Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

Arvoisa päätoimittaja Ville Pernaa

Olen ollut Suomen Kuvalehden pitkäaikainen tilaaja. Sitten lopetin lehden tilauksen, koska sen linja muuttui. Aloitte tarkastella maailman asioita ja tapahtumia punaviherliberaalien värilasien läpi. Unohditte objektiivisen ja neutraalin journalismin.

Ette vain te, sillä muutos koskee lähes kaikkia tiedotusvälineitä.

Nykyinen tarkoitushakuisuus näkyy jopa ”Journalistin ohjeiden” johdannossa. Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.” Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Nyt on siis vain oikeus vastaanottaa toimittajien mieleisekseen suodattamia tietoja ja mielipiteitä, ei oikeita ja olennaisia tietoja. Elämme agendajournalismin aikaa.

Nyt kuitenkin vakuutatte minulle ja muille entisille tilaajille osoitetussa kirjeessä, että kerrotte ”kovat faktat ja mielenkiintoisimmat tarinat niiden takana puolueettomasti ja rehellisesti”. Ikävä kyllä on sanottava suoraan, että väitteenne on täyttä puppua.

Kaiken kaikkiaan journalismin tulevaisuus näyttää jopa nykyistä synkemmältä. Yhä useampi toimittaja on jonkin sortin punavihreä. Tampereella toimittajan ammattiin opiskelevista jopa noin puolet ilmoitti puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes vasemmistoliiton.

Kaikesta huolimatta työn iloa toivottaen

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

On pakko etsiä vaihtoehtoisia tietolähteitä, koska ”vastuullinen/oikea, vai mikä media se nyt olikaan, pitää kansalaisia tyhmänä, jolleka pitää antaa vain yhtä ja ”oikeata tietoa”. Rahvas kun ei ymmärrä asioista mitään, ilman opastusta.
Netin informaatiotulvasta on haasteellista, mutta myös kehittävää etsiä eri näkemyksiä. Itse olen jo aikoja siten lakannut luottamasta esim. pakkorahoittamani YLE:n uutistarjontaan. Ikävä kyllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lukija
#5

Mv lehti on ainoa joka ei ole vale uutisten lähde tässä maassa !

Esim. Turun terroristi iskussa tieto tuli heti välittömästi ,toisin kuin valta median jonka tiedot ei ole ole vieläkään tullut rehelisesti..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Kun Suomessa ylin poliisijohto ja sisäministeri Risikko vasta epäilivät joitain puukotetun Turussa julkaisi Brittilehti videon missä mies juoksi pitkin Turkulaista katua veitsi kädessa ”allahu akbaria ” huutaen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Olen vuosikymmeniä luottanut ns. valtamediaan ja tarkistanut useasta eri lähteestä uutisten todellisuuden. En ole juurikaan törmännyt valehteluun. Nytkö pitäisi uskoa ainoana totuutena tuota MV-lehteä, jossa ns. uutiset ovat itse tekaistuja ja keksittyjä. Stalin ja Hitler käyttivät aikoinaan samaa taktiikkaa kuin MV-lehden toimittaja, kun tarpeeksi kauan ja härskisti valehtelee, tyhmin kansanosa alkaa uskomaan noita valheita ja pitää niitä totuutena. Tässä asiassa on käynyt juuri noin, yksinkertaisiin ihmisiin uppoaa mikä tahansa, jopa tuo MV-lehti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Eikö Reijo ole huomannut että Suomen kuvalehti on ollut aina vuosikymmenien ajan kommunistien lehti,nyt viimmevuosina Viehr-kommunistien ( pakolais-bisneksen ,homotuksen,velkaannuttamisen ,Huumehörhöilun ja kaiken moraalin tuohoamisen ) pää-äänen kannatta.

Jokainen järkevä tietää mihin aivopesuun Suomessa toimittajat on jo opiskelu aikonaan joutuneet jo vuosikymmeniä sitten 2. maailmansodan jälkeisistä joista alkaen.

TOIVOTAAN ETTÄ REIJO ON TULLUT JÄRKIIN LOPULTA !

Jokainen järkevä tajuaa että tämä maa pelastetaan ainostaan yrittämällä,sijoittamalla ja työtä tekemällä eikä homostemalla ja hörhöilemällä kommunisteimalla,mutakuonoilmalla…. (joka ei tarkoita mitään rasismia) vaan sitä että kaikki saatnan sosiaali pumit haalii tähän maahan ne jotka ei tee mitän tuottavaa työtä ja maksa veroa tämän maan eteen….
SE ON TÄYSIN MORAALISESTI VÄÄRIN !

Näille perseillevile viher-kommunisti rosvoile pitäs saada joku laki ja vastuu !!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Ei ole oikein että toiset tekee työtä ja yrittää ja sijoittaa tähän maahan ja persesilmä aoaili pummi porukka vie kaiken…

Tätä mieltä on suurin osa TYÖTÄ TEKEVISTÄ MAAHAN MUUTTAJISTAKIN !
ei kaikki kannata tätä järjetöntä sosiaali tuilla ( RAHALLA) kusipäiden maahan haalimis politiikkaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liskoihmiset kaiken takana?
Utelias
#3

”Olen ollut Suomen Kuvalehden pitkäaikainen tilaaja. Sitten lopetin lehden tilauksen, koska sen linja muuttui. Aloitte tarkastella maailman asioita ja tapahtumia punaviherliberaalien värilasien läpi. Unohditte objektiivisen ja neutraalin journalismin.
Ette vain te, sillä muutos koskee lähes kaikkia tiedotusvälineitä.”

