Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Se on täytetty

Viime sunnuntai oli osaltani täynnä tunnekuohuja. Päivällä päässä pyöri, olinko tehnyt riittävästi saadakseni tärkeitä teemoja minulle ja edustamalleni viiteryhmälle, perussuomalaisille, viestittyä- saammeko riittävästi kannatusta. Kelpaanko? Kun ennakkoäänien tulos rävähti taululle, ei voinut tuntea muuta iloa ja helpotusta -olimme saamassa hienon tuloksen ja tiesimme vaalivalvojaisissa jo tuolloin, että vähintään kakkospaikka on tulossa. Kiitos vielä kerran kaikille 2373:lle, jotka uskoivat minuun ja tuhansille muille, jotka tukensa meille antoivat. Äänenne on kuultu ja se ei mennyt hukkaan!

Hallituspeli alkoi samantien, kun tulos oli selvillä. Vaikka estimme pahimman – vihervasemmiston keskenään sumpliman Suomelle ja sen kansalaisten hyvinvoinnille tuhoisan hallituksen – olivat demarit niukasti suurin puolue. Antti Rinne pääsee siis aloittamaan hallituksen muodostamista. Minkälainen hallitus lopulta saadaan, sen aika näyttää, mutta varmaa on, että yli puolen miljoonan perussuomalaisia äänestäneen mielipide tulee ottaa huomioon. Pahimpia kauhuskenaarioita syrjäseutujen ja vähäosaisten elämän kurjistamiseksi ei voida toteuttaa ympäristöhumpan ja maailman halauksen varjolla.

Perussuomalaisia yritetään pelata ulos muilla kuin asiakysymyksillä. 83 prosenttia oli vastaan, puheenjohtaja on joskus kirjoittanut blogiin jotain ja arvopohja. Huomauttaisin, että 83 prosenttia tai enemmän vastusti myös kaikkien muiden puolueiden ohjelmia ja ajatuksia, jotain entistä hallituspuoluetta jopa 99%. Tyhjää puhetta, jolla halutaan sivuuttaa meitä äänestäneet ja loukata demokratiaa.

Samalla kuin hallitusta muodostetaan, valmistaudutaan myös europarlamenttivaaleihin, jotka ovat reilun kuukauden päästä. Tänään julkaistiin ehdokaslistat. Perussuomalaisilla on paljon hyviä ehdokkaita, eikä meillä voi olla muuta tavoitetta kuin olla Suomen suurin puolue vaaleissa. Lähdemme ajamaan samoja teemoja Euroopan tasolla, eurooppalaisten etua, missä puolustetaan Euroopan ulkorajoja ja palautetaanyhteisen Euroopan alkuperäinen ajatus. Unioni on ensisijassa itsenäisten valtioiden liitto, pysäytetään federaatiokehitys ja pidetään huoli toimivista kauppasuhteista.

Omista ehdokkaistamme valintani on Hämeen piirin, kotimaakuntamme, puheenjohtaja Mira Nieminen. Olen oppinut hänet tuntemaan taitavana ja osaavana ihmisenä, jolle etenkin turvallisuuteen liittyvät asiat ovat vahvasti esillä. Hänestä saamme hyvän edustajan puhumaan euroopanlaajuisesti kansallisten etujen puolesta, Suomen puolesta.

Eduskuntavaalien tulosillan päätin maanantaiaamuna noin kolmen aikoihin lähettämällä viestin tärkeälle henkilölle, joka on vaikuttanut lähtööni politiikkaan. En edes muistanut, että pääsiäinen on lähellä ja mistä sanat kumpuavat, pohjoismaisesta kristillisen hyvinvointivaltion perusarvoista. Sanomastani huolimatta aion jatkaa minulle ja äänestäjilleni tärkeiden asioiden puolustamista, varsinkin kun tuen sanomalleni sain.

Sanat viestissä olivat: Se on täytetty!

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Samalla teorialla , myös sdp ja kokoomustakin yli 82 ja 83 % äänesti muita , kuin sdp/kokoomusta muista puhumattakaan !! Se on vähän hölmö teoria onko se lähtöisin Jukka Tarkan kynästä , en tiedä mutta Tarkan kirjoituksista minä olen sen lukenut ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Eurooppalainen yhteishenki hyvinvoinnin ylläpitämiseksi että sen kehittämiseksi yhdessä turvallisuuden kanssa ulkorajoillamme hyvine kauppasuhteineen on : Vakaata eurooppalaista Perusarvot, jota ei saisi menettää.
Mihin Eurooppamme menossa itsenäisten valtioiden taistellessa erinäisten typerienkin direktiivien poliittisessa avomerissä?

PS, sten pitää olla asialinjalla mutta tietynlaiset kriittisyyden eivät saa muodostua ”halonhakkuulinjaksi”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

se on viileä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000