Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Turkki aloitti terroristien palauttamisen lähtömaihinsa

Turkki aloitti isiksen terroristien palauttamisen lähtömaihinsa.(Lähde:https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d7c44a48-f162-4173-81ad-bc91162d7ef9) Käytän tässä termiä lähtömaihinsa, koska osa sivistyneistä yhteiskunnista(tämä ei koske tietenkään Suomea) on jo peruuttanut aiemmin terroristiltä, hänen kyseisen maan viranomaisia huijaamalla saamansa kansalaisuuden. Mielestäni, jos siis Suomeenkin palautettaisiin esimerkiksi terroristiksi ryhtynyt Somali tai vaikkapa Afgaani, niin mielestäni hänet pitäisi samantien laittaa Somaliaan tai Afganistaniin menevään lentokoneeseen, niin nopeasti, ettei kyseisen terroristin jalat edes ehtisi koskettaa Suomen maaperää.

Ai, niin kysynkin lopuksi vielä seuraavaa:

Milloin muuten euroopan unioni aloittaa täällä rikoksiin syyllistyneiden Turkkilaisten palauttamisen takaisin kotimaahansa???

Ymmärtääkseni Suomessakin heitä riittää, Saksasta puhumattakaan.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Muutama vuosi sitten Eu yritti haalia Terroristi maa Turkin Eu:n Jäseneksi ja jopa Suomen Eu Trollit huusivat yhteen ääneen että Turkki pitää saada mukaan.
Nyt kun Yksi maksava jäsen lähtee pois niin Eu haalitaan kaikkia paska elättejä mistä vaan saadaan jopa Albaniaa on haaveiltu.
Nämä paskat elätetään velaksi (Kiinalaisella velkarahalla)
Mutta joskus nämäkin velat on maksettava ja ne maksaa ne Eu maat jolla on maksukykyä !
Näitä Miljoonia kyttääviä Eu Trolleja Suomessa ja muualla Eu :ssa ei kiinnsota tippaakaan tulossa oleva konkurssi ja katastrofi jonka ne saa aikaan. Niille riittää kun saa itse omat Miljoonansa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Niin lähtömaihinsa , siinäpä sitä ollaankin !? No sinnehän ne tolisi Palauttaakin ! Toinen seikka tuli mieleen , lentokoneella ? Mutta sitä likennettä taitaakin piisata , aivan Tuomiopäivään asti ?! Kun yhdellä koneella viedään pois , niin toisessa koneessa tulee tilalle , uusia vain Eri passeilla !!? Tämäkin asia tulisi ottaa huomioon .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000