Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Helsingin Sanomat rakentaa ikioman punavihreän kuplan

HS-Pravda kertoo tänään näin:
”Googlen Digital News Initiative -rahasto on myöntänyt Helsingin Sanomille 490 000 euron tuen uudenlaisen sisällön suosittelujärjestelmän kehittämiseksi.

HS kehittää koneoppimiseen perustuvan järjestelmän, joka oppii suosittelemaan erikseen jokaiselle lukijalle häntä kiinnostavaa sisältöä.

Järjestelmän erityinen päämäärä on välttää sisältökuplia – sosiaalisesta mediasta tuttua ilmiötä, jossa käyttäjä näkee vain omaa maailmankuvaansa myötäileviä aiheita.

Tätä varten hankkeessa rakennetaan järjestelmä, jonka avulla toimittajat voivat ohjata ja määritellä suosittelun painopisteitä journalistisin perustein.”


Että silleen. Ikävä kyllä.

Helsingin Sanomat ei siis halua, että kansalaiset toimivat itselleen mieleisessä mielipideympäristössä. Helsingin Sanomat haluaa, että kansalaiset toimivat Helsingin Sanomien toimituksen haluamassa ”journalistisessa” ympäristössä.

Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kansalaiset saisivat vain ”journalistisilla perusteilla” Eu-myönteisesti, maahanmuutto-myönteisesti ja Trump-vastaisesti painottuvaa uutisointia. ”Väärät” mielipiteet karsiutuisivat pois.

Systeemin käyttöönoton jälkeen punavihreä suodatin olisi aukoton. Silloin toteutuisi journalistin ohjeiden johdannossa oleva määritelmä: ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”


Ennen mukasuvaitsevan punavihreän journalismin valtakautta siellä luki: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”


Ikävä kyllä objektiivinen ja neutraali journalismi on useimmille toimittajille kirosana. Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa.

……………………………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Engels
Utelias
#1

Tynkkynen sai tuomion! Onko se valeuutinen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

On vanha uutinen viime vuodelta, mutta:

Tynkkynen tiedotti torstaina KKO:n ratkaisun jälkeen vievänsä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi. Hän kokee, että tuomioistuinten ratkaisut rajoittavat hänen sananvapauttaan perusteettomasti.

Mutta hyvä, että vie eteenpäin, niin saadaan muidenkin kanta Suomen kiihoitustuomioihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hesarilla on jatkuvasti oma rkp-henkinen piiloagendansa toiminnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Epädemokraattinen eu ei sitä vähennä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kuka viitsii lukea Helsingin Valesanomaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Koko Eu (Euvostoliitto) on Punavihreä kupla joka puhkeaa seuraavan laman aikana !
Koko paska (Neuvostoliiton kopio) on Rakennettu Laina rahalla samalla hintakilpailu kyky ja laatu ym. asiat annettu mennä päin persettä kuin neuvostoliitossa.
Esim. Eteläkorea on jo kaikessa teolisuudessa 10 kertaa edellä Euroopppaa ! ja Maailman rikkain maa ja maailman suurin Talous Kiina tulee heittämällä ohi ! Usa nousee Trumpin johdolla kovaa nyt Seuraavan laman aikana jäämme jalkoihin ja kaadumme lähtöviivalle ja sitten alkaa euroopan sota kun Rahat,velat,rajat,rodut,kultturit, kaikki on sekoitettu Brysselin Syltty/ TROLLI tehtaassa.
On selvää että lama/Raha laukaisee sodan kun aletaan selvitteleen kuka on kenellekin velkaa ja missä keenkin reviiri on !

t.Päästiin Perseen myyjistä

ps. Kiittäkää tästä Viher-vasemmistoa ja Eu-Trolleja siis lähes kaikkia politikkoja Väyrynen on ainoa jolla on ollut järki päässä alusta asti !!!!
ja osa Persuista myös pitänyt järjen päässä ja jalat maass

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Katsokaa mallia entisestä Rikkaasta Venetsuelasta , kuinka nopesti Viherkommunistit on sen tuhonnett muutamassa vuodessa
Rikkasta hyvin menestyvästä maasta kommunistien toimesta tuli niiden paratiisi jossa tapetaan maailman eniten ihmisiä ja nähdään nälkää!!!!!!! Maassa suljetaa opposition puolueita pois politiikasta ihan kuin Viher-vasemmisto ja niitä nuolevat Eu-Trollit Suomessa yrittää)

Suomen viher-vasemmisto-rantaruotsalaisineen haluaa kaikkea samaa paskaa tänne !
Katsokaa myös Viher-vasemmiston ihanne maata Pohjoiskoreaa millainen paska se on !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kukkahattu kenossa
Iloinen
#8

Islantihan sai punavihreä hallituksen eli kohta alkaa mennä asiat päin persettä ja huolella myös siellä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000