Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kilpailu takaa hyvän laadun ja hinnan terveyspalveluissa

”Yksityistäminen on hyvä renki, mutta erittäin huono isäntä”, väittää esimerkiksi oikeusoppinut professori Jukka Kekkonen Ylen haastattelussa. Samaa mantraa hokevat lukuisat vasemmistolaiset ”asiantuntijat”.

Olen Kekkosen kanssa asiasta täysin eri mieltä.

Asiakkaan näkökulmasta kilpailuttamisen hyvä puoli lähtee jo siitä, että hän voi päättää kenen oven hän aukaisee. Toisin sanoen jos hän on tyytymätön, hän voi mennä toisen palveluntarjoajan luokse. Ja jos tyytymättömiä on paljon, niin huono palveluntarjoaja tippuu armotta pelistä pois.

Tänään on vielä toisin. Jos et ole työterveyshuollon piirissä, sinä et juurikaan voi valita minne menet. Jos olet tyytymätön pitkiin jonoihin ja muutoinkin huonoon palveluun, sinä voit vain manata.

Kuvitellaan, että kullakin paikkakunnalla olisi vain yksi yhteiskunnan ylläpitämä ruokakauppa. Et voisi valita. Väitän, että lopputulema laadun, hinnan ja palvelun kannalta olisi paljon huonompi kuin nykyisen kilpailun oloissa.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Ei ole noin yksioikoista
#1

Ei yksityispuolen palvelukaan ole aina hyvää.
Samat lääkärit työskentelevät usein sekä kunnallisella että yksityisellä puolella.

Yksityispuolen ainut hyvä puoli on se, että tarvittaessa pääsee nopeasti tutkimuksiin ja leikkauksiin. Jos on rahaa maksaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

aina ei onnistu
#2

Kannattaa muistaa vaikkapa Helsingistä kotihoidon ja palvelutalojen asiakkaille kaupassakäyntipalveluita tuottavan Servean sopimuksen irtisanominen. Tuossa yksityistämisessä ja kilpailuttamisessa on mukana muutakin kuin vain lääkärinvastaanotot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuluttaja
#3

Yleensä hinta tuppaa nousemaan yksityistämisen myötä. Esimerkkejä on pilvin pimein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#4

Huono juttu, jos näiden yksityisten palveluntarjoilijoiden verot maksetaan ulkomaille. Pitäisi ehdottamasti maksaa Suomeen.
Otettava myös huomioon, että EU hajoaa (toivottavasti) pian.
Hammashoidosta kovin vähän puhuttu. Lasten hammashoitohan on ok, mutta vanhempien hammashoito on retuperällä.
Muuten katselkaapas suomalaisten kansanedustajien ja (ex)ministerien hammasverkkejä. Edustavat Suomea ulkomaita myöten ja monella hampaat ovat ruokottomassa kunnossa. Varsinkin telkkarissa näkee hoitamattomuuden. Voiko ylpeillä suomalaisella hammashoidolla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Hammashoidosta ei todellakaan puhuta mitään. Onko oikeus valita yksityinen hammaslääkäri valinnanvapausoikeuden myötä? Kunnallisiin kuukausien jonot.
Tosiasia on, että suun ja hampaiden kunto vaikuttaa ihmisen kokonaisterveyteen.
Kenellä on varaa laittaa kadonneen hampaan tilalle tuhansia euroja maksavan implantin yksityisellä? Varsinkin, jos korvattavia hampaita on useita.
Voisiko Persut ottaa asian esille?
Matut kyllä saa hoidattaa hampaitaan yksityisellä valtion piikkiin. Miksei suomalaiset? Varsinkin eläkeläiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyllä julkisen puolen sairaan hoito on surkeaa ja tehotonta ja kallista ja sikaisaa mm. sairaala pakteerin saa varmiten julkiselta puolen !

Julkisella puolen häärää töissä huumehörhöjä sairaanhoitajina ja lääkäreina josta todisteena yli 200 irtisanomista vuodessa päihteiden väärinkäytön takia (lähinnä varastettujen taplettejen syönnin seurauksena) joita kurlataan yhden kaljan kera alas jotta saadaa pää sekaisin. Nämä irtisanotut on lähes 100 % julkiselta puolen.

Yksityisellä kaikki on siistimpää ja homma toimii ja vaivaan saat apua eikä siellä häärää tatuloidut ylipainoiset valkotakkiset eikä siellä törmää huume hörhö työntekijöihin eikä edes asiakkaisiin koska sieltä ei pilleri reseptejä hörhöille jaella.Tästä todisteena se että yksityisellä ei tarvitse hörhöjä paimentavia vartioita ovella.

Ainoa järkevä ratkaisu on yksityistäminen.

t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

örni
#6

Kirjoitustaitojesi perusteella olet alakoululainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaarna
Hämmentynyt
#8

Jos se on matu tämä nimetön?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000