Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Avaruuskirurgista mansikanpoimijaksi

Saimme kuulla 2016 Suomen europarlamenttiedustajalta demarien Miapetra Kumpula Natrilta kuinka Balkanin maantiellä vaeltaa joukko tulevia Akavalaisia. Eurooppa ei “ollut valmis satoihin tuhansiin korkeakoulutettuihin turvapaikanhakijoihin.” Eipä todellakaan ollut. Matka Mostarista on näille tulijoille ollut todella pitkä, neljässä vuodessa ei ole monikaan edes Saksaan ehtinyt, Suomeen ei yksikään.

Ruotsi kyllä kippasi humanitäärisen maahanmuuton jätteet Suomeen silloisen SOS- hallituksen siunauksella. Olemme saaneet kaikki mahdolliset lieveilmiöt, mutta ensimmäinenkin 2015 – 2016 saapumiserän professori antaa odottaa itseään. Alkuasukaskulttuurin naistenahdistelijoita ja raiskaajia riittäisi vaikka uudeksi Suomen vientituotteeksi.

Kun näitä korkeakoulutettuja ei saapunutkaan, alettiin valtion rahaa kipata kotoutustoimiin ja ajateltiin, että saamme sentään kelpo siivoojia ja hoitoalalle työvoimaa paikkaamaan ikärakenteen tuomat haasteet vanhusten hoidossa. No, eipä tämäkään onnistunut. Jos ei korkein visio toteudu alennetaan tähtäintä toivoen, että hyötyismme edes jotain humanitaarisesta haittapopulaatiosta.

Aivan kuten sadussa, jossa hiiri teki kissalle takkia, mutta lopulta tuluskukkarokin jäi saamatta.

Nyt nukkekotihallitus on aikeissa antaa työluvat kielteisen turvapaikkapäätöksen saajille, koska saamme heistä työvoimaa mansikkapelloille ja perunan taimien (Kulmuni?) istuttajiksi. Sinänsä linjakasta: Antti Rinne jo tämän meille vaalien alla tv-tentissä lupasi. Näin on nämä korkeakoulutetut alennettu peloille, mitähän Kumpula-Natri tästä sanoisi, akavalaisista uudisraivaajista. Kaikki tiedämme, ettei tämäkään tule toteutumaan ja jäämme odottamaan seuraava hölmöilyä turvapaikkapolitiikassa.

Meno on kuin Titanicin kannella: laiva uppoaa ja siitä huolimatta yläkannella jousikvartetti soittaa ja juhlat jatkuu.Frederikin tuotannosta sopivampi kappale olisi tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=jSHoiNAITfE.

Moniosaajia ja yhteiskunnan kultamunia on olemassa vain vihervasemmiston harhaisissa “Jalo villi” – ajatuksen muokkaamissa päiväunissa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Nukkehallitukselta ei matematiikka onnistu, tosin eivät ole siitä kiinnostuneetkaan. Mitkään yhteiskunnan realiteetit eivät mene perille ministereiden tajuntaan ja ymmärrykseen. Mikään valtion velanoton määrä ei nukkehallitusta hirvitä, se on jotenkin niin epäkonkreettista, kun itse tienaa ministerin liksaa ja audien nahkapenkeillä ei tarvitse miettiä bussilipun hintaa.
Kupariselta hyvä kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Niin kyllähän myös edellisissäkin hallituksissa osasivat , kasvattaa velkaa lisää ja lisää !!? Muistan erikoisesti kataisen aikaiset hallitukset , tulikos niitä velkoja aivankymmeniä miljarteja lisää ?? Mihinkähän nekin rahat käytettiin ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Näin kuvan, missä sisäministeri seisoi rappusilla (ehkä Säätytalon) muslimiedustajien kanssa, tunnistin kuvasta Pia Jardin (sosdem), kaikilla naisilla paksu huivikerros hiustensa päällä. Miehistä tunnistin sen imaamin, joka kerran tv:ssäkin sanoi, että homoudesta voi saada kuolemantuomion.

