Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

Alexander Stubb ilmoitti pyrkivänsä EU:n ykkösvirkamiehen, komission puheenjohtajan tehtävään. Tällöin hän korosti haluaan puolustaa liberaaleja eurooppalaisia arvoja. Silloin hän unohti, että muutama vuosi sitten hän “linjapuheessaan” korosti konservatiivisia arvojaan.

En mitenkään ymmärrä sitäkään, että Stubb ja moni muu itseään suvaitsevana ja liberaalina pitävä on käytännössä hyvin epädemokraattinen ja suvaitsematon. He haluavat, että koko EU:ssa noudatetaan heidän määräämiä arvoja. Aivan kuten Moskova määritteli arvot Neuvostoliitossa ja muissa vasallivaltioissa. Vanhan sanonnan mukaisesti “ympäri käydään ja yhteen tullaan”.


Näin näyttää olevan tässäkin tapauksessa. Unkaria, Puolaa ja muita maita pitäisi myös Stubbin mielestä rangaista, koska ne eivät noudata Brysselin eliitin mieleistä linjaa. Järkyttävää demokratian pilkkaa.

Stubbin “järjenjuoksu” näyttää muutoinkin lievästi sanottuna ihmeelliseltä. Tässä pari esimerkkiä:

Talvella 2011 eduskuntavaalien alla ja Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen Stubb totesi Kotkassa ja Kouvolassa, että “nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää, niin hän on pölhöpopulisti”.

Aikoinaan Stubb ehdotti myös venäläisille viisumivapautta. Ei tarvitse paljonkaan käyttää mielikuvitusta ymmärtääkseen millaisiin ongelmiin se olisi johtanut.

Ikäänkuin kruununa Stubbin “kaukonäköisyydelle ja tietämykselle” hänen twiittinsä: “Monikulttuurisuus on rikkautta. Ei minulla muuta.”


Siis “ei minulla muuta”. Siitä olen täysin samaa mieltä…

Lopuksi kysyn, että ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton? Voisitko luottaa hänen asiantuntemukseen ja puheisiin?
Minä en.

…….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
#1

Älkää valitko! — Kenelle nyt oikein puhut?

Se pieni ja epädemokraattisesti valittu sisäpiiri, joka valinnasta päättää ei näitä blogeja lue. Sen korvat aukeavat vain silloin, kun raha puhuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Stuppi ajaa Samaa ääliö suvakki linjaa kuin koko Viher-Vasemmisto,Suomen koululaitos,Isojen kaupunkien johto,Yle.Lehtien ja television ja Radion toimmitajat,Kirkko,Spr ,Rkp ja Kaikki EU/Nato Trollit

Siis eletään velaksi kuin siat pellossa !!!!
HOMOTUS,HUUMEISTUS,PAKOLAINBISNES ja siihen liittyvä Sopsiaalipummaksella elävien , terroristien,raiskaajien,puukottajien,huumemyjien pallvominen.johtaa siihen että väkeä haalitaan ulkomailta lisää sikaileen Suomen peltoon sosiaali turvalla/ulkomaan velalla.
PITÄÄ MUISTAA TOSI ASIA ETTÄ STUP OLI MUUTAMIA VUOSIA SITTEN EDUSKUNNAN VELKA KUNINGAS !!!

Miten mies joka sika palkalla ollut vuosikausia eikä osaa edes omaa talouttaan hoitaa,voi hoitaa Suomen ja Euroopan asioita ???
Jos Stup valitaan se tietää Euroopan velkaantumista ja Paska Suvakki homman jatkoa ja Merkkelin perseen nuolua ja Euroopan konkurssia !!!
ON PÄIVÄN SELVÄÄ ETTÄ 3 MAAILMANSOTA ALKAA SAMOILTA KULMILTA KUIN 1 JA 2 (siis Saksan kulmilta)

Stup voi laukaista sen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ne fiksut
Iloinen
#3

No eihän kukaan täysipäinen tuota Stubbin vatipäätä äänestä, mutta näitä EU:n idioottejahan riittää. Siellähän oli nämä kaksi imbesilliä eli Orpo ja Katainen jo lipomassa kieli ruskeana EU:n herrojen takalistoja 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#7

Stup on hyvä puhumaan lipevä kuin mikä voi se päästäkkin,kieli pitkällä juossut Merkelin perässä jo vuosia, onhan se jo näyttänyt että sekin tuotti tulosta kun tuohon huippu virkaan päsi missä nyt on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

En missään tapauksessa ostaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lipponen
Iloinen
#5

Minä toivon, että Stubb valitaan ja, että hän edustaa meitä EU:ssa. Meillä ei ole montaakaan meppiä, jolla olisi samanlainen kokemus ja ymmärrys EU asioissa, kuin Stubbilla. On hyvä muistaa, että Suomen edustajan ja toimijan on on oltava kansan enemmistön mielipiteen takana ja silloin näihin tehtäviin ei voi asettaa ihan ketä hyvänsä. Stubb on edustava, järkevä, osaava ja kielitaitoinen henkilö, joka osaa ja pystyy kehittämään EU:ia koko euroalueen ja Suomen parhaaksi. Olen ehdottomasti Stubbin kannalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kommenttiruudun täydeltä sarkasmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000