Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Muutosvyöry Euroopassa vain kiihtyy vuonna 2019

“EU on tiukan paikan edessä toukokuussa järjestettävissä eurovaaleissa. Britannian EU-eron myötä koko eurooppalainen projekti on koetuksella. Enää yhdentyminen ei ole ainoa suunta. Myös integraation pysäyttäminen ja unionin säätelyn asteittainen purkaminen ovat vaihtoehtoja.


Tällä hetkellä kansallismieliset ja EU-kriittiset puolueet ovat jakautuneet europarlamentissa neljään eri ryhmään. Mikäli nämä poliittiset ryhmät löytävät vaalien jälkeen yhteisen sävelen ja nousevat parlamentissa vaa’ankielen asemaan, Euroopassa helisee. Todennäköistä tämä ei ole, mutta mahdollista.”


Näin pohtii agendajournalisti Jani Parkkari Ylen palstoilla. Hän on oikeilla jäljillä, mutta johtopäätökset jäävät puolitiehen.

Vuonna 2018 kauan odotettu ja kaivattu muutosaalto lainehti voimakkaasti Euroopan valtioissa. Puola, Unkari, Tshekki, Slovakia, Itävalta ja Italia olivat aallonharjalla. Näissä maissa kansallista päätösvaltaa ja kansallista kulttuuria arvostavat kansanliikkeet pääsivät valtaan. Myös muissa maissa tapahtui vahvaa etenemistä.

Vuosi 2019 tulee olemaan vielä suurempien muutosten vuosi. Vedenjakajana ovat EU:n parlamenttivaalit. Niiden keskeisimpänä asiakysymyksenä tulee olemaan hallitsemattoman maahanmuuton estäminen ja jo tapahtuneiden haitallisten seurausten minimointi. Siksi eurooppalaiset kansat heräävät arjen todellisuuteen, ja se näkyy vaalien tuloksessa. EU-parlamentti saa aivan uudenlaisen koostumuksen. Kohti liittovaltiota luovineen EU-paatin purjeet reivataan uudelleen. Paatti pysähtyy ja kääntyy myötätuulessa toiseen suuntaan.

Suomessa tilanne on hieman toinen. Hillotolpan houkutus hajotti kansallista päätösvaltaa ja kansallista kulttuuria korostavan puolueen. Tulevien eduskuntavaalien jälkeen todennäköinen hallituspohja on kok+sdp+vihr. Se on perussuomalaisten oppositiopolitiikan kannalta ihanteellinen kokoonpano. Ja kun loikkaripuolue siirtyy vaalien jälkeen historian hämärään, niin tilanne on otollinen perussuomalaisten superjytkylle vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Tämä on vuoden viimeinen blogini. Siksi toivotan lukijoille parempaa uutta vuotta!

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Hienoa että Persut kyseenalaistavat ”vallitsevia totuuksia”. Myös EU:n on myönnettävä erehtyväisyytensä ja korjattava tehtyjä virheitä. On viisautta myöntää erehtyneensä, myöntää tosiasiat ja tehdä korjausliikkeet.
Tämä periaate voi sitten koskea myös suomalaista poliittista kenttää. Sinistenhän se on pakko myöntääkin, mutta miten saamme sen toimimaan myös noilla ”jäsenkirjauskollisilla”?
Alustavasti tuntuu mahdottomalta. Nyt jo karsinoidaan sitä kenestä tykätään ja kenestä ei.
Näytetään äänestämällä mitä tarkoitetaan sanalla: DEMOKRATIA!!!
Näissä merkeissä luottavaisin mielin Uuteen Vuoteen!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Slarba
#6

EU:n johto, tämä Bilderbergin eliitin ja sionistien korruptoima kopla ei muuksi muutu. Liittovaltiota kohti mennään lisäämällä propagandaa ja vähentämällä sananvapautta!
Parlamentti siirtyy Ruotsin malliin missä toisinajattelijoiden kanssa ei tehdä mitään yhteistyötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Täällä teidän/meidän perussuomalaisten ääripessimisti-kannattaja. Näin uuden vuoden aattotunnelmissa voi ehkä olla, että ääripessimistien tulisi olla hiljaa, mutta näin moniarvoisuuden ja moninaisuuden ja monikulttuurisuuden ja moneuden ja monen muun mielipiteen joukossa sanoisin, että jos ei PS:n superjytkyä tule jo ensi keväänä, Suomi on lopullisesti pilattu EU-öyhötyksellä ja oman länsimaisen sivilisaation halveksunnalla, oman kansallisidentiteetin kadottamisella ja täydellisellä typeryydellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

