Perussuomalaiset

Petri Määttä

Terveisiä puolueneuvostosta

Kirjoittelin tämän ”puheen” ajatuksena puhua se läpi tämän päiväisessä puolueneuvoston kokouksessa Lahdessa. Enpä ole aiemmin pitänyt, ja jäi nytkin pitämättä…olin laatinut aika yleislinjaisen puheen, sitten seuraavalla kerralla jäsentelen paremmin aihealueisiin sopivaksi ja sen puheenvuorolapunkin varmasti täytän. Mutta liitän sen tähän, ajatuksiani ennen puolueneuvostoa. Jälkitunnelmat näin tunnin jälkeen siitä kun lähdin Lahdesta, ovat vielä vahvemmat ja paremmat. Hitto että meillä on hyvä porukka kasassa, ja keväällä kolisee!

”Meillä on vahva ja yhtenäinen joukko tekemässä asioita ja ajamassa asiaa Suomen puolesta. Viimeisen vuoden aikana mm. Hausjärven suunnalla olemme saaneet aktivoitua ihmisiä mukaan näkymällä toreilla, ja olemalla läsnä ihmisten keskuudessa kuten monella muullakin paikkakunnalla olen ilokseni saanut huomata. Tämä on oikea tie, perussuomalaiset näkyvät ihmisten arjessa, siellä missä ihmisetkin liikkuvat, joka päivä. Eivätkä vain kaksi viikkoa ennen vaaleja jaa ämpäreitä ja lupauksia, joita ei olla edes valmiita täyttämään. Kenttätyö, johon on ottanut osaa niin maan hiljaiset, kuin kuntien aktiivit, kansanedustajamme ja puheenjohtajamme, kantaa varmasti hedelmää tulevissa kevään eduskuntavaaleissa. Sieltä kumpuaa Perussuomalaisen puolueen voima. Olen ylpeä saadessani kuulua tähän joukkoon.
Eduskuntavaalit kolkuttelevat vuoden vaihteen jälkeen ovella. Tärkeitä teemoja on monia: työttömyys, nuorten syrjäytyminen, ympäristöasiat joista erityisesti haluan mainita Suomen maaperän ja sen rikkauksien, sekä veden hyödyntämisen olemassa olevat ja varmasti tulevat ongelmat. Maakuntauudistus, ja yleensä ottaen kaiken hyvinvoinnin murtaminen ja heikentäminen, joita kaksi viimeistä hallitusta ovat oikein urakalla tehneet. Hyvinvointi, joka ei ole kauhean vanha asia Suomessakaan. Noin 150 vuoden aikana, ja siitä oikeastaan sotien jälkeen huippuunsa hioutunut hyvinvointi on romutettu nyt 8 vuoden aikana, ja viimeisenä niittinä surullisenkuuluisa kirjainyhdistelmä SOTE. Vaikka se kaatuisikin, niin eihän sotkua voi näineen jättää, joten se tulee olemaan tulevalle eduskunnalle ja hallitukselle yksi merkittävimpiä asioita. Mutta on mielestäni muutama muukin erityinen suurempi teema, joista mielestäni Perussuomalaisten tulisi ottaa selkeät kärjet jopa valtakunnalliseen vaalitaistoon.
Suomalainen maatalous, maaseudun elinvoima ja puhdas suomalainen ruoka. En voi käsittää, miten maaseudun omakseen ominut Keskusta on voinut tehdä niin paljon tuhoa maaseudulle hallitusvastuillaan, kun se on tehnyt. Oman maan ruuantuotanto on jo yksinomaan itseisarvo, huoltovarmuustekijä, jonka merkityksen väheksyminen on mielestäni jo lähes valtionpetos. Tietysti ihmisille, jotka eivät erota puolukkaa mustikasta, liha tulee kaupasta ja raha seinästä, tällä ei ole merkitystä. Maanviljelijöiden ja kaikkien ruuantuottajiemme tulevaisuus täytyy turvata, tarvittaessa kansallisin toimenpitein. Tilat saa kylmäksi hyvin äkkiä, mutta hätätilanteessa niistä ei vuolla leiväksi yhden kasvukauden aikana vielä paljoakaan. Sekaan saa laittaa vähintäänkin puolet petäjäistä, jos metsiä nyt saa kaataa enää siinä tilanteessa.
Maaseutuun, jota suurin osa Suomesta kuitenkin on, liittyy suuri osa kansallisesti tärkeistä asioista. Yksi iso asia on ihmisten vapaus valita asuinpaikkansa. Itsekin syrjäseudulla asuneena uskon, että moni kauas kaupungeista elämäänsä rakentava ymmärtää ja tiedostaa, että kauas on pitkä matka eli yhteiskunnan ja kunnan tarjoamiin palveluihin. Ihminen, joka muuttaa 40 km päähän metsän keskelle kuntakeskuksesta, ymmärtää ettei terkkari ole kivenheiton päässä, ja se kauppa mistä saa lihaa vähän lähempänä. Ihminen ymmärtää, että työreissuille tulee matkaa ja lapsia joutuu kuskaamaan edes takas koska julkisia ei sinne muutaman talon keskittymään kannata ajattaa. Mutta sitä en ainakaan minä ymmärrä, miksi ne tiet ovat niin huonoja, ettei vanheneva auto tahdo kestää kasassa palveluiden luo kuljettaessa, enkä sitä, millä perusteella ne palvelut viedään vielä 50 km tai 100 km kauemmaksi, koska ei kannata pitää.
