Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Loikkareilla "pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan"

Kun katselin Ylen tuoreimman puoluegallupin tuloksia, mieleeni tuli vanha Eino Grönin tango ”Pettäjän tie”, jossa todetaan mm., että ”… pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan”.

Todellakin.

Loikkaripettureiden puolue saa suomalaisilta tylyäkin tylymmän tuomion. Kannatusluvuksi mitattiin vain 0,7 prosenttia. Puolue mahtuu 2,5 prosentin virhemarginaaliin. Lukema on siten käytännössä nolla.

Aiemmin olen ennustanut, että Terho-kodissa tulevaisuus on lyhyt. Nyt voin sanoa, että se ei kantanut alun suuria elkeitä pidemmälle.

Kyllä kansa tietää!

Perussuomalaisten lukema oli Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä tutkimuksessa 8,1 prosenttia. Pidän sitä tässä tilanteessa kohtuullisena, sillä loikkareiden lähtö on hämmentänyt monia puoluetta äänestänyttä.

Oma osuutensa on myös medialla, joka leimakirveineen on käynyt päälle ”kuin yleinen syyttäjä”. Yhtenä esimerkkinä Ylen politiikan toimittaja Pirjo Auvinen, joka pari päivää sitten leimasi kaikki perussuomalaiset rasisteiksi. Se on sitä kuuluisaa vihapuhetta.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

Halla-aholaisten olisi pitänyt huolehtia siitä, että puolue ei hajoa.
Turha etsiä jatkuvasti syitä vain lähtijöistä.

Ihan kuin avioerotapauksessa syy olisi vain siinä osapuolessa, joka laittaa eron vireille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ai jaa, että olisi pitänyt mitätöidä jäsenäänestys sanomalla että joo, no ei me oteta vastaan näitä johtopaikkoja, saatte Sampo ja Timpska pitää paikkanne, niin ja Laurakin siirtyy sivuun, jos ette pidä hänestä. Herää nyt! Yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen on kuitenkin vähän eri asia, kuin aviopuolisoiden ero – avioliittoa ei pidä solmia kevyin perustein sillä se on tarkoitettu eliniäksi. Vaikeuksien edessä luovuttaminen ei aina ole se paras ratkaisu – kolahtiko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ei poliittiseen puolueeseenkaan pidä liittyä kevyin perustein, jos ei pärstäkertoimet enää miellytä niin lähteminen on halpamaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#8

Kumartelemalla, nöyrtymällä ja olemalla hiljaa ongelmista ja puolueen ohjelmasta joka toi JYTKYn?
Kyllä nuo lähtijät ovat ihan itse syyllisiä puolueen huonoon kannatukseen.
Halla-ahon kaltaiset ovat alunperinkin sitä mikä JYTKYn toi. Soini NÄYTTI alkuun lupaavalta mutta… Lähtijät pettivät äänestäjänsä lakaisemalla lupaukset maton alle ja olemalla vaiti.

Kaikki kunnia Jussille jonka ansiosta haittamaahanmuutosta on edes vähän saanut puhua. Vaikka vieläkin sellaiset leimataan ties miksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Juuri niin…
Loikkareiden / Perseen myyjien lähtö oli positiivinen asia joka varmasti saa kannatuksen kasvamaan ,muuten kannatus olisi ollut alle 5 % seuraavissa vaaleissa jos loikkauksia ei olisi tapahtunut. Se siinä on positiivisinta että juuri pahimat petturit lähti ,siis ne joiden takia äänestäjät on äänestäneet jaloillaan kun Persu Ministerit on 2 Vuotta lapioineet rahaa Kreikkaan,Turkkiin ja Ukrainaan ja haalineet tänne Pakolaisia elätiksi jne.Puolueen hajoaminen/kuihtuminen estetään sillä kun saadaan palautettua äänestäjien luottamus ja vakuutettua ettei tälleinen perseen myynti enään ikinä toistu.
Ensimmäisenä Persu kansanedustajien pitäisi pyytää äänestäjiltä anteeksi että ne on olleet Soinin talutus nuorassa peloteltuina suut supussa koko Hallitus taipaleen ja on näin omalta osalta pahentaneet petettyjen äänestäjien katkeruutta.
Toiseksi pitäs nyt keksiä hyvä ohjelma puolueelle (aika pitkälle samanlainen kun Persuilla oli ennen vaaleja)
t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ajatekaa tilannetta jos mitään ei olisi tapahtunut ja seuraavien vaalien alla Soini olisi ollut televisiossa vaalitentissä huutamassa samaa valhetta jota huusi viimme vaalien alla mm. Kreikan piikki kiinni ,pakolaisia vähemmän Suomeen ,Autovero alas. Eroon Eu:sta…jne.