aallonharjalla anomassa rahaa
#3

”Puola, Unkari, Tshekki, Slovakia, Itävalta ja Italia olivat aallonharjalla”. Italia taipui EU:n edessä järjettömän budjettinsa osalta, Puolassa kansa on kaduila kuten Ranskassa johtajaansa vastaan, Unkari on siirtymässä Venäjän tapaiseen ologarkkien valtaan, Itävallassa jatkuu Jörg Hederin aloittama liikehdintä (kohta 20-vuotta), Slovakia on vahvasti jakautunut ja kuuluu niihin maihin, jonka eduskunnassa on avoimesti uus-natseja, Tsekki taas mielenkiintoisesti on maahanmuuttoa vaille EU-mielinen. Näille kaikille maille on yhteistä että ne ovat kansallismielisen yhtenäisiä ottamaan kymenien miljardien avustukset EU:lta vastaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kyllä nyt kinkkupieruja päästelet hemmetin trolli! Mitään – siis mitään – faktoja ei kommentissasi ole. Italiahan nimenomaan sai läpi omia vaatimuksiaan EU:lta ja EU lipsui Italian kohdalla, kun ei edes siinä ollut selkärankaa pitää kiinni vaatimuksista. Slovakian ”eduskunnassa” – ja siis ilmeisesti tarkoitat Slovakian tasavallan kansallista neuvostoa – ei ole natseja ellei sitten Smeriä lasketa kansallissosialistiseksi puolueeksi (sikäläinen ”demari”-puolue), SNS on kansallismielinen nationalistinen puolue, mutta ei siis kansallissosialistinen puolue, joka siis oli natsivallan pohjana. Kommentissasi iloisesti sekoitat käsitteet. Unkarin kerrot siirtyneen ”ologarkkien” valtaan, en todellakaan tiedä mitä karkkeja tarkoitat. Ologarkit ovat ilmeisesti unkarilaisia makeisia ja oligarkit taas ovat valtaa pitävää eliittiä. Unkarissahan siivotaan vanhaa kommunismia pois vallasta, jotta demokratia saisi toimia. En yhtään ihmettele EU-öyhöttöjä Macronin vastustamista. Tarkistapa tietosi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä Unkari, Puola, Tsekki, Slovakia, Viro....
#5

Nuo ent. itäblokin maat ovat kauan olleet NLn ikeen alla olman omaa päätäntävaltaa.
NYT ne ovat itsenäisiä valtioita, ja edelleen rakentavat omaa itsenäisyyttään. Kommareita on edelleen mm oikeusistuimissa ja niistä hankkiudutaan eroon.
Nuo maat eivät halua uutta määrääjää kaukaa Brysselistä.
Onkotämä kovin vaikeata tajuta?

Vrt.Suomi joka pilkkja nussimalla noudattaa jokaista Bryssdlin määräystä ja suositusta. Suosituksetkin Suomi katsoo määräyksiksi, joita ei kyseenalaisteta.
GCM sopimus allekirjoitettiin hiljaisuudessa. Seiraavana on yhteinen budjetti ja liittovaltion jäsenmaana olo. Tätä eivät nuo ent. itäblokin maat hyväksy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Johtuisikohan tuo EU:ta vastaan öykkäröinti siitä, että heillä on vielä muistissa ja geeniperimässäkin kokemukset tuosta ”keskusvallan” auvoisuudesta?
”Kovassa ytimessä” olijat voivat kyllä erinomaisesti, mutta ”ulkokehällä” olevilla olikin sitten vain elatusvelvollisuus. Järjestelmää sitten pidettiin korvaamattomana.
Eduskuntavaalien yhteydessä taas kuulemme kuinka esim. ”kunnallisen varhaiskasvatuksen” laajentaminen lisää lastemme hyvinvointia. Näin poistuu nykyinen krooninen pula mm. koulupsykologeista.
Pitäkää Persut linjanne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kökkö
#8

Muistatteko miten meidät vietiin EU:hun?
Mennään Eurooppaan!
Ja suomalaiset jotka kärsivät Yya-sopimuksen traumasta ja kuvittelivat EU:ssa saavansa halpoja autoja ja viinaa äänestivät jäsenyyden puolesta.
Lipposet ja kumppanit halusivat ytimeen päättämään asioista, vaan mitä me enää päätämme, itsenäisyytemme on viety.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#9

Niin monet on yrittäneet , yhdistää Eurooppaa , mutta aina se on vaan , kesken jäänyt !!? Muistetaan ensimmäinenmaailmansota / toinen maailmansota , asein !!? Ja nyt Eee Uuu , rahan / valheen voimalla !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000