Perussuomalaiset

Raimo Luukkanen

Pappi ja politiikka

Mielestäni virassa olevan papin on sietämätöntä olla päivän politiikassa. Kun kymmenen vuotta sitten innostuin liittymään Timo Soinin Perussuomalainen puolueeseen (Työväenpuolue ilman sosialismia), niin pidin tarkan rajan olla osallistumasta päivän politiikkaan syystä, että palvelin kirkon tehtävissä: kaste, hautajaiset, vihkiminen.. niihin ei politiikka kuulu. Mutta nyt kun olen muuttanut tänne vanhenevan äitini turvaksi ja pätkätyöni kestää vain kaksi kuukautta, niin haluan olla mukana Savonlinnan kehittämisessä. 

Tulevassa Etelä-Suomen hyvinvointialue vaaleissa on kaksi keskeistä teemaa ja tavoitetta, jotka osaltaan liittyvät valtakunnan politiikkaan: keskussairaalan pitäminen päivystävänä keskussairaalana ja Saimaa ilman kaivoksia. Haluan äidilleni pätevän sairaanhoidon lähelle, jos ja kun hän sitä tarvitsee.

Saimaa on ainutlaatuinen. Kukaan meistä ei halua norppien uivan arseenipitoisessa raskasmetallivedessä., eikä 50.000 mökin rantojen pilaantumista. Tulevat aluevaaleissa valitut jäsenet tulevat olemaan raskaiden asioiden edessä. Ei ole mitään ymmärrystä riidellä muiden puolueiden kesken kuvaten vastustajaa valehtelijaksi ja italialaisen taskuvarkaan oloiseksi ja sitten seuraavassa lauseessa ojentaa käsi sovinnon merkiksi? Nyt pitää Savonlinnassa pelata samaan maaliin vaatien omilta puolueilta valtion rahaa Savonlinnan kehittämiseen. Muu Suomi pitää Savonlinnaa Suomen takapihana, jota ei tarvitse hoitaa. Kyllä pitää hoitaa osaksi valtion rahoilla.

Halla-ahosta vielä kerran. Punavihreät eivät määritä Perussuomalaisten arvoja, me teemme sen itse. Puolueohjelmassa ei ole mitään rasismia ja fasismia, jossa arvotetaan ihminen ihonvärin ja kallomuodon perusteella. Halla-ahon toimesta Perussuomalaisten nuorisojärjestö lakkautettiin syystä, että sieltä saatiin pois sinne pesiytyneet fasistit ja rasistit. Eikö tämä ole osoitus halusta olla laillisuuspuolue? Tätä laillisuuspuolueen periaatetta jatkaa nykyisin Riikka Purra. Kaikki Perussuomalaisiin kohdistuva älämölö ja hampaiden kiristys johtunee siitä, että Perussuomalaisia äänestää heidän mielestään liian moni. Suosio on Persujen ainoa synti.

Palaan vielä kysymykseen, miksi pappi on mukana päivän politiikassa? Miksi kukaan ei kysy, miksi muurari (isäni ammatti) ei saa olla mukana päivän politiikassa? Kukaan ei ihmettele poliittista muuraria.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, johon minäkin liityn verojen maksamisen johdosta. Enkö minä saa päättää, mitä näillä verorahoilla tehdään? Ammattini puolesta minun sydämeni on niiden puolella, joilla on vähän tai ei mitään. Tuon tässä esille myös arvokasta työtä tekevät omaishoitajat, jotka pitää saattaa yhtenäisen palkan ja vapaiden piiriin. Heillekin kuuluu lomat.

Lopuksi, mitä paremmin hoidetut hyvinvointialueet, niin sitä paremmin ne houkuttelevat yrityksiä ja luovat työpaikkoja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Raimokin. No, nyt teit hyvän työn: Tullessasi politiikkaan mukaan. Uskon, että sinua Kiittää: Sekä äitisi, että: ”luonto”; paremmin sanottuna; meidän Isämme Luoja. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pappihan tapaa eri yhteiskuntaluokkien ihmisiä. Se on hyvä lähtökohta poliittiselle toiminnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Papit ja kirkko taisi olla politiikassa mukana 20-30 luvulla kun Kosolan sakki suomia ”terrorisoi”, näin olen lukenut että kirkko ei tuominnut Vihtorin tekosia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ilman muuta pappi voi ja saa – ehkä jopa pitääkin – olla mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Eihän kristittyjen yleensäkään pidä vetäytyä yhteiskunnasta vaan olla nimenomaan läsnä puolustamassa yhteiskuntaa, jonka perustana ovat juuri kristilliset arvot. Länsimaiset yhteiskunnat (moraali, tieteet, taiteet, sairaanhoito, kasvatus ja koulutus) myös Suomi mukaan lukien ovat kehittyneet nimenomaan kristinuskon myötä. Politiikka itsessään ei ole mitään pahaa vaan ihmisten teot ovat pahoja, mutta kun pitää mielessään vaikkapa 10 käskyä niin ei politiikassakaan voi aivan eksyksissä olla.
Ja mitä Halla-ahoon ja perussuomalaisiin tulee niin PS on juuri se puolue, joka näitä perinteisiä ihmisen hyväksi annettuja arvoja puolustaa. Ja vaikka kaikki perussuomalaiset eivät olisikiaan uskovia, joka tapauksessa he puolustavat juuri niitä arvoja, jotka kumpuavat kristillisyydestä.
Niin että Luukkaselle mitä parhainta menestystä kuntavaaleissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Lisään vielä: ei tosiaan politiikka kuulu sakramentteihin ja hyvä olisi kirkonkin pitäytyä Raamatun mukaisessa avioliittokäsityksessä eikä tuoda politiikkaa kirkkoon. Mutta kirkon ja uskovien tulisi rohkeasti antaa eväitä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, jotta Jumalan luomistyön tulokset saisivat kukoistaa. Kristittyjen äänen pitäisi kuulua yhteiskunnassa, sillä yhteiskuntaamme on rakennettu historian saatossa juuri kristilliseltä arvopohjalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetönkin. Noin juuri, kuten sanot, kun Jeesus Kristus sanoo. Ilman minua. Te, ette; voi mitään tehdä. Kaikki Hyvä on tullut, jo vuosien saatossakin: Häneltä ja voi: Tulevaisuudessakin: Tulla vain Häneltä. Ei perkeleeltä; joka on valehtelija ja varas. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Sosialistien solvauksiin ei pidä alentua mukaan. Asioita ja asiasta pitää kritisoida. Se kuuluu politiikkaan. Vaikka vääryyden maailmassa eletään, oikeus ja totuus voittavat aina lopulta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000