Perussuomalaiset

Raimo Rautiola

Syrjitäänkö kantasuomalaisia kuntien vuokra-asunnoissa

8 kommenttia

Todennäköisesti näin tehdään ja laajamittaisesti. Kaikki jotka ovat viime vuosina hakeneet kunnan vuokra-asuntoa, ovat huomanneet kuinka ylivoimaisen vaikeaa se on. Ja esimerkiksi Tuirassa Oulussa kun katsoo ala-asteelle meneviä lapsia

mitkä tulevat kunnan vuokra-asuntojen suunnasta niin huomaa että ei siellä enää ole muita kuin siirtolaisten lapsia.

Tämä muutos on käynyt muutaman viime vuoden aikana.

Mihin ovat joutuneet ne kantasuomalaiset nuoret perheet näistä asunnoista. Jos esimerkiksi olisi näihin asuntoihin ollut tulossa jokin nuoripari

vaikka jostain Oulun ympäristökunnasta töihin Ouluun. Ja koska heille ei löytynyt edullista kunnan vuokra-asuntoa niin työpaikka Oulusta jäi saamatta ja ottamatta. Eli näin tämä meidän kantasuomalainen esimerkkipariskuntamme jäi edelleen työttömyyden kouriin kotikuntaansa.

Ouluun ovat nuoret tulleet töihin lähikunnista viimeiset 400 vuotta.

Onko tässä nyt tapahtunut täyskäännös. Eikö kantasuomalaisille enää anneta tasavertaisia mahdollisuuksia muuttaa kunnan vuokra-asuntoon. Onko tässä yksi syy kun mietitään että ei ole tiettyihin työpaikkoihin tunkua.

Mutta Oulussa, jos täällä on pari myyjän paikkaa kaupassa auki, niin tulee kauppiaalle yli tuhat hakemusta. Ainakin Oulussa

riittää työhaluisia kuinka pienipalkkaisiin työpaikkoihin tahansa.

Mutta yhteiskunta auttoi, ainakin 80 ja 90 luvuilla vielä kantaväestöön kuuluvaakin nuorta.

Onko tämä nykyjään kiellettyä tai ainakin vähemmän suotavaa.

Joko tätä suomalaisiin suhtautumista voi kutsua Rasismiksi. Jos tämä ei ole rasismia niin mikä sitten.

Kyllä tässä asiassa kantasuomalaista syrjitään rasistisesti ja viimeisen päälle.

Mitähän esimerkiksi Sveitsissä mahdetaan ajatella siitä että maailmassa on maa missä kantaväestö on rasismin kourissa omien päättäjiensä taholta. Vuokra-asunnon hakija, muista käydä uurnilla.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Meillä on miljoona kättä ja jalkaa täyttämään työpaikat Helsingissä, jos vain jollain olisi varaa muuttaa Helsinkiin täyttämään työpaikkoja ja tekemään hoivaa. Kyllä käsiä riittää hoivaan, ilman osaamattomia maahanmuuttajiakin, jossa työpaikkoja kyttää satoja miljoonia afrikkalaisia käsiä ja jalkoja, ja passittomia kielitaidottomia osaamattomia. Kun asuminen ja ruoka tulee maahanmuuttajalle , kuin aamiainen pääministerille, rahat katoavat afrikkalaisten sukulaisten elättämiseen, eli Suomen tarkoitus lienee elättää afrikkalaiset ja heidänkin hoivansa. Ei taida mikään raha tai velka riittää ulkolaisten suosimiseen kantasuomalaisten sijaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Asylum-siirtolaisilla on leegio lakimiehiä neuvomassa, miten toimia, mitä kertoa, jotta saa vuokra-asunnon. Tähän perustuu se, että maakuntiin sijoitetut mamut valuvat pääkaupunkiseudulle ja isoihin kaupungeihin, kun he tietävät, mistä narusta vetää, jotta saa kunnan vuokra-asunnon.

TÄRKEIN KEINO: muuta tuttujen tai sukulaisten nurkkiin asumaan ja sano entisen asuinkunnan asunnon vuokrasopimus irti. Niin mahdottoman yksikertaista! Kun olet asettunut taloksi lapsinesi tuttavan olohuoneen nurkkaan, niin sitten on helppo sanoa, että ei ole asuntoa!!!
Ei tarvii kertoa, että itse irtisanoi vapaaehtoisesti edellisen asunnon vuokrasopimuksen, koska tällä konstilla saa takuuvarmasti tyhmiltä suomalaisilta heti kunnan vuokra-asunnon hyvältä paikalta/usein vielä toivomaltaan paikalta/haluamastaan lähiöstä/ usein jopa uudehkosta talosta.

Kantasuomalaiset eivät osaa toimia näin härskisti. Se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kirjoittaja luottaa persujen tärkeimpään tietolähteeseen: mutu tuntumaan. Sen lisäksi hänellä on tietoa harrastuksensa kautta. Kirjoittaja kertoo taipumuksestaan seurata alakouluikäisiä lapsia. Toivottavasti tämä persu kykenee pitämään taipumuksensa housuissaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Sulle se housuissa pysyminen ei näy onnistuvan. Toisaalta, tuliko nyt hyvä mieli kun sait purkaa pakaa mielötäsi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Ei todellakaan ole niin, ettei kantasuopmalainen enää opi ajamaan autoa, hitsaamaan, siivoamaan, rakentamaan, jne… töitä joihin kuulemma tarvitaan lukutaidottonia ”osaajia” kehitysmaista. Miten voi olla niin, että konepajan pomo kertoo ettei Suomesta löydy hitsaajia vaan heitä pitää palkata ulkomailta. Kuitenkin hitsaajia koulutetaan 30 km päässä naapurikunnassa. On syytä muistaa, että yksi palkattu mamu hitsaaja, siivooja, rakentaja, autokuski aiheuttaa yhden kantasuomalaisen hitsaajan, siivoojan, rakentajan, autokuskin jäämisen työttömäksi yhteiskunnan elätettäväksi. Mamuja palkkaavan työnantajan tulee velvoittaa maksamaan Kelan työttömyyspäivärahan summa per palkattu mamu ja maksamaan mamuille työehtosopimus palkkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Joskus ennenvanhaan eräs mies meni hakemaan töitä metallifirmasta.Mestari kysyi osaatteko hitsata?Johonka tämä töitä hakeva vastasi=”Katselin kerran kun hitsattiin,ja hitsattiin hyvin”.Tarina ei kerro saiko mies töitä?Mutta tuolla edellämainitulla perusteellako:han näitä halpatyöläisiä palkataan?Kysymällä osaatteko hitsata,johanka riittää vastaukseksi tuo myös edellä kerrottu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tarvitaan enemmän todellisia tutkimuksia. Mutuilu on typerää touhua, eikä sillä saada kansan luottamusta tai äänestäjiä. Vaan pikemminkin karkotetaan äänestäjiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

En usko ilman todisteita, että kyseessä olisi suomalaisiin kohdistuvaa syrjintää vuokra-asunnoissa. Kyllä kyse on enemmän koronapandemiasta, sitten myös etätyöstä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc7aeca5-8948-4aeb-82c5-81d8e65c848c

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000