Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Maahanmuuttajat ohittavat suomalaiset asuntojonoissa!

Maahanmuuttajille järjestetään ensin vastaanottoasunnot. Pian kuitenkin koittaa arki, ja heille on järjestettävä normaalit asunnot. Entäs sitten?

Emme tiedä paljonko maahamme tulee lopulta uutta väkeä. Tämän hetkisen tilanteen tiedämme, mutta mikä on tilanne esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua, sitä emme tiedä. Mututuntumalta arvioin, että heitä on silloin 50.000. Heistä osa hyväksytään pakolaisiksi ja lopuista vain osa palaa tai onnistutaan palauttamaan. Näin ollen maahamme jää ehkä jopa noin 30.000 henkilöä.

On selvää, että maahanmuuttajaporukasta vain hyvin pieni osa pystyy ensivaiheessa hankkimaan omistusasunnon, joten lähes kaikille tarvitaan yhteiskunnan tarjoama vuokra-asunto.

Nyt maahanmuuttajat hajasijoitetaan, vaikka sitä aikoinaan ehdottaneet perussuomalaiset tästäkin syystä leimattiin rasisteiksi. Mukasuvaitsevat pääsevät kuitenkin häpeästä, sillä maahanmuuttajat hakeutuvat melko nopsaan isoihin kaupunkeihin ja siellä tiettyihin kaupunginosiin.

Jos arvioidaan, että isoissa kaupungeissa yksiö-kaksion keskimääräinen hinta on vaikkapa 150.000 euroa, niin 30.000 asuntoa maksaa 4.500.000 miljoonaa eli 4,5 miljardia euroa! Se on nykytilanteessa hirvittävän suuri summa.

On selvää, että yhteiskunnalla ei ole varaa rakentaa tällaista asuntojen määrää muutamassa vuodessa. Siksi siitä seuraa vääjäämättä ikävä tosiasia, että maahanmuuttajat ohittavat suomalaiset asuntojonoissa. Nykyiset noin 7000 asunnotonta suomalaista ja kymmenet tuhannet parempaa asuntoa haluavat suomalaiset jäävät toisarvoiseen asemaan.

Tuleva tilanne on myös mukasuvaitsevaiston kannalta lievästi ilmaistuna epämukava. Siksi siitä ei hiiskuta mitään.

Siitä huolimatta kysyn, mitä mieltä sinä olet? Sinun ei tarvitse vaieta!

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
huh huh sano nalle Puh
Hämmentynyt
#1

Turha sitä enään on itkeä, kun hallituksella on paskat housussa!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeruSpaskanjauhajia riittää
#6

Juuri näin! Hallituksessa olevat Persulit ovat itse olleet hyväksymässä tätä päätöntä menoa. Seurauksista on tässä vaiheessa turha enää valittaa muuta kuin julkisuuttta kalastelevien poliitikkojen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Iloinen
#2

NYT JYSÄHTI!”

Tulossa: Soini kommentoi tiistain tuumaustunnilla työmarkkinoita ja turvapaikkatilannetta.

Toivottavasti ei ole pelkkää toteamusta: selvitystyö on alkanut, ja aikataulu on tiukka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#3

Irakissa on valittu MISS IRAK. Ei ole kovin turvatonta, kun naisetkin uskaltavat missikisoihin.
Nyt JOKAISELLE irakilaiselle kielteinen turvapaikkapäätös ja kotiinpaluu pikapikaa.
Olisi korkea aika lopettaa tämä pelleily.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#4

Joopa joo: Venäjällä 100 000 turvapaikanhakijaa odottaa pääsyä Eu:hun.

Nyt on korkea aika päivittää koko turvapaikka- asetus.
Ei toimi nykymaailmassa.

http://www.esaimaa.fi/Online/2015/12/21/Ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4%20jopa%20100%20000%20turvapaikanhakijaa%20%E2%80%94%20kaakkoisrajalle%20ei%20tullut%20joulukuussa%20ainuttakaan/20154729/4

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaihdetaanko kansa?
Hämmentynyt
#5

Suomessa sairaita, vanhuksia, työttömiä ja lapsia riistetään ja jaetaan rahat, palvelut ja asunnot pikavauhtia ”turvapaikanhakijoille”.

Jordaniassa SPR:n tukemalla Azraqin pakolaisleirillä 115 000 turvapaikkaa odottaa että joku sinne tuotaisiin… – laitetaanko kantasuomalaiset sairaat, köyhät ja asunnottomat tuonne kun ei ymmärrystä riitä lennättää ”turvapaikanhakijoita” tuohon leiriin?

Vai onko niin että suomalaisilta bisnesmiehiltä menisi taatut voitot jos pakolaisvyöry pysäytetään – sehän olisi kauheata rasismia bisnesmiehiä kohtaan, suoranaista julmuutta jos ei ansaitsemattomia voittoja enää tulisi…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000