Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hyvää journalistista tapaa ei enää ole!

Hyvä journalistinen tapa ei enää vaadi toimittajaa kirjoittamaan objektiivisesti ja neutraalisti. Tekstiä voi muokata mielin määrin vastaamaan toimittajan itselleen asettamia poliittisia tai muita tavoitteita. Ja sitä mahdollisuutta hyödynnetään täysimääräisesti esim. Ylellä ja Hesarilla.

Tässä esimerkit muutoksesta. Ensin teksti vuodelta 1992: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Sama nyt: ”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Näillä ohjeilla on ero kuin yöllä ja päivällä. Vanhat ohjeet edustavat päivää ja nykyiset yötä.

Osallistu keskusteluun!


36 kommenttia
Jari
Utelias
#1

Entäs MV-lehti? Noudattaako se hyvää journalistista tapaa? Tossavainen kehui vielä tämän vuoden alussa MV-lehteä vaihtoehtona perinteiselle medialle Uuden Suomen blogipalvelussa. Kun sitten helmi-maaliskuussa MV-lehti aloitti rajun pilkkakampanjan Perussuomalaisia vastaan, Tossavainen otti ja lähti US-blogeista. Enkä ihmettele. Kasvot olivat menneet. Olisi ollut tyylikästä myöntää lähtiessään virheensä, mutta se olisi toki vaatinut nöyryyttä ja selkärankaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samaa mieltä
#8

Todellakin tuo Tossavaisen MV lehden ihannointi vie uskottavuuden kokonaan hänen journalismin arvioinneiltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mistä keksitte tähän tuon MV-lehden? Suomalainen media on samaa tasoa MV-lehden kanssa.
Yhtä härskiä tekstiä löytyy esim. IltaSanomista jossa Brexitiä johtavan Faradin eroa toimittajan oma näkökanta siivittää omaan omituiseen lentoonsa. Samaa vain osan totuudesta kertovaa tekstiä on mm Aamulehdessä Soinin Britannian yksityisvierailun tiimoilta. Valheellinen kuva lukijoille siitäkin annettiin. Sama linja jatkuu YLEssä.
Että silleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#2

Eikä ole hyvä poliittista tapaakaan.
Hallitus herrat myy kansakunnan persettä sen kun ehtii omien miljoona virkojen lunastamiseksi.
Sen varjolla tehdään kaikkea tyhmää jonka kansa joutuu maksamaan nahoissaan mm.
-Venäjän haukkuminen
-Pakolaisbisneksen pyöritys
-Rahojen ulkomaille paska maihin lähetys rumba
-Maan velkaannuttaminen ja teollisuuden alas ajo
Nitä järjettömyyksiä tehdään vain ja ainostaan oman edun takia Miljoona virkojen lunastamiseksi ja Toimittajat taputtaa omana edun takia ! mm. yksi esim. ”riippumattoman” lehden päätoimittaja joka lauloi Kataisen lauluja (siis Kataisen/Eu:n TROLLI)
Palkittiin sikapalkkaisella viralla Kataisen toimesta !!

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/markku-mantila-valtioneuvoston-viestintajohtajaksi/675468/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#6

Kannatus 8,6 % Tänään ! alle 5 % ennen seuravia vaaleja !

Onko tämä kenellekkään yllätys Sota-jussi ja Timon Brysselin ja Naton nuolun jälkeen omien miljoona virkojen toivossa ?
PARASTA AIKAAKIN NE ON NUOLU MATKALLA !!!!!!!
Massa on Hallitus taipaleen aikana harjoitettu juuri päinvastaista politiikkaa mitä me äänestäjät valtuutimme !!!! on :
-Harjoitettu PAKOLAISBISNESTÄ 1 MILJARDILLA /vuodessa kansalaisten kustannuksella
-On Haukuttu Venäjää
-On jaettu velkarahaa Kreikkaan,Turkkii,Ukrainaan !!!
-On tuhottu tahallaa työpaikkoja ja Velkaannutettu maatamme !

EIKÖ NÄITÄ SAATANAN EU/NATO-TROLLEJA SAADA POIS MINISTERIN PAIKALTA !!!
Ei me äänestäjät tämän takia Persuja äänestetty !
Vaan juuri päinvastaisen politiikaan takia.
Talouden,turvallisuuden,Rauhan puolueettomuuden ja Suomen pelastamisen takia !!!!
MIKSI SAATANA SUOEN PITÄ AINA NUOLLA JONKUN PERSETTÄ !!!
vain työtä tekemällä ja yrttämällä ja investoimalla ja naapureiden kanssa sovussa elämällä Suomi selviää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#9

TÄMÄ ON DEMOKRATIAN NÄKÖKULMASTA PETOS !
Että meidät huijattiin äänestämään Persuja ja sitten Hallituksessä tehdään täysin päinvastista politiikkaa !!!!!

Minäkin olen yli 10 v. ajan Persuja äänestänyt ,minun ääni varastettiin Viher-kuommunistiselle politiikalle (siis koko maailman pakolais sosiaali pummien elätykseen täällä ja mailmalla ja talouden tuhoamiseen ja Sodan lietsontan Venäjän kanssa )ja Persu ministereiden omien Brysselin paikkojen tavoittelemisen hyväksi !

