Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Et voi tulla rajan taa

Supo on saamassa oikeuden seurata kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavia uhkia. Eräs iso muutos on myös se, että Supo saisi oikeuden täysimittaiseen ihmisten ja tietotekniseen tiedusteluun myös ulkomailla. Hyvä uudistus. Tavallisella rehellisellä suomalaisella on tuskin mitään tätä uudistusta vastaan. Etenkin kun Supoon kohdistuva valvonta tehostuisi ja suomalaiset saisivat oikeuden omiin Supo-tietoihinsa nykyistä varhemmin. Salaliittoteorioihin kuuluvalla ”iso veli valvoo” ajattelulla ei tässä vakavassa asiassa ole enää sijaa, jossa asiantuntijuus on avain asemassa. Uuden järjestelmän mukaan vaarallinen maahanpyrkijä havaitaan paremmin jo varhaisessa vaiheessa. Tästä ei kuitenkaan ole riittävää hyötyä sisäiselle turvallisuudelle, ellei näitä riskitekijöitä myös estetä saapumasta rajan yli heti alkuunsa. Pelkkä rekisteröinti ja ns ”seuranta” ei riitä, ennen kuin vakava rikos on jo ehtinyt tapahtua. Lisäksi rikoksen tekijä jää eri tekijöiden mahdollistamana usein maahamme. Sisäministeriön hallinto- ja kehittämisosaston päällikön Jukka Aallon johdolla kehitetään juuri uutta strategiaa sisäisen turvallisuuden ja viranomaisten toimintakyvyn turvaamiseksi koko maassa. Vaikuttavina tekijöinä hän mainitsee juuri rikollisuuden ja hallitsemattoman maahantulon. Tässä sisäministeriön ja Supo:n yhteisessä tavoitteessa parantaa sisäistä turvallisuutta, on ennaltaehkäisy avain tekijä. Se toteutuu parhaiten ja tehokkaimmin kun estetään rikollisaineksen pääsy rajan yli. Tämän luulisi olevan selvä asia mutta puuttuuko tämän tärkeän työn valmisteluun ne poliitikot ja asiantuntijat, joiden edun ja ideologian mukaista on edistää sisäistä turvattomuutta?

REIJO PAUNONEN

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
ei ihan helppo valinta
#1

Salakuuntelu, kirjesalaisuuden murtaminen ja kaikilta sormenjäljet talteen sekä DNA. Siinähän ei ole kenelläkään kunon ihmisilä mitään pelättävää. Vai onkohan ? Kaikki voidaan hakkeroida, kunhan on tarpeeksi resursseja ja niitä monila muila mailla on tarpeeksi käytettävissä. Toisekseen tiukalla valvonnalla ei koskaan voida puolustaa vapautta, vaan se on totalitaarisen yhteiskunnan arvoja. Onko uhka ja mahdolliset riskit toteutuessaankaan pahempia kuin vapauden arvojen rapauttaminen ?

Millään oikeudella, joka on ns. pahana aikana annettu viranomaisille ei ole tapana hävitä parempina aikoina. Voidaanko olla varmoja, että johdossamme on aina tulevaisuudessa hyväntahtoisia päättäjiä, jotka eivät tahdo poliittisia vastustajiaan vainota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No mutta saadaan rasismirikokset estettyä jo heti ja kaikki rasistit vankilaan. Etsittäviksi sanoiksi vain vaikkapa ”isänmaallinen, Suomi ja suomalaiset”, jos joku käyttää näitä, niin SWAT-tyyppinen kotietsintä ja aineiston takavarikointi heti, ja vankeuteen, että ei pysty hävittämään Internetistä mahdollista rikosaineistoa. Ilmiselvä natsi, jos tuollaista sanastoa käyttää, samoin, jos käyttää sanoja maahanmuuttaja tai pakolainen negatiivisen adjektiivin tai sanan työttömyys tai rikollisuus kanssa samassa lauseessa.
Vakava rikollisuus on saatava kuriin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

sieltähän voidaan kaivaa sitten kenen tahansa tiedot esiin, kukaan poliisi ei suinkaan kurki toisten kansalaisten, esim. naapureiden tai kiistakumppaneiden tietoja, eihän? Juuri nytkin se julkkispoliisi sai tuomion juuri siitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#4

Hyviä pohtimisen arvoisia pointteja edellä. Kirjoitin jutun siltä olettamalta, että Supo tosiaan toimii sille annetulla mandaatilla ja tehtävänkuvalla ilman mitään poliittista tai valtaeliitin ohjausta. Siis niin kuin sen tulisikin tehdä. En tiedä, mutta tämä saattaa olla todellakin naivia ajattelua. Jos sisäisen turvallisuuden tärkeintä työvälinettä käytetään sanotaan nyt vaikkapa monikulttuurisuuden hyväksymiseen ja suomalaisen kulttuurin alistamiseen, niin silloin ollaan todella hakoteillä.Tällöin voitaisiin perustellusti kysyä, toimitaanko suomalaisen yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen edun mukaisesti. Suomen perustuslakihan on säädetty nimen omaan suomen kansalaisia varten. Sisäisen turvallisuuden parantamisen lähtökohta on väärä, mikäli tämän ajatuksen uhrilattarille tuodaan globalismi ja kaiken salliva humanismi. Sitä mittaa ei täytä mikään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tässä se tuli!

Nettikeskustelut!
Jos mielipiteesi poikkeaa Suomen virallisesta linjasta, joka esitetään Helsingin Sanomissa, konettasi voidaan tutkia. Älä siis turhaan kritisoi uutisia tai valtaapitäviä! Voit olla vieraan valtion trolli!
Ethän sinä ole trolli?

”5 uhkaa, joiden torjuntaan Supo haluaa laajemmat valtuudet – trollit, terrorismi, turvapaikanhakijat…”

”5 Trollit

– Informaatiovaikuttaminen, johon ei välttämättä liity rikosta. Minkälaisia ja mistä johdettuja operaatioita on Suomea vastaan maan rajojen ulkopuolelta? Johdetaanko netissä käytävää keskustelua tai hyökkäyksiä, kuka johtaa, mistä johtaa ja mihin sillä pyritään, Rantala kyseli.”

Ilta-Sanomat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000