Sillehän olisi nauranut Harakatkin ! (mies on toiminut kaikissa asioissa ihan päinvastoin kun piti !

Eihän Soinille jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa kun jättäytyä puheenjohtajan paikalta pois ja erota koko puolueesta ja pelata upporikasta ja ruti köyhää nuolemalla Brysselin Miljoona virka paikkaa samaan malliin kun se on nuollut ensimmäisestä Ministeri päivästä alkaen.

Loikkauksella Timo ja Sota-Jussi ja kumppanit varmisti vaan että Eu:n ja Merkkelin Nuolenta voi jatkua ,koska jos Hallitus olisi kaatunut niin Brysselin Miljoona virka olisi jäänyt haaveeksi !
VAIHTOEHTOJA EI OLLUT

t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ongelmia edessä
#2

yhden suhde kolmeen on nyt perussuomalaisten kannatus suhteessa Vasemmistoliittoon ja Vihreisiin. Kohta ei voida puhua kansanliikkeistä tai kansan syvien rivien äänistä vaan marginaalista. Mitä enemmän puolueesta tehdään vain maahanmuuttoon keskittyvä ja EU vastainen sitä pienemmästä joukosta ihmisiä se kannatuspohja joudutaan hakemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Knulle
#7

Pidät siis haittamaahanmuuton vastustamista ja EU-kritiikkiä turhina asioina!
Haitallinen maahanmuutto aiheuttaa peruuttamattomia vahinkoja maallemme, taloudellisia tappioita vuosikymmeniksi, yhteiskuntarauha ja yleinen turvallisuus järkkyy kuten esim Ruotsissa on nähty. EU taas on oma lukunsa, Bilderbergin eliitin, pankkien ja suurpääoman etuja ajava kansallisvaltioita halveksiva suoranainen rikollisjärjestö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Minna
#11

Oleskeluluvan juuri saanut Hgin telttaleirin irakilainen ”lakkokenraali” vaatii Migriltä ANTEEKSIPYYNTÖÄ koska hän joutui olemaan Hgin telttaleirissä paraatipaikalla laittomana maassaolijana kun hän ei saanut oleskelulupaa heti.
Tämä vain pienenä osoituksena siitä, minkälaista arvomaailmaa edustavia henkilöitä olemme ja tulemme saamaan.
Islam-arvomaailma poikkeaa monella tavalla meidän omasta juutalais-kristillisestä. Samaa meillä heidän kanssaan on ainoastaan eleet kuten hymy, nauru, suru, itku jne. Arvomaailma on täysin toisenlainen melkein kaikki tyynni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#14

Ikuisen oleskeluluvan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ongelmia edessä
#12

