Kansojen massaliike on saanut Euroopan nopeasti liki kaaokseen. Hitaat EU:n päätösprosessit eivät ole toimineet talouden, maanosassamme vallitsevan sodan, eikä nyt pakolaistilanteenkaan kohdalla.  Kansallisella tasolla on ilmennyt luovia tapoja ongelman hoitamiseksi mutta nämä maat on runnottu ja uhkailtu ruotuun hyvin nopeasti. Virta vie ja virta tuo jälleen myös Tanskan kohdalla. Kansalaisten turvallisuus nousee yhä korostetumpaan asemaan. Saksan mellakat ovat tästä jo tuttu osoitus. Suomen kohdalla löysin rantein hoidettu läntinen rajavalvonta, on jo aiheuttamassa vakavan  turvallisuusongelman. Seurauksena on se, että Suomessa voi liikkua jopa satoja maahantulijoita ilman, että viranomaisilla on mitään tietoa heidän määristään tai olinpaikoistaan, koska, välitöntä turvapaikanhakijaksi ilmoittautumista ei meillä vaadita.  Länsimaat ovat ottaneet tiukan kannan  lunnaiden maksamiseen panttivankitapauksissa. Nyt kuitenkin viranomaiset ovat voimattomia ja taidottomia alkukantaisten uhkausten edessä. Kun kiristäminen hukuttamisella tapahtuu omilla lähivesillä, vaatimuksiin suostutaan. Elämme erittäin erikoista, länsimaisesta ajattelusta poikkeavaa aatteellsen invaasion aikaa, joka lisäksi kehittyy nopeasti. Euroopan päättämättömyys ja sitoutuminen toimimattomiin ratkaisuihin vaatii kansallista irtiottoa esim juuri nyt Suomessa. Vapaaehtoisiin pakkoratkaisuihin suostuminen on itsepetosta ja tilanteen pahentamista. Suomen sanojen signaalit eivät toimi eivätkä ole uskottavia EU päättäjien pöytiin. Tarvitaan tekoja siitä mitä tahdomme. Professori Markku Kuisma on kertonut, että elämme Suomessa poliittisen diktatuurin ikeessä emmekä edes ymmärrä sitä. Kuisman mukaan meillä on turhankin synkkä kuva 1800-luvun keisariajasta, jolloin Suomi oli osa Venäjää. Suomen vapausasteet olivat silloin suurin piirtein samaa luokkaa poliittisesti kuin nyt osana EU:ta. Tosin Venäjän vallan aikana meillä oli oma raha, oma keskuspankki ja omat tullirajat, joita meillä nykyään ei enää ole!
Venäjän historialla on omat painolastinsa, kuten on monella muullakin maalla. Ottamatta kuitenkaan kantaa puolesta tai vastaan Venäjän oikeutuksesta ja tavasta hoitaa eri kansallisuuksiensa hallinta, se on tehnyt sen  kuitenkin määrätietoisesti ja päättäväisesti.
Olemme tilanteessa jossa on jo tehtävä erikoisiakin pohdintoja. Herää kysymys mistähän Suomi saisi itsenäisyytensä rippeille vielä todelliset turvatakuut?

REIJO PAUNONEN