Perussuomalaiset

Pekka Korpivaara

Maatalous on osa turvallisuuspolitiikkaa

Uuden vuoden puheessaan presidentti Niinistö perusteli vakuuttavasti, miksi turvallisuuspolitiikkaa tarvitaan. Lisäksi hän vaati tuntuvia lisäpanostuksia puolustuksen turvaamiseen.

Riittävä kansallinen omavaraisuus elintarvikkeissa on tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa. Tällä hetkellä omavaraisuus kuvaa pikemminkin Suomen maatalouden yleistä kilpailukykyä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla kuin ruokaturvan näkökulmaa. Kriisitilanteissa tuotantoa tulisi pystyä tarvittaessa myös lisäämään. Siten riittävän maatalousinfrastruktuurin säilyttäminen on turvallisuuspoliittisesti tärkeää.

Pitää myös huomioida, että maatalous on riippuvainen useista ulkomaisista tuotannontekijöistä, kuten lannoitteista, polttoaineista ja työkoneista. Siten monet haavoittuvuudet ovat samoja kuin tuotantolaitoksilla. Niinpä ruokaturva on myös paljon muuta kuin pelkkä maatalous. Suomen elintarvikelogistiikka ja -infrastruktuuri on oltava sellaisella pohjalla, että erilaisissa häiriötilanteissa elintarvikehuolto saadaan turvattua.

Maataloustuotteiden hintojen vaihtelu johtuu myös muista syistä kuin kysynnästä ja tarjonnasta ja sen tasapainosta. Kriisit, spekulaatiot, odotukset vaikuttavat hintoihin. Kansainväliset raaka-ainepörssit vaikuttavat myös paikallisiin markkinahintoihin. Niiden vaikutukset ja muutokset voivat olla voimakkaita.

Maatalouden ja elintarviketeollisuuden markkinariskit ovat kasvaneet. Suomen turvallisuuspolitiikan osana tulisikin pitää huoli, että suomalaisten tuottajien on kannattavaa tuottaa elintarvikkeita. Suomen maatalousmarkkinat ovat niin pienet, että niiden sekoittaminen on mahdollista varsin pienillä tuontimäärillä. Kyseisten määrien löytäminen maailmalta on helppoa. Tavoitteena tulisi olla pitkäjänteinen politiikka ja vakaat tuotanto-olosuhteet. Alkutuottajien neuvotteluvoimalla tämä ei onnistu.

www.pekkakorpivaara.fi

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Järki käteen
#1

Tietenkin oma ruoka pitää tehdä suomenmaassa mutta Kepulaisten asiaa Persujen ei kannata alkaa ajamaan ilmaiseksi koska maajussien ääänet menee joka tapauksessa Keskustalle.!
Lestadiolaisia ei myöskään kannata alkaa houkuttelemaan Persuihin koska kaikki äänestää Keskutaa joista suurin osa Sipilää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Näyttää siltä, että joudumme puuttumaan tämän ”hyvinvointivaltion” tarjoamiin palveluihin. Eli käytännössä karsimaan niitä. Maatalous tukineen ei voi olla tämän ulkopuolella. Vuosikymmeniä jatkunut rahojen syytämisen mielekkyys ja tehokkuus on päivitettävä. Ihan sama kuin kehitysapujen kohdalla. Mikä on panos/tuotos KANSAKUNNAN kannalta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maamies
Hämmentynyt
#3

Ei mene keskustalle…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000