En pidä – mutta kyse on putkinäöstä, näkökulma täytyy olla laaja. Suomen ongelmista tuskin mamut aiheuttavat prosenttiakaan. Ne eivät ole kivoja, mutta eivät ne oikeasti vie työpaikkoja, eivät aiheuta osaamisvajetta tai väestön vanhenemista jne. Jos nämä tärkeämmät asiat unohdetaan, niin mennään kunnolla ojaan…Eikä nuo ongelma-alueet ole edes EU:n aiheuttamia vaan ihan kotoperäisiä. Siis kyllä noista voi ja saa melskata, mutta ei ne voi olla tärkeimpinä asioina. Talous ja hyvinvointi on tärkeämpää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Yli Miljardin vuosittaiset kustannukset aiheuttavat sosiaali pummitko ei aiheuta ongelmia tähän maahan ja tämän maan talouteen ? Järjetöntä puhetta !
Jostakihan se Miljardi on otettava joko lainaan tulevien sukupolvien kustannuksella tai korottamalla veroja joka aiheuttaa vielä suurempia ongelmia,koska korotettiin ihan sama mitä veroa tahansa niin se aina heikentää tämän maan kilpailu kykyä ja vähentää investointi ja sijoitus halukuutta tähän maahan ja sitä kautta tuo vähemmän valuuta tuloja tähän maahan kuin jos meillä ei olisi tuota ylimääräistä kustannusta.
Todellisuus tulee esille kuin märkä rätti päin kasvoja seuraavan laman koittaessa !!!!
Sitten kysellään ja ihmetellään ja syytellään kun paskat ja kuset on housuissa että kuka antoi luvan mamuttaa tämä maa ja oliko sinä järkeä!

t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pitäisi harjoittaa aivan päinvastaista politiikkaa !

Suomeen pitäs saada Viron vero ja sosiaali tuki malli joka kannustaisi sijoittamaan, yrittämään ja työskentelemään sosiaali pummaamisen sijaan.

Näin saataisiin valuutta tuloja kun tekisimme enemmän vientituotteita ja varmasti joutuisimme palkkaamaan maahanmuuttajia avuksi jos talous saataisiin kuntoon.
Tuskin kenelläkään sitä vastaan mitään on jos Suomeen tulisi kunnon työtä tekeviä maahan muutajia nostamaan bkt lukuja ,joka olisi kaikkien etu ! Mutta Nämä sosiaali pummit pienentää Bkt lukuja !! Pitää muistaa sekin tosiasia että työmies/nainen on aivan eri asia kuin sosiaali pummi ! Useasti ne tulee aivan eri mantereeltakin jokainen tietää että Aasiasta tulee ahkeria työ Miehiä/Naisia joilla on asenne kohdallaan.

Tämä on todellakin Arvo kysymys haluammeko pelastaa vai pilata tämän maan Brysselin miljoona virka kiimassa.
t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

1952
#17

Kannattaa matkustaa Euroopan länsimaihin jotta selviää se missä tilassa ne ovat muslimiensa kanssa. Nimenomaan muslimien kanssa. Muslimit eivät kykene kotiutumaan yhteiskuntaan jonka arvomaailma on ristiriidassa muslimien arvomaailman kanssa. Kukaan ei voi elää siten, että noudattaa kahta erilaista elämänfilosofia – juutalais-kristillistä ja islamia samaan aikaan. Se on mahdottomuus.
Siksikin maahanmuuttoa on vastustettava islam-maista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Juuri näin. Täällä taas pessimisti-lukijanne blogisti Tossavainen 🙂 En tiedä johtuuko se kirjoituksistanne, mutta olen viime aikoina tuntenut hetkittäin pientä optimismia. Kirjoituksenne Aamulehden verkkosivuilla otsikolla ”Timo Soinin ja Sampo Terhon loikkaripuolueen tulevaisuus on lyhytikäinen” oli todella suuri ja iloinen yllätys. Miten ihmeessä Aamulehti suostui julkaisemaan tuollaisen artikkelin, kun toimituksen lempipuuhastelua on hutkia Halla-ahoa ja hänen laisiaan. Ilmeisesti PS:n kesätoimittajat ovat kaapanneet toimituksen. Saataisko me sittenkin Suomi pelastettua? No totta kai, herra Tossavainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kannatus on noussut päivässä pari prosenttia. Sinisten kannatus lähellä nollaa ei ollut mikään yllätys

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#5

Heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulautua muihin puolueisiin.
Toivottavasti heitä ei huolita takaisin persuihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000