Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kukkahattutädit isänmaan puolustuksen rapauttajina

Helsingin Sanomien suosikkikolumnisti, entinen Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström kirjoittaa (HS 9.6.) mm. näin: ”Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä.”


Jostakin syystä kukkahattutädit eivät väitä samaa kun puhutaan määrärahojen lisäämisestä esim. kehitysapuun ja Kreikan tukemiseen. Rahan syytäminen Kankkulan kaivoon ja maailmojen syleily on tärkeämpää kuin suomalaisten auttaminen ja isänmaan puolustaminen.

Grundströmin mielestä ”normaali maanpuolustuksesta huolehtiminen kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta”. En tiedä eikö Grundström ymmärrä vai eikö hän halua ymmärtää, että nyt ei ole kysymys minkäänsorttisesta poikkeustilasta. Puolustusvoimat kehittää taistelutapaansa tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita varten. Nyt on tehty niin mittavia muutoksia, että niiden soveltaminen käytäntöön suuren harjoituksen avulla oli hyvin perusteltua. Lisäksi päätös harjoituksista tehtiin jo parisen vuotta sitten, eli ennen kuin Krimin ja Ukrainan tapahtumista oli mitään tietoa.

Punavihreän median suhtautuminen ihmetyttää muutoinkin. Esimerkiksi Ajankohtainen kakkonen kertoi sotaharjoituksesta pitkälti sivareiden näkökulmasta. Nykyajan käpykaartilaisten näkemykset tuotiin myönteisessä valossa esille. Hehän ”harjoittelivat” samoilla seuduilla mm. järjestämällä mielenosoituksen maanpuolustusta vastaan.

Lienee paikallaan mainita sekin, että yhteiskunta tukee käpykaartilaisia rahallisesti enemmän kuin esim. Varusmiesliittoa. Se on ehdottomasti väärin.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Siviilipalvelus tulee lakkauttaa kokonaan. Aseeton palvelus tilalle. Kunnon miehet ja naiset tarvitsevat tukitoimintoja aseelliisessa palveluksessa. Siviilimaailma ei sitä tarvitse pakkosyötöllä, vaan vapaalla tarvevalinnalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000