Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kokoomuksen kiiltokuva rikki, PS kannatus melko vakaa

Viime talvena ja aina kesään saakka kokoomus osasi hoitaa mielikuvamainontansa todella taitavasti.
Stubb asettui ehdolle EU-vaaleihin. Sitä media Hesarin johdolla rummutti myönteisesti parin viikon ajan. Sitten Virkkunen asettui ehdolle, ja jälleen media Hesarin johdolla rummutti asian ihanuutta. Sitten oli kokoomuksen puoluekokous, jota jälleen media Hesarin johdolla rummutti myönteiseen sävyyn. Kokoomuksen puoluetoimistossa ja Sanomatalon yläkerrassa oltiin tyytyväisiä, kaikki näytti auvoiselta.
Se oli kuitenkin käännekohta. Tarkalleen sanottuna käännekohta oli tilanne, jossa A. Stubb otti itsestään selfiekuvan. Silloin suomalaisille alkoi valjeta itsekäs kokoomuslainen minä-minä politiikka.
Ja jatkoa seurasi: Lasse Männistö, Laura Räty, Pia Kauppi ja monet muut sählingit rikkoivat Taru Tujusen mainostoimistojen ja median avulla rakentaman myönteisen kokoomuskuvan.
Samalla vihdoin ja viimein kansalaiset alkoivat tajuta myös kokoomuslaisen politiikan haaksirikon. Suureellinen hallitusohjelma oli aloitusta vaille valmis.
Mitään myönteistä ei ole saatu aikaiseksi. On käynyt päinvastoin: kaikki hallituksen tärkeäksi katsomat hankkeet ovat täysin epäonnistuneet ja tämä maa on historiansa pahimman laman kourissa. Toki siihen ovat vaikuttaneet myös edelliset keskusta-kokoomus -vetoiset hallitukset.
Viimeisimmät gallupit kertovat, että kokoomuksesta on siirtynyt paljon väkeä kepun kelkkaan. Erityisen suurta siirtymä on ollut maakunnissa. On liki tragikoomista, että näin on tapahtunut kokoomuksen huonouden johdosta, ei keskustan erinomaisuuden vuoksi. Kepu on ollut mahdollisimman hiljaa. On vain toivottu, että kansalaiset unohtaisivat vanhan kepulaisen pelin politiikan. Toive on toteutunut.
Eduskuntavaalit ovat jo huhtikuussa. Siihen mennessä kokoomuksen kelkka ei enää ehdi kääntyä. On todennäköisintä, että kannatus vielä laskee nykyisestä. Jo nyt kokoomuksen, demareiden ja perussuomalaisten kannatuslukevat ovat toisiinsa nähden noin prosenttiyksikön sisällä. Siksi näiden puolueiden keskinäinen järjestys vaaleissa voi olla mikä tahansa. Kepun poikkeuksellisen suurta voittoa puolue ei edes itse pysty turmelemaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

Kokoomuksen kannatuksen romahduksen syynä (joka on edelleen syöksy kierteessä alaspäin ) on myös se kun kansa näki todellisuudessa sen mistä on varoiteltu jo vuosia Siis Kataisen todellisesta syystä miksi se jakoi rahaa eurooppaa ja miksi se teki velkaa Suomelle ,se Selvisi vasta nyt lopullisesti tyhmälle kansalle kun Komissaarin paikka varmistu vaikka merkit oli jo vuosia nähtävissä mihin tällä toiminnalla pyritään.
Tietenkin Stupin paskalle haiseva homomyönteinen imago vie myös kannatajia ja kun on selvää että Stupilla on samat tavoitteet kuin Jyrkillä niin epäilen että Kokoomuksen kannatus on lähempänä 10 % keväällä.on selvää ettei tuollainen rosvojoukko saa kannatusta jotka rosvoaa perinteisiltä äänestäjiltäkin (yrittäjiltä) joiden verotus on nostettu huippuunsa.

Vaikka Keskustan voitto näyttää varmalta jo ,niin ei vielä kannata luovuttaa kyllä persuilla olisi ainakin teoriassa mahdollisuus jos kunnon kamppanja vaan saataisiin käyntiin ???? ja kunnon asiat siihen tapetille.
Persut on siitä erikoinen puolue että se tajuaa että koko Suomen kansan etu on jos kaikki menestyy ja on samasa veneessä niin sijoittajat kuin työntekijät ja yrittäjät nämä yhdessä luo tähän maahan tuottavaa työtä ja valutta tuloja. Kellään muulla puolueella ei tätä etulyönti asemaa ole ja toinen persujen vahvuus on se että Persut ei vielä ole mukana hyväveli verkostoissa kuten Kepu on siis poliittisissa virkanimityksissä ym. valtion yhtiöiden eläkeyhtiöiden ammattiyhdistysten ym. johdossa rosvoamassa rahaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terve järki
Tyytyväinen
#2

Seuraava hallitus alkaa olla aika selvästi : Keskusta,Perussuomalaiset,SDP. Sipilä,Soini,Rinne jo henkilöinäkin pelaavat hyvin yhteen puhumattakaan arvoista.

Tärkeintä on että kokoomuksen mukana RKP heitetään oppositioon 30 vuodeksi pois meidän suomalaisten asioita sotkemasta! RKP jäljiltä on nämä karmeat kielilait, säätiöiden ja ökyrikkaiden veronkierrot, harmaa talous tms kuprut joiden siivoamisessa on isänmaallisilla miehillä ja naisilla tekemistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sophie
#3

Kokoomus on tehnyt muiden puolueiden näkökannalta fantastista politiikkaa:
Hyväveliverkoston suhmurointia, möläyttelyjä norsunluutornista, SOTE-uudistuksen jarruttelua, soiden suojeluohjelman pysäytys, Talvivaaran ylistys ja tukeminen ja kirsikkana kakussa Rosatomin ydinvoimlan puskeminen Pyhäjoelle käärmeenä pyssyyn.

Suurin osa kansalaisista vastustaa, ja hanke on täydellisen järjetön sekä taloudellisten, että turvallisuusriskien vuoksi.
Kokoomuksen lopullinen tuho saapuu kun ydinvoimaäänestys tulee eduskuntaan.

– Sipilä on profiloitunut ydinvoimaa vastustavana, mutta kansalaiset eivät ole näköjään huomneet, että hänkin aikoo äänestää venäläisen ydinvoimalan puolesta. Keskustakin saattaa kärsiä, kun asia valkenee, tai Sipilän takki käänny.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

aape232
Hämmentynyt
#4

Persujen kannatus on jämähtänyt noin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, vaikka potentiaalia olisi n 30 prosentin kannatukseen.Kansa on todella tyytymätön nykymenoon ja talouden syöksykierteeseen.Nyt pitäisi esittää rohkeita avauksia, sen sijaan että yritettäisiin olla liian”salonkikelpoisia” tai sotkettaisiin politiikkaan uskontoa.Mun mielestä tapetille voisi ottaa esim. kansanäänestys vaalien yhteyteen eurosta ja omasta meidän etuja ajavasta keskuspankista.Rohkeutta kehiin tai vaihtoehtona on hiipuminen. Vaihtoehtona IPU alkaa olemaan varteenotettava nykypolitiikkaan verrattuna!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#5

Kansanäänestys esillenosto on hyvä vaaliteema,Sveitsin malliin! Esim. Pakkorutsista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000