Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Tuleeko Rinne kaapistaan ulos vihdoinkin?

Tänään 27.6.2019 julkaistussa Iltalehden artikkelissa (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/50e2babb-ae54-4981-b446-319ef6e1d6fa) uusi pääministerimme Antti Rinne uhoaa osallistuvansa seksuaalivähemmistöjen, kuten homoksuaalien, ristiinpukeutujien, transseksuaalien, pedofiilien ja eläintensekaantujien, sekä muiden mielenterveyskuntoutujien ”juhannustapahtumaan” eli kuten he itse sitä ”leikkisästi” kutsuvat, pride-kulkueeseen.

Odotan siis mielenkiinnolla sitä, konttaako Antti Rinne siellä lateksiin pukeutuneena, kaulapannalla varustettuna koiran talutushihnassa ja vaikkapa Haaviston Pekan taluttamana, siis samankaltaisessa ”kumipuvussa”, kuten niin suuri osa muusta kulkueväestä.

Rinne sanoo iltalehden lööpin otsikossa ”Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys”

Ymmärtääkseni tämän ”Seta-porukan” ihmisoikeudet ovat enemmän kuin hyvin turvattu suomessa. He ovat saaneet sijoitettua ”myyränsä” jokaiselle yhteiskuntamme tasolle tekemään ”myyräntyötään” ja siten ”tasa-arvoistamaan” suomalaista yhteiskuntaa, niin, että muiden väestöryhmien ja eläinten oikeuksia he ovat voineet ihan huoletta polkea matkan varrella, pääasia on ollut ”sateenkaariväen tasa-arvoisuus”.

Hyvänä esimerkkinä on eläimiin sekaantumisen poistaminen aikoinaan suomen rikoslaista. Perussuomalainen Leena Meri on tehnytkin hartiavoimin työtä ja monta esitystä eduskunnassa tuon asian korjaamiseksi vuosien varrella ja toistaiseksi tuloksetta, koska vihervasemmisto vastustaa kaikin mahdollisin keinoin eläimiin sekaantumisen kriminalisointia.

Siinä ei paljon eläimen oikeudet ja eläintensuojelu vaakakupissa paina, kun vihervasemmistolainen ”hörhö jahtaa lemmikkiään” muna pystyssä. Paljon ”kivempaa” on syyttää vaikkapa turkistarhaajia eläinrääkkäyksestä. Tosin turkistarhaaja tuskin raiskaa kettujaan, joten hän ei siten kuulu Setan ja Sexpon ydinkannatajajoukkoon. Vihervasemmiston asenne eläimiinsekaantumista kohtaan tulee selkeästi esille Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalasen 1.04.2019 antamasta lausunnosta

”Kulttuurissa, jossa eläimiä syödään tehotuotannossa, on tuskin syytä olla huolissaan hyväntahtoisesta eläinseksistä, hän totesi”.

(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kumihanskahiippari-tallilla-ja-karjun-astuma-mies-elaimiin-sekaantuminen-inhottaa-mutta-sen-kieltava-laki-kaatui-hallituksen-mukana/7347252#gs.l8vo3y)

Raiskatuksi joutuvan eläimen mielestä, sille toisen nisäkäslajin suorittama raiskaus ei varmasti ole ”hyväntahtoista”, vaikka vihervasemmiston hörhöt näin haluaa esittääkin.

Antti Rinteen ja hänen hallituksensa ei siis jatkossakaan ole huolissaan esimerkiksi Helsingissä olevien asunnottomien kantasuomalaisten tai toimeentulotuella elävien kansalaisten ihmisoikeuksista. Tärkeämpään heille selkeästi on laittomasti maassa oleskelevien, ulkomaisilla leireillä olevien terroristien ja sekä sateenkaariväen ”ihmisoikeudet”, kuin omien, veroja maksavien kansalaisten oikeudet muunmuassa ajantasaiseen ja riittävän laadukkaaseen terveydenhuoltoon.

Jään mielenkiinnolla odottamaan Antti Rinteen asuvalintaa kulkueessa. Sehän on Antin ”ihmisoikeus”.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
#1

> Rinne sanoo iltalehden lööpin otsikossa
> ”Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys”

Ihmisoikeuskysymykset ovat tulleet muotiin politiikan tekemisessä ja syykin on selvä:
— Ihmisoikeuksien nimissä voi toteuttaa kansan, äänestäjien ja lupausten vastaista politiikkaa, koska
— ihmisoikeudet ovat isänmaata suurempi asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Juuri näin.
Ainoa mikä minua tässä vihervasemmiston käyttämässä ”retoriikassa” on kokoajan häirinnyt, on se, että heidän kovasti mainostamansa ja käyttämänsä ”ihmisoikeus” termistö on hyvinkin valikoiva. Se siis kuuluu ainostaan tietyille ryhmille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Parasta ihmisoikeuksien puolustamista on , kun pidämme Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon , siis uskomme Jeesukseen !!! Silloin ihmisoikeudetkin tulee hoidettua !! Kuinka moni mahtanee tätä ymmärtääkään ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

