Perussuomalaiset

Petri Määttä

Ympäristövalvonnan romuttaminen ja maakuntauudistus

Ympäristövalvonnan (ja terveydenhuoltojärjestelmän) romuttaminen maakuntauudistuksen yhteydessä.

Hallitus on viemässä valvonnan pois oikeasti isojen ympäristökysymysten osalta. https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/WWF–Ymparisto-karsii–jos-maakuntauudistus-menee-lapi-nykymallisena-3402.a

SOTE-souhotuksen varjolla on taustalla valmisteltu elintärkeää asiaa, joka meinasi mennä taas ikäänkuin vahingossa kenenkään huomaamatta käsittelyyn ja pahassa tapauksessa vielä läpi. Salakähmäisyydessään mennään taas siellä hallintarekisterin ja Yle-jupakan maastoissa, eli touhutaan aivan omiaan muista mitään välittämättä. Jostain kumman syystä ei ”puolueettomat” mediammekaan ole nostaneet asiaa julkisuuteen, vai onko hallitus kaikella muulla sähläilyllään tarkoitushakuisesti peittänyt tämä(kin) asian valmistelun. Ei näy otsikkoa iltapäivälehtien nettisivuilla vieläkään koko asiasta, Hesarissa ilmeisesti on jonkunlainen ollut mutta ei tule luettua kyseistä julkaisua. Näen tämän suhmuroinnin selkeänä jatkumona ja ennakointina sille, mitä Sipilä & co. yritti jo aika tasan kaksi vuotta sitten (pohjavesien myynnistä, sekä yleensä ottaen siitä että luontoarvot eivät ole tuottoarvovaatimusten alla olevaa omaisuutta). Kirjoitukseni löytyy Uuden Suomen puolelta http://petrimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212969-monikansallistetut-metsat-ja-vedet Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne, mutta kertakos tuo on. Muitakin vanhempia kirjoitteluitani löytyy myös tuolta…mutta asiaan, jota toivottavasti on!

Suomen luonto, ja toistaiseksi varsin puhdas luonto, on yksi tärkeimmistä arvoista, joita meillä suomalaisilla ja tällä maalla on. Meidän velvollisuutemme on säilyttää ja huolehtia siitä, että tämä maa säilyy myös lapsillemme ja heidänkin lapsilleen luonnonkin osalta elinkelpoisena, vapaana, jokamiehen oikeuksia kunnioittavana ja puhtaana ympäristönä. Maailman uutisia kun seuraa, niin en vain pysty olemaan niin naiivi, että uskoisin suurten monikansallisten yritysten välittävän paskan vertaa Suomenkaan luonnosta jos sillä pystyy tekemään bisnestä. On erityisen tärkeää, että suurissa ympäristöön kohdistuvissa hankkeissa on YVA-menettelyt, ympäristölupien käsittelyt, seuranta, ja ennenkaikke VALVONTA. Ideaalitilanteessa sama organisaatio/virkamies tämän pystyisi varmasti tekemäänkin, mutta ei tilanteessa jossa ennestään rajallista erikoisosaamista ollaan vähentämässä ja hajauttamassa. Yritykset osaavat lobbaamisen ja voitelun, ja yksittäinen ihminen on heikko. Se vaan on niin. Plus osaamiskysymykset tulevat näyttelemään suurtaa osaa, kun ajatellaan vaikka kaivostoiminnan tai sellutehtaan vaikutuksia jotka ovat pahimmillaan globaaleja.

