Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Bagdadissa on turvallisempaa kuin paikoitellen Ruotsissa

Yle kertoi äsken, että “Ruotsissa on vuosittain muutama ammuskelu”. Hätkähdin, sillä se oli harvinaisen raju valeuutinen. Agendajournalismia pahimmillaan.

Ruotsin poliisin tilasto kertoo, että viime vuonna ammuskeluissa kuoli 41 ja 100 loukkaantui. Kaikkiaan ampumatapauksia oli 300. Kranaatteja räjähti Ruotsin kaduilla 43 kertaa. Paikoitellen tilanne on pahempi kuin Bagdadissa.

Ruotsin poliisin viime kesänä julkistaman raportin mukaan maassa olevien no-go -alueiden – alueiden, joissa rikollisuus ja extremismi kukoistavat – määrä on noussut voimakkaasti vajaan kahden vuoden aikana vuoden 2015 jälkeen.

Raportti nimesi 61 aluetta koko maassa “herkäksi alueeksi”, joista 23 luokiteltiin “erittäin herkiksi”. Näille alueille antavat leimansa matala sosioekonominen asema ja paikalliseen yhteisöön voimakkaasti vaikuttava rikollisuus.

Näillä alueilla toimii noin 5 000 rikollista yhteensä noin 200 rikollisverkostossa. Todistajat pelkäävät antaa poliisille lausuntoja, ja rikollisjengien läsnäolo ja alueilla yleinen köyhyys sekä syrjäytyminen vaikeuttavat viranomaisten työskentelyä oleellisesti.

Salam Kurda, tukholmalainen kurditaustainen kauppias arvioi verkkolehti Kansalaisessa tilannetta näin: ”Jos pidät kauppaa tällä alueella, vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia. Yksi toiminnan perusedellytyksistä on turvallisuus, mutta riski tänä päivänä on todella suuri”.


“Jos elämäsi on vaarassa, rahalla ei ole merkitystä. On ollut paljon ammuskeluita, yrittäjien brutaaleja pahoinpitelyjä, paljon ryöstöjä, joten monet yrittäjät ovat päättäneet vaihtaa alaa tai muuttaa muualle,” hän lisäsi.

Viranomaisten ongelmat Ruotsin “herkillä alueilla” ovat usein erittäin vakavia. Ruotsin poliisi joutui lopettamaan jopa poliisiaseman Tukholman maahanmuuttajavoittoiselta esikaupunkialueelta, Rinkebystä, kun poliisilaitosta oli palopommitettu.

Ruotsin Ambulanssiliiton puheenjohtaja vaati viime vuonna henkilöstölleen sotilasvarusteita, koska lääkintähenkilöstö joutuu vaaraan hälytystehtävissä no-go -alueilla. Osa ambulanssihenkilöstöstä kärsii posttraumaattisen stressin oireista pelon vuoksi.

Tällainen on arjen todellisuus Ruotsissa. Yle tosin väitti punavihreän agendansa mukaisesti valheellisesti, että “Ruotsissa on vuosittain muutama ammuskelu”.

………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Värisee taskussa
Iloinen
#1

Etkö sinä Reijo tiedä, että monikulttuurisuus on rikkaus?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomi tulee 20 v. jälkijunassa Ruotsia kaikissa asioissa mm. Pakolaisten perseen nuolu, hinttaus kulttuuri Viher ääliömäisyys ,Huumehörhöily jne.. kaikki malli otetaan Ruotsista !20 v. kuluttua täälläkin on päivittäin samanlaisia tulitaisteluja kadulla kuin Ruotsissa ,Homot meillä hilluu jo televisiossa ja radiossa persettä pyörittämässä ja suulla suihinotto liiketttä tekemässä. ihan kuin Ruotsissa 20 v. sitten.
Näin Suomen kansa alistetaan että joka ei alistu hyväksymään tätä tosiasiaa että alkuperäisväestö joka ei hyväksy näitä järjettömyyksiä niin se on Ruotsidemokraatti tai Persu sis kaikista alinta sakkaa yhteiskunnassa ihan kuin Australian Aborginaalit !
Näyttä että Ruotsin ja Suomen alkuperäisväestö on valmiita myymään maansa ja itsensä tämän aatteen taakse ettei vaan koe Aborginaalien kohtaloa. Tämä järjettömyys voi myös johtaa levottomuuksiin ja sotaan koska sama peli on käynnissä koko Europassa kaikki on kiinni Saksasta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Sinä päivänä kun Saksan alkuperäisväestöllä menee hermot tähän (Merkkelin) politikkaan silloin on piru irti ympäri europan niin Suomessa kuin Ruotsissa. Siihen päivän loppuu alakuperäisväestön oikeuksien polkeminen Euroopassa. Tämä on väistämätön tosiasia mihin tämä Merkkein ja sitä ympäri euroopan nuolevien politikkojen toiminta johtaa.On päivän selvää että tulee vielä päivä kun alkuperäisväestö sanoo että nyt loppu meidän alistaminen ja meidän kustannuksella eläminen ja meidän moraali sääntöjen tuhoaminen että se on loppu nyt. Se päivä ei välttämättä ole kaukana.
Tähän ei tarvita edes mitään johtajaa tai liikettä ,kun tilanne ajautuu vain tällaiseksi ,tai siis ajetaan ns. suvakkien taholta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

No mutta, Ruotsissahan täytyy jo maan sisäisesti hakea turvapaikkaa no-go-alueilta. Mutta meitin pääministeri Sipilä se vain hokee että ”no-way, ei meillä mitään matu-ongelmaa ole eikä tule, me vain sörssäämme ”Suomi kuntoon” -strategiaamme”. Kannattaa siis äänestää kepuja ensi vuonnakin – jokaiselle kepu-äänestäjälle Sipilä lupaa sadan euron matkalahjakortin Rinkeby’hyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jartsa
#4

Tulevaisuudessa Suomi EI IKINÄ HÄVIÄ Ruotsille jääkiekossa.
Siellä kun asuu pelkkiä Mohammedeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarmo Kanerva
Hämmentynyt
#5

Tämä on tätä Perussuomalaista propagandaa… Bagdadissa turvallisempaa kuin paikoin Ruotsissa… http://www.uniraq.org/index.php?option=com_k2&view=item&id=9687:un-casualty-figures-for-iraq-for-the-month-of-september-2018&Itemid=633&lang=en. No, sata siviiliuhria kuukaudessa, ja vain pieni osa Bagdadissa. No jos vaikka viisi per kuukausi, niin tekee kuitenkin 60 eli enemmän kuin Ruotsin koko luku 41. Mutta jos YLEllä on oma agendansa pakolaisasioiden suhteen, niin Tossavaisella on omansa. Silloin totuus on ensimmäinen häviäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000