Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Taas ovat aasit Jeesuksen selässä

“Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa..?” Vaikka kyseessä onkin alunperin adventtilauluksi tarkoitettu virsi, liitämme sanat yleensä palmusunnuntaihin ja Jeesuksen saapumiseen Jerusalemiin viikolla, jonka päätteeksi kristinusko sai alkunsa. Jeesus olisi vaatimattomana opettajana ja muurarina saapunut kävellenkin kaupunkiin, mutta oli jo tuossa vaiheessa siinä määrin arvostettu kansan keskuudessa, että hänet haluttiin näin kaupunkiin pääsiäisen viettoon saattaa. Jeesus ratsasti aasilla – tänään agendan kyllästämä vasen laita satuloi Jeesuksen ratsukseen aina kun tilaisuuden saa.

Tällä kertaa punavihreät kulttuurimarxistit saivat syyn siitä kun kristillisdemokraatit, kuten viisaimmat kokoomuslaiset ja keskustalaistetkin, äänestivät sananvapauden puolesta ja valtakunnansyyttäjän mielivaltaa vastaan. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kehtaa vielä eduskunnan päätöksen jälkeenkin asettaa itsensä perustuslain ja vallan kolmijako-opin yläpuolelle ja spekuloida kuinka hän olisi saanut tuomion aikaan väärinajattelijalle. Tämä sairas lausuma tulisi tutkia, ei valtakunnan ylin syyttäjä voi oikeusvaltiossa näin toimia.

Eduskunnan päätöksen jälkeen olemme saaneet lukea kannanottoja, missä viitataan nimenomaan kd:n edustajien tekemään täysin oikeaan päätökseen: eräskin koomikko Twitterissä saa aikaan olkiukon: “Jos Jeesus ilmaantuisi nyt Suomeen, kutsuisivatko kristillisdemokraatit häntä vieraslajiksi?” Tämä ei ole uutta. Näin on toimittu jo vuosia.

Siinä missä esimerkiksi Päivi Räsästä riennetään kivittämään paremmiston toimesta, kun hän puolustaa perinteisiä perhearvoja ja suomalaista kulttuuria, ollaan valmiita ottamaan Raamatun opit käyttöön, kun ne palvelevat omaa agendaa ja ajatusmallia. Kirkko on jo pakotettu hyväksymään ja tukemaan muun ohella nykyisin täysin poliittista ja perversioita korostavaa Pride-liikettä sekä painostettu hyväksymään omista arvoista poikkeavia käytänteitä. 

Mikään instituutio tai liikeyritys ei ole turvassa puolestaluokkaantuvien fanaatikkojen vainolta.

Itselleni vähemmistöt, etniset,uskonnolliset, seksuaaliset tai vaikkapa vammaisväestö, ei ole mikään ongelma. Päinvastoin, tuttavapiiristäni löytyy kaikkia mainittuja ja useimmat eivät halua olla missään tekemisissä näiden itsensä meidän yläpuolellemme nostaneiden toiviaisten, lindströmien, andersonien, tuomiojien ja lukuisten muiden, jotka todellisuudessa haluavat vain murtaa suomalaisen kulttuurin oman maailmantuskansa parantamiseksi. Kansalainen on heille tässä vain maksaja ja ylenkatsottu typerys.

Meillä ja teillä on valta osoittaa, ettei näin ole. Voimme vieläkin vaaleissa vapaasti valita edustajiksi heitä, jotka uskovat siihen, että suomalaisilla on halu säilyttää yhteiskuntamme, jonka olemme tänne rakentaneet. Tämä valta on päivä päivältä enemmän uhattuna.

Emme saa antaa aasien ja määkivän lammaslauman päättää puolestamme ja pelätä kertoa mitä mieltä olemme.

Siksikin PS!

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Piakin. Taas tuli näyttö, kuinka me kaikki ihmiset haluaisimme tehdä toisesta ihmisestä itsemme kaltaisen; Ateisti; ateistiksi; Jeesukseen Kristukseen uskova; Häneen uskovaksi; johon Luojamme on meitä; nimenomaan pyytänyt ja siksi lähetti meille; Rakkaan Poikansa; Raijallekkin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#2

On se vaan nätti tuo Pia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kiitos – ja yrittäjiä(kin) tarvitaan – olen metsä- ja maatalouden ja pk- yritysten puolestapuhuja ja kannustaja- tule ehdolle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
Vihainen
#3

Eikös tämä syytesuoja-asia ollut nk omantunnon kysymys, jossa kukin edustaja saa äänestää oman käsityksensä mukaisesti. Silti esimerkiksi demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton paikallaolleet edustajat äänestivät yhtenä henkilönä suojan murtamisen puolesta. Siis yhteensä 121 höynäytettyä ja ylipuhuttua idioottia. Ja tuommosten käsissä ovat maan asiat, kuten nuo EUn elvytysmiljardilahjoitukset etelään. Ei helvetti hyvältä näytä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mielensäpahoittaja
Iloinen
#4

Kyllä täytyy olla rankkaa näillä vihervasemmistolaisilla ja valtakunnansyyttäjällä kun on kokoajan kiihottuneessa tilassa,luulisi sen stressaavan ja hankaloittavan elämää ainakin yhtäpaljon kuin joku muukin jokapäiväinen huoli,ilmankos ovat niin sanaherkkiä pitää kytätä kokoajan muitten sanomisia,muistan kun nuorena miehenä olin usein
Kiihottuneessatilassa niin sitä oltiin vähän sekopäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Minä jaan kanssasi nuo kokemukset.Olen ollut nuorena myös usein kiihottuneessa tilassa!.Mutta onneksi silloin nuoruudessa maailma oli ihan toisenlainen kuin nyt!.Ja tuon kiihottuneen tilansa sai purkaa vasttakkaistasukupuolta olevan kanssa,joka oli myös usein kiihottunut!.Eikä tarvinnut kiihottua poliittisesti,oi niitä aikoja entisiä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kupariselta erinomainen kirjoitus, jossa hän sanoittaa samoja tuntoja kuin itsellänikin on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

kiitos 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000