Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hyysääminen on lopetettava!

Euroopassa herätään maahantulijoiden aiheuttamaan ankeaan arjen todellisuuteen. Enää ei olla rajoilla avosylin sanomassa: tulkaa meille, kyllä me teitä hyysäämme!

Esimerkiksi Tanskassa aiotaan periä varakkaimmilta maahantulijoilta korvaus heille tarjotuista palveluista. Toki aikomuksena ei ole repiä kultahampaita suusta, eikä takavarikoida älypuhelimia ja tabletteja.

Tanskassa otetaan siis niiltä maahantulijoilta, joilla on. Siitä huolimatta media ja mukasuvaitsevaisto huutaa kurkku punaisena: Kuinka sydämetöntä! Rasismia!

Media ja muu mukasuvaitsevaisto on ollut työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin ja muidenkin perussuomalaisten kimpussa, kun olemme ehdottaneet samaantyyppistä ratkaisua myös Suomeen.

Arvostelijoilta unohtuvat arjen tosiasiat. Esimerkiksi se, että jos toimeentullakseen suomalainen hakee yhteiskunnalta jotain hänelle tuiki välttämätöntä tukea, hänen omaisuus ja vähäiset tulot vähentävät annettavaa tukea.

Maahantulijat eivät voi olla etuoikeutetussa asemassa. Kuten Teemu Selänne sanoi: hyysääminen on lopetettava!

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
omihli
Vihainen
#1

Laitan toistamiseen vuodelta 2009 olevan listan, jossa näkyy Suomen maksamat edut matulille. Toivottavasti joku osaa päivittää sen, mutta järkyttävältä tämäkin näyttää. Miksi Suomi ei ole Kreikan ja Italian rinnalla 0 euroa?

Turvapaikan hakijoiden korvausesimerkki: Perhe, jossa 2 työtöntä aikuista, 3 lasta.[25]
Suomi 2 283 euroa / kk
Ruotsi 2 143 euroa / kk
Saksa 1 935 euroa / kk
Tanska 1 765 euroa / kk
Ranska 1 740 euroa / kk
Britannia 1 179 euroa / kk
Espanja 1 520 euroa / kk (vain 3 kk:n ajan)
Italia 0 euroa
Kreikka 0 euroa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#2

Matuille siis maksetaan heti tukea, ei tarvitse mitään selvityksiä omaisuudesta, tuloista ym. Ja jo turvapaikka HAKEMUKSEN aikana. Eli saavat yli puoli vuotta ilmaiselatusta, ennen kuin pääsevät edes haastatteluun. Mikä velvollisuus meidän tuosta loppoajasta on maksaa?
Peti ja laitosruoka pitäisi riittää, ei centtiäkään rahaa.
Olemme sivistynyt kansa, noudatamme lakeja ja asetuksia pilkulleen, mutta jossain raja tulee vastaa. Se tuli jo viime vuonna, kun tämä maahantunkeutuminen alkoi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Aikanaan 1990-luvulla LANKAPUHELINOSAKKEEN omistaminen esti sossutoimiston mielesta sieltä saatavat väiliaikaiset sosiaaliavustukset.
Tuo osake olisi pitänyt myydä, käyttää siitä saadut rahat elämiseen ja palata sitten sossuun elämiseen käytettyjen kuittien kera.

Sinnittelin 3n alaikäisen lapsen kanssa muutaman kuukauden kunnes työmaalle tuli kutsu. Tuota lankapuhelinta käytin työpaikan etsinnässä.