Ympäristöpuolta on kevennetty (varmaan osin ihan syystäkin) viimeisen reilun 20 vuoden aikana jo isolla kädellä, muistan vielä ajat kun oli Ympäristökeskukset maakunnallisesti. Sitten nämä yhdisteltiin eri reittien kautta nykyisiin Elyihin ja Aveihin, ja viimeisten vuosien aikana toimintoja on jatkuvasti karsittu ja henkilöstöä vähennetty. Päinvastoin, näkisin että resursseja pitää lisätä ympäristöluvituksen ja valvonnankin puolelle, jotta ympäristölupien käsittely ja myöntäminen saadaan jouhevaksi ja yrityselämääkin palvelevaksi käsittelyn nopeutumisen kautta. Enemmän ennakkoselvittelyä, ja mahdollisuuksia kaikkien osallisten sanoa sanansa, ja vähemmän valituksia. Ihan kunnallisesta kaavoituksesta lähtien. Tietyt selvitykset vaativat aikaa, ehkä vuosienkin ennakkoseurantaa, mutta näin pitää ollakin. Kuntatasolla käsiteltävät luvat ja tehtävät päätökset ovat monesti ympäristövaikutuksiltaan pienempiä, ja niiden merkitysten arvioinnista on säädetty laeissa riittävällä tarkkuudella. Mutta esim. uuden kaivoksen avaaminen tai vastaava toiminta täytyy olla tiukasti luvitettu ja valvottu. Ei tarvinne mainita esimerkkejä tästä, kuinka voi käydä jos niin ei ole. Muutaman yksityishenkilön valitukset eivät pärjää yritysten lakimiesarmeijaa vastaan, eikä monesti ympäristövaikutusten arviointiin ole sitä osaamista ja pätevyyttä jota valituksissa tarvitaan. Toki jokainen tajuaa ja huomaa erityisesti lähiympäristöstään muutokset, mutta isommassa kaavassa se onkin jo ihan käytännönkin kannalta vaikeampaa.

Suomen luonto, vedet ja maaperä on kalleinta kansallisomaisuuttamme. Siitä täytyy pitää kiinni yhtälailla tiukasti kuin itsenäisyydestämme, eikä KOSKAAN antaa näiden arvojen valua markkinavoimille saati ulkomaiseen omistukseen. Sinne johtaa tämä tie, kun luvitusta kevennetään ja valvonta käytännössä poistetaan. Yksi askel, niin kaikki voidaan myydä. Mielestäni Suomen luonto ansaitsee selkeämmin paikkansa jopa perustuslaissa, jonne täytyy määritellä suorana tekstinä se, että suomalaista maaperää ei voi IKINÄ omistaa monikansallinen tai täysin ulkomaalainen yritys ympäristövaikutuksiltaan kyseenalaiseen toimintaan. Vesistöjen osalta rajaus pitää olla tiukempi, ei koskaan missään tilanteessa. Suomen luonnolle on annettava vahvempi perustuslaillinen turva. Sikäli kun ympäristöstä on mainittu perustuslaissa, on hallituksen esitys mielestäni perustuslain vastainen.

20 §

Vastuu ympäristöstä

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Hyvät perussuomalaiset kansanedustajat, ottakaa tästäkin kiinni siellä salissa. Uuden valvontaorganisaation tai vastaavan järjestelmän nostaminen toimintaan siinä vaiheessa kun on jo myöhäistä, on käytännössä mahdotonta. Minulle Perussuomalaiset on myös kansallinen ympäristöpuolue.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Maakuntamallissa erittäin paljon hyvää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ympäristövalvonnan lopettaminen sopii kokille oikein hyvin.
Täällä Pirkanmaalla meillä on mukava erämainen alue rakentamattominen pikkujärvineen. Siitä käsittää muutama maisemallisestikin mitätön alue ns. suojelualueena mutta ei erämaan tosi upeita paikkoja ole suojeltu mitenkään.
Siellä olevia kallioita kuolataan murskattavaksi, metsät kaadettavaksi ja erämaajärvet mökitetyksi.
Pienteollisuuskin leviää salakavalasti kohti erämaata vaikka niille olisi tilaa pikatien vieressä pikatien suuntaisesti. Mutta halleja kaavoitetaan erämaametsiin jonne menee kapea mutkikas tie. Tietä pitää oikoa ja levittää, valaista ja viemäröidä.
Onneksi on ikää jo niin, ettei tule näkemään tuonkin hienon alueen tuhoutumista.
Nyt siellä on vielä siunattu rauha eläimineen, isoine puineen, kallioineen, järvineen, maisemineen ja sieltä saatuine mahtavine kokemuksineen.
Siellä tosiaan ihminen lataa henkisiä akkujaan ja kohottaa kuntoaan.
Muutaman työpaikan vuoksi tapetaan luonto ikiajoiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Ei hätää kunhan mökin mummon on jatkossakin pakko ostaa Sipilältä toimimaton paskakaivo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tämä juuri, se suurin saastuttaja siellä 10 km säteellä. Jotenkin on ajatukset hukassa ympäristövaatimusten suhteen, ja valvonta ohjattu nimenomaan näihin tärkeisiin yksittäisiin luonnon paskantajiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Vastasin itse, unohdin kirjautua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000