1/2

Olemme ikään kuin huomaamatta astuneet ulos laillisuusperiaatteesta hallinnon korkeimmalla tasolla. Juuri äsken itse pääministeri kertoi, että hänen on vaikea päättää pitääkö lakia noudattaa. (Ohisalo ja Rinne vetosivat ihmisoikeuksiin) Että, olisiko lain sijaan noudatettava ihmisoikeuksia? Ja jos ihmisoikeuksia, niin kenen tulkintaa niistä?

Muut ministeri ovat sitten lain noudattamisen tiellä vieläkin enemmän tuuliajolla.

Hallitusneuvottelujen huutokaupan seurauksena syntyi tilanne, että jokainen ministeri saa vapaa kädet huseerata omalla sektorillaan muista välittämättä kunhan ei puutu muiden huseeraamiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Länsim.arvomaailmaa romutetaan.
#14

Nykyään aivan riittävät ihmisoikeudet ovat lakiin kirjoitettuna.
Nyt globaalitikoilla on maailmanvalloituksessaan muotia sallia kaikenlaista laitonta ihmisoikeuksien nimissä. Esimerkkinä terroristien ja Eurooppaan laittomasti tunkeutuneiden Suoneen tuonti ja asuttaminen, vaikka Suomen- ja EUn lain mukaan se on laitonta. He jopa kehottavat niskuroimaan ihmisoikeuksien nimissä laki vastaan, jos siltä sattuu tällä hetkellä tuntumaan.

Kyseessä on länsimaisten lakien ja arvomaailman romuttaminen. Nyt romutetaan -Koti, Uskonto ja Isänmaa- arvomaailmaa, jotka ovat lailla suojattuja.
Mitä on tarjottavana tilalle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

2/2

Hallituksen politiikalle on näin saatu eduskunnan enemmistön tuki vaikkakin hallituksen ohjelman jokainen osa-alue erikseen tarkasteltuna on täysin päinvastainen eduskunnan enemmistön mielipiteelle.

Mitä pienempi puolue ja pienempi kannatus jollekin hallitusohjelman osa-alueelle on sitä halvemmalla hinnalla ministeri on saatavissa tukemaan ”enemmistön kantaa”.

SDP on mestari siinä, miten enemmistöillä kikkaillaan. Minullekin eräs SDP:n ehdokas kehui puoluettaan sillä, että hän ei tule eduskunnassa noudattamaan omaa mielipidettään. Vaan vain puolueen ja eduskuntaryhmän tahtoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Ihmisoikeudet ei ole mielipide kysymys ,siinähän Rinne on oikessa Homoillakin on oikeudet niitä ei saa syrjiä eikä kiihottaa niitä vastaan ,Pitää muistaa että homous on ollut jo laillista ”liike” toimintaa jo yli 20 v. tässä maassa

MUTTA LAPSILLAKIN ON OIKEUDET ! ne on ihmisiä nekin !!!
Homojen oikeudet ei saa mennä yli niiden oikeuksien …

Persujen pitää vaatia että Suomessa kielletän Homopropakandan levitys lapsille !!!!! on täysin hullua ja järjetöntä että perse silmään nussimista saa mainostaa ja tyrkyttää alaikäisille joka tuutista joiden ikä ei riitä edes lailliseen hetero seksin harjoittamiseen !!!!
Tämä on jo ihmisoikeus kysymys lasten kannalta !
Persujen on vaadittava että Lapsia pitää suojella !
Jos tämä vaatimus ei tehoa Persujen on valitettava asiasta kansainvälisiin ihmisoikeus järjestöihin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tasa-arvolainen
Vihainen
#3

Huh huh mitä tekstiä. Jos joku vielä kuvittelee, että PS joskus pääsee hallitukseen ja yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa, niin erehtyy. Pekan kirjoitus on niin ala-arvoinen, että sitä on jopa vaikea kommentoida, joten ei siitä tämän enempää. Rinne toimii todella reilusti ja oikein, kun ei mollaa vähemmistöjä. Siitä kannattaisi monen ottaa oppia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tarkoitatko, että vähemmistöjä on oltava yhtä paljon, kuin enemmistöjä? Tuohon tarvittaisiin valtion kustantama homo/lesbo/transu- kasvattamo, muuten ei riitä. Jospa kaapirinne kumipuvuiltaan ja koiranpannoiltaan ennättää, laittaisi budjettiin hieman sivuun.

