Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hallitus nurin ja uusi heti tositoimiin maan pelastamiseksi

Eduskunnan luottamus on huomenna järjestettävässä välikysymysäänestyksessä tiukilla, sillä hallituksella on vain niukka yhden edustajan enemmistö.

Kansanedustaja Mikael Jungner (sdp) arvioi tilannetta eilen keskiviikkona Uudelle Suomelle. Jos hallitus kaatuisi, se tarkoittaisi Jungnerin mukaan Suomen joutumista ”tosi sekavaan prosessiin”.

”Siinä ei olisi mitään järkeä”, Jungner sanoi Uudelle Suomelle.

Samantapaisia arvioita on kuultu muiltakin hallituspuolueiden edustajilta, mm. pääministeri Stubbilta.

Minä taas sanon, että nykymenossa ei ole järjen hiventäkään. Kylmät tosiasiat näet kertovat, että EU-maista vain Kyproksella menee tällä hetkellä heikommin kuin Suomella. Siis jopa Kreikan talousnäkymät ovat Suomea paremmat!

Tässä tukalassa tilanteessa meillä on nyt hallitus, joka ei käytännössä tee mitään tämän maan nostamiseksi jaloilleen.

Stubb kiertää maata kiillottamassa omaa ja puolueensa julkikuvaa. Silloin on tärkeintä myönteinen juttu maakuntalehdessä. Demarit rähisevät hallituksen sisällä pienistä asioista. Heillekin ”profiilin nosto” on asioiden järkevää hoitoa tärkeämpää.

Jos vaalit pidetään normaalina aikana huhtikuussa, niin hallitus muodostettaneen juhannukseen mennessä. Sitten on kesälomakausi ja hallitus pääsee tositoimiin vastan ensi syksynä.

Nykytilanteessa meillä ei ole varaa olla ilman toimintakykyistä hallitusta niin kauan. Tarvitaan kolmen suuren puolueen hallitus, joka tekee ”ikävät temput” kerralla, jotta päästään kohti parempaa tulevaisuutta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Terve järki
#1

Päähönöltä voisi nyt eduskunnassa kysyä, että mitenkäs sen ”kuka muuta väittää” lausunnon kanssa onkaan, kun kreikalle väsätään taas tukipakettia..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Johto
Hämmentynyt
#2

Hieman perussuomalaisena ihmettelen kun Soini on Amerikassa juoksupoikana silloin kun hallituksen luottamuksesta äänestetään. Suomen asiat tulee ensin ja sitten juostaan suurvallan asioilla. Pitää uskaltaa jotain toimintavapauden säilyttämiseksi. Jos porukka olis ollut Venäjällä, niin retkeily olis peruttu ihan sata-varmasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000