Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

Olin neljä vuotta kansanedustajana. Kokemus eduskunnan käytännön työstä sai minut turhautumaan ja lopettamaan yhden kauden jälkeen. Syynä oli eduskunnan tehottomuus ja turha asioiden vatkaaminen.

Kansanedustajilla on aloiteoikeus. Itse tein reilut sata erilaista aloitetta ja lukumäärällä mitattuna olin ahkerimpien joukossa. Aloitteet johtivat kuitenkin hyvin harvoin mihinkään.

Kansanedustaja voi tehdä esimerkiksi ministerille osoitetun kirjallisen kysymyksen/aloitteen. Siihen sitten joku virkamies kirjoittaa ympäripyöreän vastauksen ja ministeri laittaa nimensä alle. Sen jälkeen asia hautautuu mappi ööhön. Tai jos edustaja varsinkin oppositiosta tekee lakialoitteen, niin se kyllä kiertää byrokratiakoneiston läpi, mutta vain äärimmäisen harvoin johtaa myönteiseen lopputulemaan.

Jotkut aloitteistani ovat edenneet, vaikka ne silloin tyrmättiin. Edenneet siis siitä huolimatta tai muista syistä. Kellojen siirtely oli ja on edelleen mielestäni järjetöntä. Tein siitä kirjallisen kysymyksen/aloitteen ministerille. Hän vastasi, että EU päättää ja että siksi asialle ei voida mitään. Onneksi myöhemmin asiaan palattiin kansalaisaloitteen kautta, ja nyt ministeri lähti ajamaan asiaa Brysseliin. Hyvä niin.

Tein eduskunnassa aloitteen myös hävikkiruoan hyötykäytöstä. Ensimmäinen aloite oli vain hyllyntäytettä. Toisella kerralla taktikoin. Pyysin toiseksi aloitteentekijäksi vihreiden kansanedustajan. Sen vuoksi aloite sai hieman julkisuutta. Siitä syystä tai siitä huolimatta julkisuudessa virisi keskustelu hävikkiruoan hyötykäytöstä. Nyt asenteet ja käytännön toimet ovat aivan muuta kuin muutama vuosi sitten. Hyvä niin.

Keräsin eduskunnassa edustajat eri puolueista ja lähestyimme eduskunnan puhemiestä. Ideana oli eduskuntatyön kehittäminen niin, että kansanedustajien tietotaitoa hyödynnettäisiin nykyistä paremmin. Ikävä kyllä silloinen puhemies Eero Heinäluoma suhtautui asiaan hyvin epäasiallisesti ja torjuvasti.

Olen toiminut yrittäjänä ja muutoinkin yrityselämässä. Siellä pyritään saamaan henkilökunnalta ja asiakkailta palautetta, joka sitten tarkkaan tutkitaan ja parhaat ideat otetaan käyttöön.

Suomen tärkeimmässä työpaikassa eduskunnassa kansanedustajat tuntevat ja tietävät paljon asioita. Siihen suhtaudutaan kuitenkin torjuvasti. Se on erittäin tyhmää.

Kansanedustajien käytännön työ on valiokunnissa. Nyt siellä useimmiten vain jaaritellaan pilkun paikasta jonkun lakiesityksen yhteydessä. Yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet ovat lähes olemattomat.

………..
Klikkaa oheisia painikkeita, että tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Puhuit hävikki ruuasta,
Maailman väestöstä 11 % on nälkää näkeviä jonkun tutkimuksen mukaan.
Maailmassa on ylensyöjiä arviolta 20-30 % !
Lisäksi hävikki ruokaa aivan käsittämättömät määrät näillä ylimääräisilla ruuilla hävikki ja ylensyöjien liikaa syömillä ruokittaisiin kaikki maailman nälkää näkevät.
Pitäisi keksiä joku systeemi millä nämä ruuat saataisiin siirrettyä nälkäänäkeville niin ,että ne joutuisivat teemään itse jotakin sen ruuan eteen etei se tule kuin Manulle illallinen.
Näin Pakolaisuudelta putoisi pohja pois. Enään jäisi ne jotka ei osaa olla ihmisten laille omassa kotimaassa vaan joutuvat lähtemään käpälä mäkeen…sellaisia ei tarvitse eikä kannata kenekään auttaa koska on päivänselvää ettei ne osaa olla ihmisiksi vieraassa kulttuurissakaan jos eivät ole kotona ihmisiksi osanneet olla.

Tällaista ohjelmaa persujen pitäs ajaa. Esim. Ylipainoisille mässääjille jotka syö enemmän kun kuluttaaa pitäs mätkäsitä vero .Esim. Soinille oikein kunnon vero !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Tämä olisi ainoaa oikeaa kehitysapua ja pakolaispolitiikkaa !

Tämä rahan rosvouteen perustuva kehitysyhteistyö ja pakolaisbisnes ja Eu-Trolaaminen pitäs lailla kieltää.
Eilenkin Eu ministerit mietti miten miten lähetetään nyt Egyptiin Miljardeja rahaa kuin kankkulan kaivoon !!!
Ja samla mietittii miten pitäs perustaa Miljardeja maksavia Eu:n raja valvonta joukkoja jotka ei saa edes ampua laittomasti maahan tuijoita !!!

Tämä on aivan hullua hommaa !

Miksi Kiina antaa rahaa lainaa Suomeen ja Eu maihin tällaiseen järjettömään touhuun jossa ensin sikamaisella sosiaali turvalla haalitaan porukkaa ja sitten Miljardeilla hoidetaan ongelmia…
Eikö Kiinan pitäs viheltää peli poikki ??? Sehän se Esson baarissakin sanoo mitä syödään joka viimmeisenä tulee laskun maksaa !
Kiinan pitäs lyödä nyrkki pöytään ja sanoa etä nyt loppu !
Mutta Kiina teke tämän kaiken tahallaan ja napaa Euroopasta parhaimat Firmat ensin itselleen ja sanoo sitten nyt loppu rahan tulo ja maksakaa entiset !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000