Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

"EU:ssa me päätämme omista asioistamme." Hirtehishuumoria!

Kun aikoinaan maassamme keskusteltiin Euroopan Unioniin liittymisestä, niin silloin korostettiin, että liittymällä tulevan liittovaltion jäseneksi me pääsemme päättämään omista asioistamme. Pistin silloin tuollaiset puheet hirtehishuumorin piikkiin. Olen samaa mieltä nyt ja entistä vahvemmin.

EU-parlamentissa on 751 jäsentä. Suomalaisten osuus tuosta porukasta on parisen prosenttia. Siis vain ja ainoastaan parisen prosenttia.

Mitä käytännön valtaa tuolla edustajamäärä on? Jokainen tervejärkinen ymmärtää, että hyvin vähän.

EU:ssa valtaa käyttävät myös komissio ja neuvosto. Sielläkin suomalaisedustajat ovat vain yksi monien joukossa. Päätösvaltamme on olematon.

EU:n maamme kannalta haitallisten päätösten lista kasvaa vuodenvaihteessa yhdellä, kun maanteiden tavaraliikenne vapautuu ulkomaalaisille yrityksille ja kuljettajille maamme päättäjien vastustuksesta huolimatta.

On melko varmaa, että sen jälkeen maanteillämme sananmukaisesti seikkailevat virolaiset, puolalaiset ja monet muun halvemman hintatason kuljetusyritykset ja kuljettajat. Erityisenä ongelmana on se, että he eivät ole tottuneet talvisiin ajo-olosuhteisiin eikä kalustokaan ole siihen´sopivaa.

Jos me olisimme itsenäinen maa, joka päättäisi omista asioistaan, niin tämäkin haitallinen päätös olisi jäänyt tekemättä.

Liikenteen vapautumisen myötä menetetään satoja, ilmeisesti tuhansia alan työpaikkoja. Kun tilanne on nyt se mikä on, niin sopii kysyä myös AKT:lta mitä se on tehnyt suomalaisten kilpailukyvyn eteen

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Luin tuossa juuri KOLMANNESTA ryöstöstä, jossa tunkeuduttiin vanhusten koteihin, sidottiin heidät ja ryöstettiin.
Nyt on viimeistään aika katsoa, mitä on tehty, miten on käynyt ja miten tilanteita korjataan. Tämä hurma hengessä luotu maailmoja syleilevä ovien avoimuus ja suvaitsevaisuus ei vaan toimi.
Odotan toimenpiteitä ja nopeasti! tietenkin asiasta syntyy huutoa, mekastusta, rasistiksi, natsiksi ja ties miksi ihmishylkiöksi leimaamista, mutta jonkun on tehtävä jotain. Orpon tasoinen asioiden pyörittely ja väistely ei voi tulla kyseeseen.
SDP on aivan avuton hoitamaan asiaa, vaika kuinka gallupit suosii. Muistan sen hirveän huudon, minkä Heinäluoma nosti, kun Päivi Räsänen edes hieman yritti jarrutella Shengenin järjettömyydeen laajentamista esim. Romaniaan. Ukko punoitti kuin hillonuija, nyt saamme nauttia tuloksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paha paikka!
Utelias
#2

Harmi vaan, ettei tuosta EU:sta pääse irti helpolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikapee
#3

Suomi ei ole enää valtio, se on terävä havainto. Yhdeksänkymmentäluvulla suomalaisten valtio annettiin pois ja kansa pakotettiin tottelemaan ulkomaalaisten säätämiä lakeja. Tästä riemusta kansalla maksatetaan säännöllistä vuosimaksua.

Mikä rappio, mikä häväistys ja petos. Kummaa, että kansamme lahjotut petturit kävelevät yhä, ja irvistelevät mediassa omalle kansalleen.

Eeuusta pääsee pois. Kansan täytyy vain ryhdistäytyä ja poistaa maanpetosta ylläpitävä valtiovalta. Mutta rahvas vain somettaa ja katsoo potkupalloa. Täikansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Väärin
#7

Yhdeksänkymmentäluvulla saiime vihdoinkin irtouduttua suomettumisesta ja uskalsimme olla osa Eurooppaa. Nyt on taas vanhan ummehteneisuuden takaisin vaatijat heränneet ja käyttävät pakolaiskriisiä ja muita vastaavia troijan hevosinaan, jotta saisivat pystyttää uudestaan muurit avoimen länsimaailman ja meidän väliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lerbandeeros
#8

Tollo! Ei kyse ole mistään eristäytymisestä, liittovaltio ja yhteisvaluutta vaan ovat perseestä! Samoin vapaa liikkuvuus, varsinkin rahan, sehän liikkuu vain veroparatiiseihin. Tämä koko EU-himmeli on Bilderbergiläisen eliitin ja pankkiirien laillistettu rosvousjärjestelmä jolla kupataan omaisuudet eliitille ja pankeille, kurjistetaan kansat, kylvetään mamutuksella eripuraa jotta kansallisvaltiot saadaan polvilleen ja rikas eliitti vaan rikastuu, valtiotkin velkakusetetaan. ei mulla muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markka takaisin?
Utelias
#4

Kaivoin esille HS:n 2012 tekemän kyselyn , jossa 23 taloustieteilijää arvoi mitä tapahtuisi, jos Suomi eroaisi EUROsta. Kovin riistiriitaisia olivat näkemykset. Maallikko on vielä enemmän pihalla. ( 16.7.2012/HS)

Entä sitten ero koko EU:sta?
”EU:sta ei pääse eroamallakaan eroon” , otsikoi Maaseudun tulevaisuus tänään 20.12.
Kannattaa lukea tämäkin juttu, jos asia kiinnostaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markka takaisin?
#6

”EU-erosta voitaisiin Suomessa päättää eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Presidentti olisi vahvasti mukana. Käytännössä sekä eduskunnan, hallituksen että presidentin pitäisi olla yhtä mieltä.”

(Maaseudun tulevaisuus/ 20.12.2015)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmettelijä
Utelias
#5

EU tolee hajoamaan omaan mahdottomuuteensa!?! Mutta tämä seikkailu taitaa tulla turhan kalliiksi!?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000