Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Barcelonan opetus: maassa maan tavalla tai maasta pois

Eri valtioiden johtajat ovat esittäneet surunvalitteluja Barcelonan terrori-iskun uhrien omaisille. Lisäksi yksittäiset kansalaiset jättävät kukkia surmapaikalle. Somessakin ”otetaan osaa”. Se on oikein.

Mutta se ei ole oikein, että sen jälkeen jälleen ummistetaan silmät arjen todellisuudelta. Siis siltä, mitkä tahot aiheuttavat terrori-iskut ja mistä terrori-iskut ovat seurausta.

Pitää myöntää, että tapahtumien taustalla on islamin uskon tiukkapipoinen tai paremminkin tiukkahuntuinen tulkinta. Mutta sekään ei pelkästään riitä. Pitää tehdä riittävästi käytännön toimia terrorismin ennaltaehkäisemiseksi. Yleisötapahtumien barrikaadit eivät riitä.

Mukasuvaitsevaiston ajatuksenjuoksu on uskomattoman ristiriitaista. Islamilaisessa kulttuurissa esimerkiksi naisen asema on äärimmäisen kehno, mutta se hyväksytään mukisematta. Sen sijaan länsimaisessa kulttuurissa esiintyviin hyvinkin pieniin epäkohtiin puututaan hyvin herkästi.

Ongelmaan on vain yksi ratkaisukeino: maassa maan tavalla tai maasta pois. Maahantulijoiden pitää hyväksyä maassa vallitseva kulttuuri ja lainsäädäntö. Rinnakkaisyhteiskunnan rakentamista ja siitä sikiäviä ongelmia ei tule sallia.

Ruotsissa ja useimmissa muissakin Euroopan maissa on alueita, jotka ovat jo demokraattisen valtiokoneiston kontrollin ulkopuolella. Suomessa ollaan muutaman vuoden kuluttua samanlaisessa tilanteessa.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Tästä voi hieman lueskella tulevaa:

http://uutismaailma.com/lakiehdotus-laittomasti-maassa-majaileville-pakolaisille-korvataan-kaikki-asumisesta-laakkeisiin/

Eli näin lähetämme viestin lähtömaihin, että kielteisillä päätöksillä ei ole mitään virkaa ja laittomille maassaolijoille korvataan kaikki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ei hemmetti, ei voi olla totta! Ja eihän kielteisen päätöksen saaneita saa maasta pois. Pappi Toiviainen ja muut samanhenkiset huutaa palautuskoneessa kuin hyeena niin kone ei lähde minnekään ja matut talutetaan takaisin. Mielenosoituksia joka kadunkulmassa ja lähellä lentokenttää, ketään ei saisi palauttaa yhtään minnekään millään perusteella. Minä en ymmärrä nykymenosta yhtään mitään!! Muutama vuosi niin Suomi luetaan pohjolan arabi-valtioksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kokopäivä YLE uutiset on hehkuttanut Suomen olevan Ruotsia parempi siinnä ettei ole syntynyt ns ”nou gou” alueita. On kuitenkin surkuhupaista miten uutiset jättää kertomatta sen, että näillä alueilla asuu, ja vandalisoi vain, ja ainoastaan maahanmuuttajataustaiset ja heistäkin pääasiassa tietyn etnisen ja uskonnollisen taustan omaavat maahanmuuttajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kkk
#3

25300000 € on budjetoitu LAITTOMASTI, KIELTEISEN MAASSAOLOPÄÄTÖKSEN saaneille!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Samaa mieltä
t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000