”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.”

”Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät. Pidän loikkareita luusereina.”

Näin kirjoitti plokissaan Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ennen Perussuomalaisten puoluekokousta.

Minua tällaiset puheet ihmetyttivät. Vielä enemmän ne ihmetyttivät, suorastaan järkyttivät puoluekokouksen jälkeen. Timo Soini opetuslapsineen teki sen, mistä hän vahvasti ilmaisten varoitti.

He eivät hyväksyneet täysin demokraattisten pelisääntöjen mukaan käytyä puoluekokousta. Tunteet kuumenivat siinä määrin, että Soinin sanoin ”järjen valo jätti herkimmät. Heistä tuli luusereita”.

Henkilökohtaisesti olen kokenut ja koen edelleen Timo Soinin ja kumppaneiden äärimmäisen takinkäännön äärimmäisen ikävänä ja tuomittavana asiana. Olen pitänyt rehellisyyttä suomalaisten parhaana puolena. Näin rehellisyyttä erityisesti perussuomalaisten toiminnassa. Siksi lähdin mukaan perussuomalaisten toimintaan.

Sitten kaikki muuttui. Juudaksia löytyi omasta puolueesta. Juudaksia, joille oma henkilökohtainen hillotolppa oli tärkeintä. Hopearahoja ei ollut tarjolla, sen sijaan tarjolla oli mustan auton takapenkki.

”Terholle on tehty pelisäännöt selviksi”, sanoi Petteri Orpo Ylen haastattelussa. Selkosuomeksi se tarkoittaa, että ”saatte istua siellä mustan auton takapenkillä, kunhan olette kiltisti samaa mieltä kuin me.”