Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hallituksen koronalinja hengenvaarallinen

Koronavirus rantautui Suomeen muita Euroopan maita myöhemmin. Siksi hallituksen jahkailusta huolimatta torjuntatoimet käynnistyivät vain muutaman päivän myöhässä. Silti rajoitukset ovat tehneet tehtävänsä. Koronaan sairastuneiden ja kuolleiden määrä on saatu pysymään kohtuullisena.

Entä tästä eteenpäin? Pääministeri Sanna Marin julisti sunnuntaina, että ”emme pysty pysäyttämään tautia, emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta”.

Ei se ole mahdotonta. Esimerkiksi Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern sanoi maanantaina, että ”Uusi-Seelanti on onnistunut pysäyttämään koronaviruksen laajamittaisen ja huomaamatta tapahtuvan leviämisen”.

Uudessa-Seelannissa voidaan pikkuhiljaa palata normaaliin elämään. Suomessa THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan koronahuippu on vasta kaukana edessäpäin. Rajoituksia hieman löysätään, mutta koronasairastumiset ja kuolemat ilmeisesti jatkuvat suurinpiirtein nykyisessä laajuudessa useita kuukausia, ehkäpä noin vuodenvaihteeseen saakka. Samaan aikaan riskiryhmiä pahoin rasittava kotiaresti jatkuu vähintään yhtä kauan.

Valittu linja on Suomen kansantaloudelle tuhoisa. Yritystoiminta on liian kauan suurelta osin täysin jumissa. Valtiontalous kohtaa Kreikka-ilmiön, valtio velkaantuu paljon enemmän kuin nyt on arvioitu.

Lopputulema on, että Suomi selviää koronasta vasta rokotteen ja/tai lääkkeen kehittämisen myötä. Siis joskus 1-2 vuoden kuluttua. Sitä ennen korona on aiheuttanut yhteiskunnassa niin pahaa tuhoa, että siitä toipuminen kestää vähintään vuosikymmenen.

Hallituksen tällä tietoa valitsema linja on äärimmäisen edesvastuuton. Uuden-Seelannin ja monen muun maan valitsema nopean tukahduttamisen tie olisi paljon parempi vaihtoehto.

Toivoisin, että perussuomalaiset puolueena lähtisi tarmokkaasti toimimaan tämän tavoitteen puolesta. Nyt puolueen johto ja eduskuntaryhmä on ollut jokseenkin näkymätön.

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
vaalit pian
#1

Kulmuni sanoi että laumasuojaan ei pyritä ja nyt pääministeri kumoaa sen tuoreeltaan.

Marin sai kaikkien tuen ottaessaan maaliskuun puolivälissä kovat toimet käyttöön. Tähän tarvittiin presidentin Niinistön ja opposition vahvaa patistelua. Nyt Marinin kannatus on huipussa joten opposition pelote ei estä. Presidentti sai näpeilleen ehdottaessaan kriisinyrkkiä ja tuskin tekee enää mitään. Nyt kun Marinilla on kaipaamansa työrauha niin ensi toimena heitetään roskiin suomalaisten karanteeniponnistukset jotta virus saadaan leviämään paremmin. Marin ilmoittaa kuuntelevansa ”asiantuntijoita” joka tarkoittaa Marinin omia virkamiehiä STM:ssä ja THL:ssa.