Miksei ole lakia että jos tällainen PETOS TEHDÄÄN ,NIIN UUDET VAALIT ON JÄRJESTETTÄVÄ ?????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku satunnainen lukija
Utelias
#12

Kuules nyt. harvemmin kiinnostaa jakaa tällaisia kommentteja blogien kommenttioisioissa, mutta nyt on pakko.
Sinä olet perseillyt täällä jo liian pitkään. Joka ainoaan blogiin tai kommenttiin kirjoittelen jotain tyyliin ”EI SAA KIUSATA PUTINIA PUTIN ON HYVÄ MIES NATO-KOBRA LUIKERTELEE KOHTI SUOMEA”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku satunnainen lukija
#14

Ja jatkan. Nuo sinun täysin yhdentekevät ja mitenkään aiheeseen liittymättömät kommentointisi on liian helposti johdettavissa sylttytehtaille nimeltä MV ja Magneettimedia. Voisitko noin yleensä käyttäytyä niinkuin netissä on tapana, ja kommentoida asiaan liittyen ja perustellen? Tuollainen, no, perseily, ei mitenkään edistä Kremlin politiikan toteutumista PS-blogeissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Noissa sun EU-Trolli sekopäisissä jutuissa ei ole mitään järkeä ! Persutelen nämä 4 järjettömyyttä mihin Persut on lähtenyt mukaan jolla Timo ja Sota-Jussi on ajanut puoluen tuppeen.
1. Venäjä on meidän naapuri joka käyttäytyy kuin rikollisjengiläinen parhaiten pärjää sen kans,kun ei ala nuoleen sen persettä kuin Kommunistit ennen teki eikä ala kaivamaan verta nokasta.
2.Pakolaisbisnes (1 Miljardi/v.) joka kustannetaan leikkauksin ja kiky sopimuksin
3. Eu-Trollaus oman edun nimissä mm. Velka rahan Rahan jako Turkkiin,Kreikkaan Ukrainaan jne
4. Tuottavan valuuttatuloa tuovan teollisuuden alas ajo,kun kekitytään vain noihin 3 ensimmäiseen hommaan jolla politikot yrittää hommata Miljoona virkoja Brysseliin !!! Eu toimii kuin Neuvostoliitto ennen !
Bryssel on uusi Moskova.
Meillä on nyt Eu-Trollit vallassa jotka pitäs laittaa samaa häkkiin maanpetturuudesta Venäjän-Trollien kanssa. Nyt tarvitaan Suomi-Trolleja=Paavo väyrynen joka on ainoa järjissään oleva politikko !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Puolue on todellakin ajettu tuppeen pelaten upporikasta tai rutiköyhää Timolta ja Sota-Jussilta unohtui sellaiset tosiasiat että
1. Merkkel ja Hollande ja Nato pomot näkee Persujen laskevan kannatuksen ,niin niiden ei edes tarvitse ottaa niitä Eu/Nato virkoihin vaikka ne kuin nuolisivat ja jakaisivat meidän velkarahoja maailmalle .
2. Äänestäjät ei ole tyhmiä
3.Kun kerran luottamuksen menettää ,sitä ei helpolla takaisin saa.

Ajatelkaa jos tulisi vaalit ja vaalitentit 🙂
Naurattaa jo etukäteen kun kysyttäisiin Persujen mielipidettä mm.
-Pakolaisbisneksen
-Maan velkaantumiseen ja rahojen jakoon mailmalle
-Sodan ja ridan haaastamiseen
-Talouden ja työpaikkojen Tuhoamiseen/pelastamiseen kotimaassa

Olisiko Persut niin härkejä että toistisivat samalla linjalla kuin ennen viim. vaaleja jotka lupaukset kaikki on täysin petetty !!!! Kuolishan siinä juontajat ja televisio kuvaajatkin nauruun 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reiska rules
Iloinen
#3

Juuri näin! Nykyiset valhemedian ylimieliset, vasemmistolaisuuteen ja sekopäiseen feminismiin pohjautuvat ”journalistit” ovat oikean journalismin irvikuvia ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sensuuri iskee
Hämmentynyt
#4

Tähän aiheeseen liittyen täytyy myös kummeksua ettei ns. ”valtamediassa” ollut mitään mainintaa vasemmiston ja siirtolaisten agressiivisesta käytöksestä eiliseen Itä-Keskuksen ”rajat kiinni” -mielenosoitukseen osallistuneita henkilöitä vastaan? Miksi sensuuri, ettei totuus paljastuisi??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Lienee sitä suvakkien harjoittamaa positiivista sensuuria jota tarvitaan Suomen kansan ja valtion tuhoamiseen.
Maan- ja kansanpetturit ottavat uusinnan Venäjän keisarikunnan sortovuosista tuhotakseen suomenkielisen valkoisen kristityn kantaväestön.
Suvakkien shariapoliisi valvoo ettei vääriä ajatuksia ja tekoja kuten suomalaisen kantaväestön kielen, kulttuurin, kristinuskon, itsenäisyyden, kansallisomaisuuden, tasa-arvon, työllisyyden ja turvallisuuden puolustamista harjoiteta ilman rangaistusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oikeatiko ?
Hämmentynyt
#10

Pelottaako sinua todellakin noin paljon ? Montako prosenttia ihmisistä on noita pahoja, jotka tahtovat sinut kukistaa ja näetkä niitä usein talosi ulkopuolella väijymässä tekemisiäsi ? On hyvä kirjoittaa pelkojaan ulos ja puhua ihmisten kanssa. Usein se auttaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#13

Täysin samaa mieltä, ammattiauttajan pakeille, nopeasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Totta. Tossavainen on oikeassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000