Kesän tieto, että valtio keräsi tieliikenteestä veroja 8,3 miljardia ja palautti tieverkolle alle miljardin! Lähes yhtä paljon kerättyjä veroja kuin ansio- ja pääomaveroista yhteensä! Noh, itseasiassa, nyt ymmärrän. Periaatetta asian takana en. Toisekseen, koska ihmisen terveydenhoidosta on tullut kannattavuusbisnes? Valtiovallan tehtävänä on pitää infrastruktuuri siinä kunnossa, että ihmisillä on mahdollisuus näillä seuduilla liikkua itse palveluiden luo, kohtuullisin välimatkoin. Eikä nyt edes puhuta vielä Lapista, jossa ihmiset ovat itse jo asennoituneet että naapuriin on 200 km ja synnärille 400 km. Me etelän vetelät ruikutamme kun lapsi joutuu kävelemään kouluun 3 km, tai terkkari siirtyy 10 km:n päästä 20 km:n päähän, pahimmillaan pois omasta kunnasta. PK-seudulla asuu miljoona, mutta on vielä laajempi alue se muu Suomi, jossa asuu 4 miljoonaa Suomen kansalaista! Kaikki kun ei kaupunkeihin halua. Taataan heille elinmahdollisuudet kotiseuduillaan.
Toinen teema on turvallisuus. Tähän nivoutuu ennen kaikkea haittamaahanmuutto, poliisien lisääntynyt tarve ja rajavartioston komentaja, joka saa tarvittaessa rajoille tarkastukset käyntiin nopeasti, vapaan läpiläpsyttelyn sijaan. Suomessa kävi kesän aikana pari hahmoa, joiden vierailun aikana se ainakin onnistui, joten tulkitsen sen vain tahdoksi toteuttaa. Vuoden 2015 tilannetta ei saa päästä syntymään enää Suomen rajoille. Pitää pystyä laittamaan tämä (mies)lauma kahteen jonoon, toiseen ne keillä on matkustusasiakirjat eli vähintään passi mukana, ja toiseen ne, joilla ehjänä puolen maapallon matkasta on säilyneet vain uusimmat iPhonet. Tuota ensimmäistä jonoa voidaan tarkastella ja tutkia onko syytä turvautua Pohjolan apuun, mutta tuolle toiselle jonolle voidaan tulkata, että soittavat taksin takaisin tulosuuntaan. Jokainen meistä tässä salissa varmasti tietää, kuinka maahanmuuttokysymyksiin mediassa ja ns. suvaitsevaiston piirissä suhtaudutaan meidän mielipiteisiimme. Eli heidän termistöllään vihapuheeseen. Myöskin kauhulla olen seurannut kesän loppuvaiheilla käytyä puhetta turvapaikanhakijamääristä, Sisäministeriön laatiman raportin skenarioista, joista yleiseen keskusteluun on nostettu ikään kuin tulevana normaalina 100 000 turvapaikanhakijaa! Ihmettelen vaan, kuinka paljon voi virkamiehistö, suvaitsevaisto ja media halveksua ja vihata oman maansa omia kansalaisia.

Minä, ja uskon että me kaikki Perussuomalaisissa, haluamme säilyttää Suomen lapsillemme turvallisena ja parhaana maana mitä tällä pallolla on. Uskon, että haluamme kaikki, että lapsemme voivat kulkea vapaasti valitsemissaan vaatteissa ilman pelkoa. Uskon, että haluamme säilyttää sen suomalaisuuden ja kulttuuriin, josta me kasvamme ja hengitämme. Tämä maa ON MEIDÄN!”

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
nainen
#1

Olipa hyvä kirjoitus, vaikka olikin pitkä.Luin silti kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Haittamaahanmuutto on kaikkien huononnuksien leikkausten takana. Estämällä haittamaahanmuuttoa ja poistamalla maasta ne joilla ei ole oikeutta maassa oleskella riittää rahaa suomalaisillekin. Pakolaisuus ei saa olla tie kansalaisuuteen vaan kotiin on palattava kun olot kotimaassa rauhoittuvat. Jos ”kotona” voi lomailla niin takaisin ei tarvitse tulla. Muutenkin pakolaisille ei tarvitse antaa samaa sosiaaliturvaa kuin maan omalle väelle. Pitää turvata vain pakolaisten kotimaan sotun taso.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000