THL:n mannekiini Salminen vastaa THL:n tulosten tulkinnasta joten terve järki suodattuu viimeistään tässä vaiheessa pois. THL:n Salminen on joka käänteessä ajanut Suomeenkin samaa laumasuojahulluutta joka on Ruotsissa vallalla. Viruksen levittäminen on rikos joten se tehdään muun varjolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näyttää siltä, että koronaan ei ole saatavissa immuniteettia, ja kehon puolustus toimii, eli tunnistaa vieraseliön. Elimistöön päässyt virus monistaa itsensä, ja keho taistelee niin kauan, kuin viruksia kehossa riittää. Uudet virukset aiheuttavat uudelleen taudin oireet, koska mikään rokote ei yllä keuhkosolujen ulommaisiin soluihin, ja kun virus monistaa itsensä, oireet puolustuksessa ovat samat rajut, kuin aikaisemmatkin. Vain kesän UV-säteily ihon kautta tuhoaa tehokkaasti viruksia ja tukee omaa puolustusta. Fagien lisääminen tehostaa omaa puolustusta, ja vähentää neutrofiilien tuhoa. Fagitkaan eivät anna pysyvää suojaa, koska kehon systeemi tuottaa sitä enemmän makrofageja, kun tauti etenee, eli fageja pitäisi lisätä ulkoa käsin aina taudin edetessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Juuri näin, ”laumasuoja” muistuttaa lähinnä keskitysleirien keinoja, kammottavaa virheajattelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näyttää vahvimmin siltä, että saatu koronavirus voi monistaa itsensä vain kerran, ja kehon puolustuksen tehtyä tehtävänsä, hyvällä tai huonolla menestyksellä, tuntuu siltä, että rokotuksilla saataisiin jotain aikaiseksi, ei saa. Esim englantilaiset apinarokotukset, nuo apinat olisivat parantuneet ilman rokotuksiakin. Varsinkin apinat voivat parantua vaikka heikossakin UV säteilyssä, joka on tällä hetkellä ainoa tapa päästä koronasta luonnon menetelmin eroon. Aikuisen ihon pinta-ala on luokkaa 1,5-2 neliömetriä, ja auringonsäteilyssä ihosolukon läpi pääsee pintaverenkiertoon UV-säteilyä, jossa tuo säteily tuhoaa siihen sopeutumattoman viruksen vain tunneissa. Kun uutta virusta ei pääse hengitysteihin, ihminen pysyy terveenä siihen saakka, kun uusia viruksia on liikkeellä. Rokotuksia uuden virusaallon varalle ei ole, johtuen koronaviruksen toimintatavoista; takertuu kauhkosolujen uloimpiin osiin, jossa immuniteetti ihmettelee, missä virukset ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Peruskouluja ei olisi tarvinnut sulkea.
Ne pitäisi avata nopeasti, heti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Samoin pitäisi avata alle kymmenen hengen ruokapaikat, jos on etäisyydet myös on kohdillaan. Alkoholitarjoilut ei myöskään ole tarpeellisia. Jo tuo saattaisi pelastaa tuhanisia ruokapaikkoja ja keittiöhenkilökunnalle olisi töitä. Kannattaa muistaa, ei ole mitään näyttöä näiden vain ruokapaikkojen vaarallisuudesta taudin levityksessä, jos viruslingot ovat aina olleet alkoholi- ja karaokepaikkoja jne. Nyt on aika ottaa järki käteen, ylireagointi tulee maksamaan miljardeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Täsmälleen näin, viruspaikat ovat olleet alkoholin aniskelupaikkoja, ja jos kouluruokailu on ihan ok, samalla lailla perhe voi syödä vaikka jossain ruokapaikassa täysin turvallisesti, syötävä kun kuitenkin on. Täytyy sanoa, että luoja varjelkoon hallitustamme, täysin sekaisin, ja realismi on jäänyt kyydistä jo ajat sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kyllä, perheen ruokaileminen on täysin eri asia, kuin viinan ryyppääminen hämyisessä kapakassa ja karaoken laulaminen infektioita levittävien karaokemikrofonien kautta.

