Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim.: "Me vaikutamme äänestystulokseen!"

Toimittajien ammattijärjestön lehden Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson:
“On turha väittää, että medialla olisi pelkkä raportoijan rooli. Me vaikutamme äänestystulokseen ja siihen, millä teemalla vaalit käydään.”

“Vaalien teemat eivät ilmesty tyhjästä eivätkä pysy pinnalla itsestään. Me mediassa teemme päätöksiä, joilla on seuraukset.”


Siksi esim. Ylen vaalikoneessa on vain kaksi maahanmuuttoon liittyvää kysymystä. Näin varmistetaan, että tämä tärkeä asia alipainottuu eli vaikuttaa vastaajien saamaan lopputulemaan ja edelleen äänestyskäyttäytymiseen.

Agendajournalismia ja poliittista vaikuttamista Yleltä, jonka pitäisi olla tasapuolinen suhtautumisessaan eri puolueisiin. Mutta kun ei ole.

Viime päivinä on nähty ikävällä tavalla myös koululaitoksemme politisoituminen. Nyt jopa lapset on otettu punavihreän politiikan välikappaleiksi, sillä heidät on komennettu monissa kouluissa osoittamaan mieltä ilmastonmuutosta vastaan.

Onko seuraava ”edistysaskel” se, että aikuiset saavat osoittaa mieltä vain ”hyvien asioiden” puolesta eli punavihreän politiikan puolesta? Ja punavihreiden agendajournalistien tuella?

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Tuo kakaroiden raahaaminen poliittisen pelin nappuloiksi ei ole mitään uutta.
Törmäsin kauan sitten Tampereella, sen Raatihuoneen edustalla, vieläkin ärsyttävään tapahtumaan. Sinne oli kokoontunut nelisenkymmentä alle 10-vuotiasta lasta. Mustassa, pitkässä nahkatakissa, punainen myssy päässä hosui naispuolinen agitaattori. Hän harjoitutti lapsia tulevaa marssia varten. Piti huutaa kuorossa: ei, ei EEC, ei ei, ECC. Tytöiltä homma kuulemma kävi hyvin, mutta pojat. He kun huusivat niin kuullosti kuin: hei, hei EEC. Aiheutti suurta huolta.
En jäänyt seuraamaan kuinka tämä ongelma hoitui, mutta jotenkin tuli mieleen, että jotain on pielessä ja pahasti.
Tämä mielipide koskee muuten koululakkoakin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#utopia
#6

Demokratia merkitsee yksilön vapautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Hippisukupolvi on siirtänyt kapinansa eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paniikkinappula
Vihainen
#2

Me hävitään nää vaalit! Toimittajat jyrää meitin. Haetaan turvapaikkaa Venäjältä, siellä on asiallinen media.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Ota jotain rauhoittavaa! Älä panikoidu, ei tässä huonosti käy. Päinvastoin kannatus on nousussa ja kaikki mahdollisuudet kolmanteen jytkyyn. Pidetään vaan selkeä linja, ei hätäännytä, eikä lähdetä mihinkään huutokauppaan ja kilpahuutoon mistään uusien etujen jaosta.
Näyttävät jotkut puolueet pakittelevan isompien uhojensa kanssa. Äänestäjien nuoleskelu, aidossa populismin hengessä, on alkanut. Persujen ei tarvitse linjaansa reivata se on puoluekokouksessa valittu ja sillä mennään.
Kyllä tästä ihan hyvää tulee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kymysys
#3

Niin, eikös se ollut Venäjä joka sekaantuu meidän vaaleihin….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Osalla persuista näyttäisi olevan jonkinlainen vakavan tason addiktio- tai jopa tukholman syndrooma maahanmuuttoon, rikoksiin liittyen. Osa persuista unohtavat sen tosiasian että olemme suomessa jossa on poikkeuksellisen vähän rikoksia useimpiin muihin maihin verrattuna, emmekä ole missään afrikan kaltaisessa maassa jossa vakavat rikokset ovat päivittäinen ongelma ympäri maata. Suurimmalle osalle vaaleissa äänestäjistä maahanmuuttoon ja rikoksiin liittyvät asiat ovat kaksi turhinta aihetta vaaleissa.

Jussi Halla-Ahokaan ei näytä millään tajuavan että aktiivimalli ja pienituloiset, eläkkeet, julkiset palvelut ja terveydenhuolto, koulutus,vapaa liikkuvuus ovat vaaleissa äänestäville ihmisille moninkertaisesti tärkeämpiä asioita kuin maahanmuutto ja rikollisuus. Vaan hän itse kääntää useat keskustelut maahanmuuttoon. Ei siis ole mikään ihme jos suurinosa äänestäjistä alkavat näkemään persut yhden asian puolueena ja lopulta päätyvät äänestämään jotain muuta puoluetta kuin persuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

> Suurimmalle osalle vaaleissa äänestäjistä
> maahanmuuttoon ja rikoksiin liittyvät asiat ovat
> kaksi turhinta aihetta vaaleissa.

Erinomaisen hyvin sanottu. Monelle ehdokkaalle se ”oma asia” on niin tärkeä, että ei malteta kuunnella äänestäjää.

Mallia voisi ottaa vaikka autojen myynnistä: siellä autoja myydään asiakkaan ominaisuuksilla, toiveilla ja haluilla, ei auton. Autot ovat urheilullisia, miehekkäitä, auto houkuttelee naisen kyytiin, jne.

Keskustelut voisi aloittaa vaikka tyyliin: Kuinka erinomaista, että juuri sinä tulit vierailemaan vaaliteltalleni!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000