Tälle tiedotusvälineiden punaviherliberaalin linjan omaksumiselle on varmaankin joku ajankohta, jolloin se alkoi. Osaako herra Tossavainen kertoa tuon ajankohdan?

Onko tässä median siirtymisessä punavihreäksi kyseessä Sorosin, Obaman, vapaamurareiden, illuminatin tai jonkun muun tahon projekti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomenkuvalehti on ollut Kommunistien nuolija jo Neuvostoliiton aikana. Kaikkihan tietää Että Neuvosto perseily on muuttunut nykyään Viher-Kommumunistien perselyksi siis kaikeksi moraalittomudeksi ja Maanpetturuudeksi ja Suomen tuhoamiseksi ihan kuin Neuvostoliiton aikana näillä perseilijöillä,henkilöt on on kaiken lisäksi samat !
Nyt Moskovan sijasta nämä Eu-Trollit palvoo Brysseliä ! Eu:sta on tulossa kovaa vauhtia Euvostoliitto siis Neuvostoliton kopio !
Ainoa ero on näiden perseilijöiden ja sodan ja riidan haastajien Moraalin muutos ennekään ne ei ole välittäneet taloudesta ja velkaantumiseta ja tuottavasta työnteosta hevin vittuakaan,mutta nyt lisäksi NÄMÄ YLTIÖ SUVAKKI PERSEILIJÄT on otaneet HOMOTUKSEN;MAMUTUKSEN; HUUMEHÖIHÖILYN IHANNOINNIN ym. moraalitonta jota ei edes Neuvostoliitossa harrastettu !
Tästä syystä Euvostoliitto on paljon pahempi kuin Neuvostoliitto ja on selvää että sen purku ei tapahdu yhtä rauhanomaisesti kuin Neuvostoliiton purku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

On Päivänselvää että Euvostoliitto siis (EU ) puretaan 3. maailman sodassa ! Tähän Suvakit ja Eu-Trolit Suomea ajaa tahallaan toimillaan.
Tämän tosiasia takaa se että Eu:ssa (Euvostoliitossa) kaikki on tehty vielä paljon hullumin kuin Neuvostoliitossa mm.
Politikojen rahojen ryöstö mm. Brysselin virkojen kautta on paljon törkempää kuin Moskovassa koskaan nähtiin…Velaksi eläminen on paljon järjettömämpää, sodan ja riidan haastaminen Venäjälle ja myös Trumpille on huipussaan…
Tämän kaiken sekasotkun Kruunaa se että Euvostoliitossa on kaikki sotkettu sekameteli sopaksi niin kulttuurit,uskonnot,rajat,rahat, Rodut,kansallisuudet,moraalit,velat jne… Tämä takaa että 3. maailman sota alkaa sieltä mistä 1 ja 2 Kin alkoi !
Vaikka Eu-Trollit ja Viher-kommunsitit yrittää syyttää kaikesta Trumppia ja Puuttinia jokainen järkevä tajuaa että suurin syy on koko Euvostoliiton systeemissä ja BRYSSELISSÄ joka saa sekaisin homo/pakolias lasien läpi katselevien pikkupolitikkojen pään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Maailman historiassa ei ole mitään vastaavaa kuin tämä Eu:n Euvostoliitoksi muuttumis leikki joka tulee 100% varmuudella johtamaan tuhoon !!!
Hitlerkin oli pikku tekijä Merkkeliin nähden !
Nyt vaan on konstit ja keinot toiset, kun pitää olla nin suvakkia olevinaan.
Siinä kun Hitler laittoi Jutalaisia uuniin niin Merkel hommaa Euvostolittoon miljoonia niiden pahimpia vihamiehiä !
Tämähän on kohta kuin Israel !!!
Eikö tämä ole jopa pahempaa ja pirullisempaa Natsismia tämä epäsuora toiminta nyt 3. maailman sodan kynnyksellä kuin 2 maailman sodan kynnyksellä oli ?
Pitää muistaa että Euvostoliitossa ei ole sellaisia asevoimia ja tiedustelu systeemejä ja poliiseja ja oikeuksia toimia niilä kuten Israelissa on. (me olemme kusessa suoraan sanottuna)
Natsi-Merkkel on todellinen Eu:n johtaja,Juoppo-Junkker on vain talutettava sätky nukke jonka suuhun Merkel sanat laitaa ja joka ei seuraavana päivänä edes muista mitä on tullut sanottua ja missä on tullut kompuroitua tolona päissään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liskoihmiset kaiken takana?
#9

”Suomenkuvalehti on ollut Kommunistien nuolija jo Neuvostoliiton aikana”

Nyt Suomen Kuvalehden kataluus paljastui! Neuvostoliiton ollessa voimissaan Suomen Kuvalehti oli, ei pelkästään kommunistien vaan myös demareiden ja K-linjaa edustavien kepulaisten hampaissa. Sitä syytettiin länsimaiden, Naton ja EEC:n asialla olemisesta ja mikä pahinta: Neuvostovastaisuudesta!.

Muistan hyvin ,kun Suomen Kuvalehti julkaisi 1979 ”Juhannuspommin”, jossa Johannes Virolainen kertoi, että Kokoomusta ei hyväksytä hallitukseen ”yleisten syiden” takia. Tämähän sai Kekkosen takajaloilleen.
Wikipedia mainitsee: ”Myös Suomen kuvalehti oli mielipideartikkeleissaan neuvostoskeptinen.”

Nyt onkin ilmennyt, että Suomen Kuvalehti olikin julkaisemiensa uutisten ja mielipideartikkeleidensa vastaisesti neuvostomyönteinen. Oi aikoja, oi tapoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000