Enpä oikein usko, että noin pukeutuvista ihmisistä on mansikanpoimintaan, ja kun uskonto myös kieltää naisten ja miesten yhteyden, kättelyn ym. niin hankaluuksia tulee, ja mitä sitten kun pitää ”rukoilla” vähän väliä.

Jizya-veroa (eli sosiaaliturvaa) osaavat kyllä vaatia, ja saavat tietenkin. Miksipä lähteä huonosti palkattuun työhön mansikkamaille, kun ”aivokirurgia” ilman työtä tuottaa paremmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kyllä ja eikö nämä isis taistelijat olleet kaikki kokkeja tai ambulanssin kuljettajia?jotka tulivat maahan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Miten voi euroedustaja valehdella noin törkeästi ja julkisesti, niin ettei siihen mikään ”vastuu”media puutu. KumpulaNatri on muuttunut EU-parlamentissa vielä naurettavammaksi. Eikös se ollut demari se Lieksankin ”hurahtanut” virkanainen, joka uskotteli paikkakunnalle saapuneiden somalien olevan paperinsa hukanneita koneinsinöörejä, jotka luovat Lieksaan koneyritysryppään työpaikkoineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä naurattaa, ei Mia mutta :
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on jättänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen liittyen koirien kohteluun Espanjassa. Huhtasaaren mukaan espanjalaisiin perinteisiin kuuluva metsästyskoiran kivulias lopettaminen on epäinhimillinen tapa, johon Euroopan unionin tulee puuttua.
Huhtasaari tuo esille, että Espanjassa on perinteenä metsästyskauden jälkeen tappaa metsästyksessä mukana ollut koira muun muassa hirttämällä, myrkyttämällä tai kivittämällä. Tämän takana on uskomus siitä, että mitä kivuliaammin koira kuolee, sitä parempi metsästysonni koittaa ensi vuonna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Mitäs nauramista tässä on, hyvä että edes joku puuttuu eläinrääkkäykseen – vaikka eläinrääkkäys tuntuu oudosti naurattavan joitakin punavihreitä eläintenvihaajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ehkä EU -tasolla tärkeämpiä toimia. Mutta Salvinin apupuolueena Salvini jakaa tehtävät ja ohjeistuksen. Koska Putinille koirat tärkeät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Höpö höpö, laiskanpulskeat punavihreät ovat aina vain yhtä asiaa ajamassa, koska samanaikaisesti useampi asia ei mahdu ajatteluun. PS-edustajat ehtivät hoitaa montaa asiaa samaan aikaan. Onhan se tietenkin häpeä Espanjalle, että heidän tapaansa kohdella eläimiä pitää korjata EU-tasolla. Eihän espanjalaiset itse älynneet edes härkätaisteluita lopettaa. Edelleen punavihreän on syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltään: ”Miksi vihaan ihmisiä, miksi vihaan eläimiä, miksi kannatan julmuutta, miksi olen niin anarkistinen, miksi nautin puolustuskyvyttömien eläinten rääkkäämisestä, miksi vastustan ja halvennan niitä ihmisiä, jotka ovat eläinrääkkäystä vastaan, miksi punavihreät eivät vastusta eläinrääkkäystä?”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Juu, tässä on punavihreälle tosiaan vähän tärkeämpiäkin EU-tasolla käsiteltyjä direktiivejä ja ohjeistuksia:

Vuonna 1995 EU antoi ohjeita koskien kurkkuja ja banaaneja. EU:n mukaan banaanit tai kurkut eivät saaneet olla liian käyriä, vaan esimerkiksi liian käyrät kurkut piti direktiivin mukaan varustaa maininnalla ”kakkosluokkaa”.

EU väitti, ettei juomavedellä ole tieteellistä näyttöä nestehukan estämiseen. Siispä vesipulloihin kiellettiin laittamasta merkintää, joka viittaisi veden juomisen estävän kuivumista.

Lanttu ja nauris muistuttavat toisiaan, mutta EU kehottaa pitämään huolta siitä, että näitä juureksia ei sekoiteta toisiinsa.

EU-direktiivit turvaavat sinua myös kumisaappaita ostaessasi. Asetuksen mukaan nimittäin jokaisen saapasparin mukana täytyy olla käyttöohjeet 12 kielellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000