Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Venäjä, Suomen itsenäisyyden toivo?

Kansojen massaliike on saanut Euroopan nopeasti liki kaaokseen. Hitaat EU:n päätösprosessit eivät ole toimineet talouden, maanosassamme vallitsevan sodan, eikä nyt pakolaistilanteenkaan kohdalla.  Kansallisella tasolla on ilmennyt luovia tapoja ongelman hoitamiseksi mutta nämä maat on runnottu ja uhkailtu ruotuun hyvin nopeasti. Virta vie ja virta tuo jälleen myös Tanskan kohdalla. Kansalaisten turvallisuus nousee yhä korostetumpaan asemaan. Saksan mellakat ovat tästä jo tuttu osoitus. Suomen kohdalla löysin rantein hoidettu läntinen rajavalvonta, on jo aiheuttamassa vakavan  turvallisuusongelman. Seurauksena on se, että Suomessa voi liikkua jopa satoja maahantulijoita ilman, että viranomaisilla on mitään tietoa heidän määristään tai olinpaikoistaan, koska, välitöntä turvapaikanhakijaksi ilmoittautumista ei meillä vaadita.  Länsimaat ovat ottaneet tiukan kannan  lunnaiden maksamiseen panttivankitapauksissa. Nyt kuitenkin viranomaiset ovat voimattomia ja taidottomia alkukantaisten uhkausten edessä. Kun kiristäminen hukuttamisella tapahtuu omilla lähivesillä, vaatimuksiin suostutaan. Elämme erittäin erikoista, länsimaisesta ajattelusta poikkeavaa aatteellsen invaasion aikaa, joka lisäksi kehittyy nopeasti. Euroopan päättämättömyys ja sitoutuminen toimimattomiin ratkaisuihin vaatii kansallista irtiottoa esim juuri nyt Suomessa. Vapaaehtoisiin pakkoratkaisuihin suostuminen on itsepetosta ja tilanteen pahentamista. Suomen sanojen signaalit eivät toimi eivätkä ole uskottavia EU päättäjien pöytiin. Tarvitaan tekoja siitä mitä tahdomme. Professori Markku Kuisma on kertonut, että elämme Suomessa poliittisen diktatuurin ikeessä emmekä edes ymmärrä sitä. Kuisman mukaan meillä on turhankin synkkä kuva 1800-luvun keisariajasta, jolloin Suomi oli osa Venäjää. Suomen vapausasteet olivat silloin suurin piirtein samaa luokkaa poliittisesti kuin nyt osana EU:ta. Tosin Venäjän vallan aikana meillä oli oma raha, oma keskuspankki ja omat tullirajat, joita meillä nykyään ei enää ole!
Venäjän historialla on omat painolastinsa, kuten on monella muullakin maalla. Ottamatta kuitenkaan kantaa puolesta tai vastaan Venäjän oikeutuksesta ja tavasta hoitaa eri kansallisuuksiensa hallinta, se on tehnyt sen  kuitenkin määrätietoisesti ja päättäväisesti.
Olemme tilanteessa jossa on jo tehtävä erikoisiakin pohdintoja. Herää kysymys mistähän Suomi saisi itsenäisyytensä rippeille vielä todelliset turvatakuut?

REIJO PAUNONEN

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Juha
#1

Venäjältä me saisimme saman terrorin kuin nykyisen punavihreäliberaalin terrorin alla. Tosin perhearvot olisivat kunniassa. Putinin Venäjä on sanonut, että Eurooppa on demografisessa ja moraalisessa romahduksessa. Venäjällä sen saa edes sanoa. Täällä tulevat ”suvaitsevaiset” kimppuun ”Rasisti, Fasisti, Natsi”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Niinpä
Vihainen
#6

Kaiken maailman eu, nato, usa-atlanttiseurat, ym. ovat kyllä vieneet todella tehokkaasti itsenäisyytemme.

Mutta minkäs mahtaa kun maamme johdossa on olleet länsiaivopestyt, koulutetut tallukat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viktor
Hämmentynyt
#2

Voi sinisilmäiset veljet. 🙁
Ja kuka se sanoi:
”Suomelle olisi siunauksellista liittyä Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Samalla pääsisimme irti kapitalismin ( NATO:n, EU:n, Amerikan)
ikeestä…”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jope
#7

Neuvostoliittia ei enää ole, ja nykyvenäjää johtaa muut kuin bolsevikit. Tilanne on sikäli muuttunut, mielestäni Venäjä on nyt parempi kuin Neuvostoliiton aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Takaisin seiskytluvulle
Iloinen
#3

Ainakin tämä todistaa, ettei Perussuomalaiset olekaan vaan porvarien puolue, joukossamme on vanhaa 70-lukulaista stallariakin 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena
Hämmentynyt
#8

Joo voi hyvää päivää jos tässä vielä haikaillaan tsaarinvaltaa takaisin.

Vaikka asiat on huonosti, niin voimme lohduttautua että Venäjällä asiat ovat vielä paljon huonommin. Pidetään kiinni länsi-Euroopasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Venäjä ei valtaa, pommita, tee iskuja, kouluta terroristeja kaataakseen hallituksia ja ryöstääkseen muita maita (luonnonvarat, teollisuus) toisin kuin se blokki, jonka määräysvallassa nyt olemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kirja-arvostelu: “Infosota” | Historiantutkijan näkötorni
#5

[…] Tämä ryhmä on suurin ja vaikuttaa tällä hetkellä etupäässä perussuomalaisen puolueen keskuudessa. Kolmantena voi erottaa yksittäiset Venäjän politiikalle ymmärrystä osoittavat […]

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000