Vai että vähintään puolet, tai ylikin tulisi olla seksuaalivähemmistöjä. Kohta tarvitaan puolet ulkolaisia ja puolet kotimaista väkeä, eihän se poikkea muuten monista muistakaan vähemmistöistä. Aina on olemassa vähemmistöjä, joiden tulee sopeutua enemmistön sääntöihin, koska muutoinhan enemmistön tulisi sopeutua vähemmistöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#13

Meillähän on jo olemassa mainitsemasi valtion kustantama homo/lesbo/transu- kasvattamo sen nimi on peruskoulu. Peruskouluissa on tänäpäivänä oppilaiden pakko osallistua ”maailman parannus koulutukseen” eli monikulttuurihöttöön, jota opettajat pakkosyöttävät oppilaille. Taannoin eräässä päivälehdessä lesbo koulunkäyntiavustaja ”kiukutteli” siitä kun koulun rehtori ei antanut hänen suunnitella tuntikehystä ja pitää oppitunteja alaikäisille oppilaille lesbouden ihanuudesta ja kaikkivoipaisuudesta. Nämä vihervasemmistolaiset ”seksuaalihörhöt” ovat jo ujuttautuneet koululaitoksemme rakenteisiin ja yrittävät kokoajan tehdä myyräntyötään aivopesemällä vielä kehittymättömiä lapsia, niin että he varmasti ovat vanhempana sekaisin sukupuolestaan, eikä kukaan, tuota yhtä rehtoria lukuunottamatta, yritä edes estää tätä lasten mädätystä. Erityisen ahkera kouluissa kävijä ja siellä puheitten pitäjä oli edellisen kauden vihreiden kansanedustaja ja julki homo (ajan matkani taksilla) Jani Toivola.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Mikä siinä Pekan tekstissä sinua niin häiritsee??? Faktaa vain on se että vihervasemmisto estää eläimiin sekaantumisen kriminalisoinnin kokoajan. Aiheesta on tehty perussuomalisten lakialoitteiden lisäksi myös kansalaisaloite ja yllätys, yllätys vihervasemmisto vastustaa. Miten jostakin pride-kulkueesta on tullut jokin ihmisoikeus??? Pridilla ja ihmisoikeuksilla ei ole mitään yhteistä. Suomessa on yli 5,5milj. asukasta ja kulkueeseen niistä osallistuu ainoastaan 100000. Voidaan melkein vetää johtopäätös ettei 5,4milj. ihmistä kiinnosta seksuaalivähemmistöjen ”henkselien paukuttaminen” pätkääkään, ainoastaan vihervasemmisto yrittää kerätä itselleen ”plussapisteitä” ja hyvesigloida itseään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asia on mennyt brutaalisirkukseksi
#4

Punavihreät nykyministerit eivät osaa käyttäytyä virkansa edellyttämää arvokkuutta (ei ole ylpeyttä) edellyttävällä tavalla. Varsinkin heterosukupuolisuudesta poikkeavat klubit, kokoontumiset ja mielenosoitukset niiden ällöine ilmenemisineen ja melumarsseineen ovat ministeritason virkamiehillä sairasta muotia.

Mitä enemmän poikkeavuutta (=geenivirhe) tahkotaan heteroiden elämään, sitä vastenmielisemmältä se tuntuu. Heterona sallin poikkeavuudet, mutta niitä ei pidä tyrkyttää ja toitottaa saatika pitää homotusviikkoa mediassa.
Olkaa”luonnollisia” sukupuolisen asianne kanssa, kuten heterotkin pauhaamatta ja tekemättä siitä sietämätöntä elämöivää ja perverssiä sirkusta.

Vrt. tätä ruokailun makuasioihin; pidän sillistä ja voista höystettynä löysällä munalla ja salaatilla uusien perunoiden kanssa, mutta en toitota ja tyrkytä sitä sellaisille, jotka eivät tuosta yhdistelmästä pidä. Se on kohteliaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

onkos tää Hovatov Tynkkysen kavereita?
Iloinen
#5

Onpas Pekalla kovin pervoja kuvitelmia pääministeristeristä. Mutta ihan hyvä kun kerroit päiväunesi julkisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Onko siitä vuosi tai hiukan enemmän aikaa, kun Rinne ilmoitti sdp:n olevan feministinen puolue. Kyllä tämäkin jotakin kertoo miehestä
siinä mielessä, että puolueelle koetetaan saada kannatusta suvaitsevaisuudella. Rinteestä itsestään ei ole kysymys vaan puolueen linjasta. Tuskin hän olisi tavallisena sdp- kansalaisena marssimaan mennytkään? joten kyse on vain teatteriesityksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000