Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Enää ei ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja

”Puolusta suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, journalismia, sinistä tulevaisuutta – kritisoi natseja, PVL:ää, MV-julkaisua ja perussuomalaisia .” Näin kannusti STT:n uutispäällikkö Mimma Lehtovaara.

”Helsingin Sanomissa me ajatellaan itse. On sattuma, että me ajatellaan kaikki samalla tavalla.” Näin naivisti paljasti arjen todellisuuden toimittaja Saska Saarikoski.

Tampereella toimittajiksi opiskelevista noin puolet ilmoittaa puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes on vasemmistoliiton kannattajia. Työssä olevien näkemyksiä ei ole selvitetty riittävän laajasti, mutta luultavasti tilanne on samansuuntainen.

Punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy myös journalistin ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: ”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Ei siis enää oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta.

Yhteiskunnan kehitys on aaltoliikettä. Olemme palanneet suvaitsemattomalle 1970-luvulle. Elämme eräänlaista uustaistolaisuuden aikaa.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Monikulttuurisuus on nykyajan taistolaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voitko vastata?
Hämmentynyt
#2

Onko tosiaan niin kuin median tuuteista paasataan, että 612 kulkue on ÄÄRIoikeistolaisten järjestämä?
Mikä on totuus? Voisiko blogisti vastata?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Yhä kiihtyvämmällä vauhdilla yhteiskuntamme murenee – kohta romahtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Meille on pesiytynyt tuohon, itse itsensä ”oikeaksi mediaksi” luokitelleeseen joukkoon, todellinen sopulihysteria. Monipuolinen asioiden käsittely ja kyseenalaistaminen eivät ole sen vahvimpia puolia. Typillistä on kommentoida tai jatkaa jonkun alkamaa viestiketjua, krittikittömästi. Pehmeiden juttujen syyksi laitetaan yleensä kiire. Tosiasiassa syy on joko osaamattomuudessa tai luultavammin laiskuudessa. Joku Ulla Appelsin sentään joskus väläyttää edes sinnepäin olevaa journalistista mallia.
Viimeisin esimerkki oli tuo Alpakkajuttu. Niin vain ”oikeaa” vietiin kuin pässiä narussa. Huvittavinta on ollut seurata niitä koottuja selityksiä, joilla tuota vedätystä yritetään paikkailla. YLE:n kohdalla sitä ei taida tulla koskaan? Parissa, kolmessa uutislähetyksessä kyllä asiasta kyllä rakennettiin tyypillinen nyyhkytarina. Pienten viattomien lasten ilon pilaajat….
Sitten ihmetellään miksi joillakin MV-lehdillä ym. on seuraajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vastaa TOSSAVAINEN kun kysytään!
#5

Miksi tuo blogisti ei vastaa?
Haloo! Luetko palautteita olleskaan?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000