Näin siis sossu Suomessa Suomen Kansalaista kohtaan joka joutuu inventoimaan omaisuuttaan saadakseen välttämätöntä hetkellistä apua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#6

Juuri näin. Kysytäänkö näiltä turisteilta omaisuudesta kotimaassaan? Voi olla vaikka minkälaisia palatseja ja kamelilaumoja ja lentokoneellahan osa näistä on tullut.
Rahaa on täytynyt olla Euroopan läpi lampsiessa: on täytynyt syödä, juoda ja nukkuakin jossain ja tietenkin nettiyhteys on maksettava.
Nettiyhteys matkan aikana eri maissa, iPadin lataukset ym. Kuka ne on maksanut? Voisi Migrin ”kuulustelijat” näihin puuttua. Ehkä vaikka löytyisi järjestettyä, laitonta maahantuloa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Vihainen
#4

Arvostelijoilta unohtuvat arjen tosiasiat. Esimerkiksi se, että jos toimeentullakseen suomalainen hakee yhteiskunnalta jotain hänelle tuiki välttämätöntä tukea, hänen omaisuus ja vähäiset tulot vähentävät annettavaa tukea.

KETKÄ NÄISTÄ ASIOISTA TÄNÄ PÄIVÄNÄ PÄÄTTÄVÄT?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Hämmentynyt
#7

Kutsutko nyt meitä arvostelijoiksi? Yritän tässä arvostella näitä Suomen systeemejä. Rahaa on mamuille jakaa ihan periaatteessa, kun on voimassa järjetön systeemi (lue tukien määrä eri maissa).
Suomen pitää heti siirtyä Eu:n muiden köyhien (Kreikka ja Italia) maiden joukkoon 0 linjalla.
Pitää tunnustaa se tosiasia, että Suomi on köyhä maa ja näiden matujen elatus ei meidän maata pohjalta nosta.
0- linja avustuksissa on ainoa keino, millä tämä mamutus loppuu.
Tukiaiset vain Suomen kansalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#9

Kyseessä oli suora lainaus herra Tossavaisen kirjoituksesta.

Miten minä ketään arvostelen kun kysyn

KETKÄ NÄISTÄ ASIOISTA TÄNÄ PÄIVÄNÄ PÄÄTTÄVÄT?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#10

Sorry.
Respect.
Je suis Teemu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huhhuttaja nallelle
#11

Nuo pykälät on laadittu aikana jolloin persu-puolueesta ei tiedetty yhtään mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#12

Oisko sit aika korjata? Vai ovatko ne korjaamattomia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei sossuasiakas
#8

Näin oli t-tuen saaminen SDPn hallitusaikana säädetty. Jotain pientä omistava ei sossutukea saanut. Jos sai, oli se vastikkeellista eli piti maksaa takaisin?
Taksirenkinä ollessani kyyditsin mamulapsia päiväkotiin meno-paluuna kaupungin piikkiin. Samoin kouluun. Mamuäiti toi alaovelle kakaransa ja oli iltasella vastassa. Aikaa olisi ollut viedä omansa ihan omalla kustannuksellaan tai omin voimin. Mutta ei. Oli ilmeisesti päätetty auttaa kotoutumaan maahamme….
Omat vein aikanaan saman matkan kävellen, pyörän tarakalla, pulkalla.

Nyt kotoutetaan samalla metodilla. Kaikki pitää kattaa eteen asuntoa ja siihen välttämättä kuuluvaa isoa arabisohvaa (tilattava ulkomailta), taivaskanavia elektroniikka ja hunajaa myöten.
Jos arabikanavat hankitaan, takaa se sen, ettei kotona aina pakosta oleva vaimo tule oppimaan kieltämme koskaan. Arabikanavat kun pauhaavat kotona…

Suomalaisena jouduin nuokin asiat kustantamaan ihan itse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#5

No johan pomppas: MTV teksti tv sivu 106:
Turvapaikanhakemusta ei tutkittu
Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäisen turvapaikkapäätöksen, jossa hakemus on jätetty tutkimatta sillä perusteella, että Venäjä on tph:lle turvallinen turvapaikkamaa. Tph oli Afganistanista.

Ok, hieno juttu, mutta entäs ne Ruotsista tänne tulleet? Onko Ruotsi turvallinen turvapaikkamaa turvapaikanhakijalle?
Mikä logiikka tässä on?
Selitä Päivi Nerg, kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000