Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hillotolpan houkutus katkaisi luusereiden selkärangan

”Terholle on tehty pelisäännöt selviksi”, sanoi Petteri Orpo Ylen haastattelussa.

Siis pelisäännöt on tehty selviksi. Selkosuomeksi Petteri Orpo ja Kokoomus ja myös Juha Sipilä ja Keskusta määräsivät, että ”nyt teette kiltisti mitä me sanomme. Erityisen kuuliaisia olette silloin, kun Eu:n osalta siirrymme isoja askeleita liittovaltion suuntaan. Muistattehan myös, että maahanmuuton osalta ette voi vaatia hallitusohjelmassa sovittujen asioiden toteuttamista”.


Nämä kaksi asiaa olivat ne todelliset syyt, joiden vuoksi Perussuomalaiset potkaistiin hallituksesta pois. Sitten heidät otettiin loikkareina takaisin, kun he lupasivat olla kuuliaisia ja nöyriä.

Selitykset ”meille tärkeiden asioiden ajamisesta” ja ”vaikuttamisesta” ovat onttojakin ontompia, kun vähäisistäkin hallitusohjelmaan kirjatuista perussuomalaisten tavoitteita tukevista asioista on luovuttu.

Selkäranka oli katkennut täydellisesti. Hillotolpan vaikutus kävi ylivoimaisesti.

Media luo mielikuvaa, että Perussuomalaiset on puolueena hajonnut. Tosiasiassa vain eduskuntaryhmä on hajonnut ja yksittäisiä muita henkiöitä on lähtenyt. Heidän tilalle on tullut uusia henkilöitä, joista monet olivat aiemmin siirtyneet katsomoon puolueen liiallisen nöyristelyn vuoksi.

Suomalaiset eivät arvosta pettureita. Hillotolpan jälkeen heille koittaa ankea arki. Sanoihan Timo Soinikin, että loikkarit ovat luusereita.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Pertti
Tyytyväinen
#1

Petturit asettivat Jussi Halla-ahon myrskyn silmään ja varmasti hämmästyivät tämän myrskynkestokykyä. Ovat nyt levottomia odotellessaan hitaasti lähenevää tornadoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Nämä loikkarit myivät suomen oman edun vuoksi, tajusiko kaikki loikkait edes mitä tuli tehtyä. Siinä meni teidän kunnia ja äänestäjät pelastitte hallituksen ja Soinin ym ministerisalkut kotimaamme sijasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Selvääkin selvempää on se että nyt pakon edessä ovat – takuina – sillä se on hallituksen kujanjuoksun ohjelma maaliinsa.
Vastalahjaa – ei tiettävästi ole ohjelmassa. Se pienikin murunen lienee bittiavaruudessa tämän käänteen seurauksena ”toiviotienä” ?- merkkinä.

Vaikkakin olisiko tähän hätään enään tarvittu hallituskriisiä omine kommerverkkeineen mahdollisine uusine vaaleineen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#7

Voi hyvän tähden…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Huvittavana piirteenä vielä sekin, että ei tullut Terhosta varapääministeriä eikä sitä ole enää Soinikaan. Juoksupoikia he vain ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Lohela taitaa menettää puheenjohtaja paikkansa Terho menetti vapauden puhua EU:ta kielteiseen sävyn, hallitusohjelmassa menetettiin maahanmuuttokirjausten toteuttaminen, kaikkea muuta ohjelmassa noudatetaan pilkun tarkasti. Mutta Soinin salkku säilyi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Soinilla säilyi salkku, mutta ei ole enää varapääministeri ja sai pannan kaulaansa. Hihnan toisessa päässä on Orpo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Eikö se ole ollut tähänkin asti??????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000