Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat vääristelee Halla-ahon sanomisia

Agendajournalisti Jarno Hartikainen kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa näin: ”Kuitenkin juuri Halla-ahon omat tekstit muodostuivat viime kevään hallitusneuvotteluissa taakaksi perussuomalaisille. Ennen poliittisen uransa alkua kirjoittamissaan tekstissä Halla-aho on todennut muun muassa, että ”ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”


Kun tuon lukee, niin lukijalle jää ilman muuta kuva, että Halla-aho solvaa somaleja. Kuitenkin kyseessä on Hartikaisen uusi versio vanhasta sanonnasta/vitsistä, että ”oletko tänään hakannut vaimoasi”.

Alussa mainittu Halla-ahon lainaama ja erään toisen henkilön kirjoittama teksti oli alunperin Kaleva-lehdessä muodossa, jossa sanan ”somalien” tilalla oli sana ”suomalaisten”. Halla-aho halusi osoittaa ”rautalankamallilla” kaksinaismoraalin. Siinä hän onnistui erinomaisesti, sillä hän sai oikeudessa tuomion!

HS-Pravdan agendajournalisti Jarno Hartikaisen ohella moni muu on syyllistynyt samanlaiseen kaksinaismoraaliin. Niin tässä asiassa ja lukemattomia kertoja muissa yhteyksissä. Kerrotaan tosiasiat valikoiden, jolloin syntyy asiasta aivan väärä, valheellinen mielikuva. Ja sehän on ollut niin Hartikaisen kuin muidenkin tarkoitus.

Toimittaja/toimitus päättää keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä kerrotaan tai jätetään kertomatta. Ja kun toimittajista noin kolme neljästä on punavihreä, niin lopputuloksena on agendajournalismia.

Onneksi on some. Siellä ainakin toistaiseksi saavat sanottavansa sanoa myös he, joiden näkemykset jäävät agendajournalisteilta kertomatta.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Tärkeintä on tietenkin että pääsee sanomaan ja kuittailemaan paremmalle väelle ja hyökkäämään yksityisiä henkilöitä vastaan ja kertomaan mites asia on – niinku oikeesti. Konnkreettisista teoista Suomen asioiden parantamiseksi ei niin tarvitse pitää lukua. Tätä on persujen ”politiikka”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Kenenkäs politiikkaa on usein , valtamediassa kuulut /kirjoitetut uutisoinit puutteellisista ja j opa vääristellyistä asioista ja usein myös pimitetyistä tiedoista !?! Monesti pelkkää Puuta – heinääv!!? Onko tietoista harhaanjohtamista ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lare
#2

Jokuhan oli kirjoittanut että humalassa tappaminen on suomalaisten geneettinen piirre.
Tämä ilmaisu oli ilmeisesti ihan laillista.
Halla-aho han vain kysyi mitä jos tilalle vaihdetaan että loisiminen ja ryöstely on somalien geneettinen piirre.
Niin Johan syyttäjä pillastui.
Eli suomalaisista saa kirjoittaa mitä vaan muttei näistä ”kunniakansalaisista”.
Tietenkin Halla-aho tuomittiin, on se vaan k a u h e a rikollinen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Hämmentynyt
#8

Ja lisäksi Halla-aho selvästi ilmoitti tarkoituksenaan ko. lauseella osoittaa oikeuslaitoksen kaksoisstandardi sekä vertasi muuttamaansa lausetta sanomalehti Kalevan artikkelissa olleeseen lauseeseen siitä että ”onko humalassa tappaminen suomailaisten geneettinen erityspiirre”. Kalevan provosoiva lause ei saanut edes JSN:ltä huomautusta saati sitten tuomiota tai edes syytettä. Kyllähän tuossa kaksoisstandardi on ja Orwellin hengessä toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. KKO ei tätä kaksoisstandarsia noteerannut vaan näki tässä lauseessa kiihottamista kansanryhmää vastaan, toisin kuin aikaisemmin hovioikeus ja käräjäoikeus. Selvästikin tuomio on aivan mieltä vailla. Kun Suomessa lainsäädännön tulkitsemisessa KKO on ylin auktoriteetti niin oikea tapa on muuttaa lakia joka mahdollistaa tällaiset puupäiset tuomiot. KKO:n tuomaritkin noudattavat lakia kunhan se kirjoitetaan selvästi. Nykyinen laki on epäonnistunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#3

JSN:n puheenjohtajanakin vaikuttaneen Risto Uimosen ollessa sanomalehti Kalevan päätoimittajana (2001-2009), kyseisessä aviisissa julkaistiin seuraava kantasuomalaisia arvottava lause:

”Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Edellisen lauseen innoittamana eräs kirjoittaja julkaisi lauseen:

”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Viime aikojen galluptulokset ovat saaneet aikaan jonkinlaisen paniikkireaktion v-mediassa. Siksi vanhoista teksteistä kaivetaan kaikki mahdolliset leimaavat sanat ja lauseet asiayhteydestä irroitettuna tietenkin. Mitä lähemmäs seuraavia vaaleja päästään, vauhti tulee vain kiihtymään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#6

Vauhti kiihtyy, natsikorttia, rasismikorttia, populistikorttia, impivaaralaiskorttia, äärioikeistokorttia, muukalaisvihakorttia ja ties mitä on ilma sakeanaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

Vihervasemmistolaiset kun luulevat olevansa,sitä parempaa rotua.Niinkuin”Arjalaiset”aikanaan Saksassa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Missä noita kortteja lentää? Liikun pitkin Suomea eikä ole tullut vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Sanot liikkuvasi, mutta avaa vaikkapas US:n Puheenvuoron joitakin kirjoituksia ja etenkin niihin kommentointeja, niin huomaat miltä taholta solvauksia tulee alvariinsa persuja kohtaan. Blogikirjoitukset ovat joko persun kirjoittamia tai sitten vihervasuri on kirjoittanut persuista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kirjoittaja kertoi että ilma on sakeanaan kortteja. En ole sellaista missään havainnut tai sellaisesta kuullut. Ei hän maininnut yksittäisten kirjoittajien satunnaisista nettikirjoitteluista mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eihän siitä hyvää seuraa, kun suurin osa toimittajista on vihreitä ja vasemmistolaisia.
Sen ymmärtää kaikki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eerikki
#5

Rasismi on rotusortoa.
Se että valtio itse päättää keitä päästää alueelleen töihin, käymään tai asumaan, EI ole rasismia.
Myöskään haitallisten ideologien maahantulon estäminen EI sekään ole rasismia.
Suomeen pääsy EI ole mikään ihmisoikeus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000