Tämä voi vaatia liikaa ajattelua hallitukselta, mutta näin se on, syöminen perheen piirissä on niin turvallista kuin se vain voi olla. Se on sama, missä tuo pöytä sijaitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Hallitus tekee yhden hirvittävimmistä virheistään, jos ei vapauta ruokapaikkoja, emme selviä rajattomasta turhasta työttömyydestä vahingoitta. On ymmärrettävä, että tuokailu ei ole viinan ryypäämistä, eikä viina ole tarpeellistakaan ihmiselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Mökilleen lähtöä suunnittelevaa eläkeläistä ei saa päästää sinne missään nimessä. Vaikka kuinka selittelisi tilaavansa kahden viikon sapuskat mukaansa ja tankkaavansa automaatilla, hanskat kädessä. Mökin lähistöllä ei ole puolta kilometriä lähempänä muita ihmisiä. Paikallinen kauppiaskin on luvannut tuoda tavarat takaovelle, ettei vaan kohtaa muita paikallisia.
Kyllä noiden ”hauraiden” kuuluu oleskella kerrostaloissa, saahan siinä ihan tarpeeksi liikuntaa, keittiön ja makkurin välillä. Ilmastokin tykkää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Se on sitä Sanna Marinia, ja esikunta myötäilee. Ajatteleeko Marin yleensä omilla aivoillaan, vai onko esikunnassa jokaiseen lähtöön omat asiantuntijansa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Näyttää siltä, että se on viherterroristit, jotka laittoivat koronaviruksen liikkeelle, tavoiteena pysäyttää maapallon talous ja liikenne. Mm. ilmastoaktivistit ovat tällä hetkellä varsin tyytyväisiä, kun ilmansaasteet ovat alentuneet merkittävästi, näkyvyys parantunut jne., ilmatieteenlaitoksen kerma hehkuttaa. Australian maastopalot, Ukrainan maastopalot jne., näillä on pyritty osoittamaan se, että väkeä on liikaa, ja kun emme uskoneet, laitettiin tappava virus liikkeelle tehokkaimmalla tavalla, lentoteitse ja ruhkaisimmasta paikasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ukrainan maastopalon sytyttäjä tunnusti tekonsa, ja kertoi sytyttäneensä palon huvikseen, ja kuinka sattuikaan, tuhoutuneen ydinvoimalaa ympäröivässä voimakkaasti saastuneessa metsässä, josta ydinsaasteet olisivat levinneet koko Euroopaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Viherterroristien yllä leijuu massamurhaajien lemu, joten nyt on jokaisen vastuullisen puolueen oltava tarkkana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näyttää siltä, että suurin osa viimeisimmistä maastopaloista ovat olleet murhapolttoja. Halu näillä, myös kiinni jääneillä on ollut tarve osoittaa maapallon pahuutta ja tuhlausta ja yhtä mielipuolisia tekosyitä laajemminkin. Onko ilmastonmuutos syy murhata, ei ole. Kaiken lisäksi ei ole olemassakaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, ei mitään todisteita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomi otti rajoitustoimet käyttöön jälkijunassa muita maita myöhemmin. Nyt löytyy ”asiantuntemusta” purkaa rajoituksia ensimmäisten joukossa. Kommari Andersson ja hallitus tekee päätöksiä mielipiteensä mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

On hyödyllisä ja vähemmän hyödyllisiä rajoituksia, ja sellaisia rajoituksia, joilla ei ole merkitystä. Massatapahtumat sisältävät suurella todennäköisyydellä joukossaan tartunnan levittäjiä, mutta esim. mitä merkitystä on sillä, jos perhe istuu vaikka huoltamon baarin samaan pöytään nauttimaan lounasta, kun se on mahdollista kuitenkin vaikkamkotona. Pitäisi jo lyhyemmälläkin älyllä ymmärtää, että on kaksi eri ravintolaa, ruokala ja ravintola, jossa käytetään alkoholia hauskan pitoon. Kouluissa lähiopetusta käyvät ruokailisivat kuitenkin suuremmassa joukossa, miksi perheen sisäistä ruokalua rajoitetaan, jos se on esim. se huoltamo kaukana maaseudulla? Tilausruokaa voidaan tarjota myös visiirin alta, ja huoltamon pöytiä voidaan harventaa jne. Syöminen ja alkoholin nauttiminen ovat eri asioita, ja jos kouluissa saa syödä samassa tilassa suurella joukolla, perhe ei saa syödä sisällä, osoittaa päättäjiltä vähä-älyisyyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

EeeUuukin on Suomen kannalta , hengenvaarallinen !!? Siinä on pahaa yhdistelmää !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000