Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Taustat

2 kommenttia

Muistatteko kun sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi kansalle tuntevansa jokaisen turvapaikanhakijan taustan? Turun marokkolainen terroristipuukkottaja, Kajaanissa miehen tappaneet kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa ja Oulun, Helsingin ja lukuisien muiden paikkakuntien maahan laittomasti tulleet rikolliset olivat siis hyvin tiedossa jo tuolloin? Kuten kaikki jo tulloin ymmärsivät, totta lausunnossa oli vain se, että suurin osa tulijoista on pystytty rekisteröimään. Toki heidän itsensä ilmoittamilla nimillä ja tiedoilla, joista suurin osa oli keksittyjä tai salakuljettajilta ostettuja.

On todella hämmentävää, että sisäministeriö tämän tietäen salli useassa kaupungissa osana “esikotoutumista” tai muuta vastaavaa uuskielistä termiä käyttäen, täysin taustoiltaan tuntemattomien miesten vierailut kouluihin ja päiväkoteihin. Siis prosessin ollessa vielä kesken! Toki tällainen toiminta on osoittanut huonoa harkintaa nimenomaan paikallisten päättäjien toimesta, jotka hyväuskoisuuttaan ovat luulleet tekevänsä oikein.

Mutta tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Mikäli haluat työskennellä lasten parissa, taustasi tutkitaan mahdollisten rikosten vuoksi. Tämä on turvallisuuden kannalta aivan oleellista ja takaa vanhempien mielenrauhan heidän jättäessään lapsensa vieraiden aikuisten valvontaan. Kysyttiinkö lasten vanhemmilta hyväksyntää kun näitä vierailuja järjestettiin? Vierailujen järjestäjät ja vierailijat myös kuvauttivat itseään lasten kanssa ja kuvia julkaistiin pitkin sosiaalista mediaa, olivatko lasten vanhemmat tästä tietoisia?

Nyt Oulu ja ilmeisesti monet muutkin tätä toimintaa järjestäneet ovat heränneet ja nämä järjettömät vierailut, jotka eivät palvele mitään päämäärää, on lopetettu. Tästä Yle sai aiheen haastatella agendaansa sopivia “asiantuntijoita” , joiden lausunnot tuskin ketään yllättävät. Päivää myöhemmin opetusministeriltä yritetään pumpata juttua tukeva lausunto, mutta edes hän ei ole niin hölmö, että tuohon miinaan polkisi.

Turvapaikanhakijat, mikäli maahan pääsevät, tulisi pitää hakemuksen käsittelyn ajan valvotuissa ja suljetuissa keskuksissa. Aivan minimivaatimus päästä omin päin liikkumaan olisi varmistettu henkilöllisyys, minkä todistamisen voisi aloittaa esittämällä oman passinsa. Jos ei reppu, matkalaukku ja iPhone häviä matkalla, niin tuskin jokainen passikaan tai muuten Välimeren yli kohta pääsee passisiltaa pitkin.

Ja mikäli johonkin valtion tai kunnan ylläpitämään laitokseen tai tomintayksikköön pitää tehdä retkiä kotoutumisen edistämiseksi, niin aloitetaan vaikka vankiloista. Varmasti sieltä löytyy joutilasta juttuseuraa kenen kanssa ottaa yhteiskuvia facebook-sivuilleen ja jakaa kavereille kotimaahan.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Kuparinen eduskuntaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#2

Poliitikkoja ja tolloja virkamiehiä on kusetettu. He eivät sitä myönnä koska myöntäisivät olleensa idiootteja.
He myös kusettivat kansalaisia ja kusetus senkun jatkuu eikä siitä ole heille mitään seurauksia.
Samat idiootit äänestetään eduskuntaan taas. Ja monia uusia idiootteja. Ja lisää idiootteja palkataan virkamiehiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sulje

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000