Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Parodiahorisontti on saavutettu

Facebookissa käydään avoimesti kauppaa lapsimorsiammista. Asialla oli meille kaikille jo niin tutun ja ”rakkaan” ”Rauhanuskonnon” edustajat ja tällä kertaa he tulivat Etelä-Sudanista. Etelä-Sudanin hallituksen korkea-arvoiset virkamiehet saivat käydä avointa huutokauppaa 16-vuotiaasta tytöstä Facebookin sivuilla, Facebookin siihen mitenkään itse puuttumatta.

Tytön isä joka kaupitteli jälkikasvuaan sai myytyä tyttärensä lopulta 500 lehmästä, 3 autosta ja 10000 US dollarista.

Asiat tärkeysjärjestykseen Facebookkia ja viher-vasemmistoa miellyttävällä tavalla

Facebookille ja viher-vasemmistolaisille ”mielenterveyskuntoutujille” on paljon tärkeämpää bannata ja jahdata itsekeksimäänsä ”vihapuhe” termistön mukaisia, muiden, heidän ryhmäänsä kuulumattomien henkilöiden mielipiteitä sosiaalisessa mediassa, kuin suojella viattomia lapsia aikuisten riistolta, sekä avoimelta orjakaupalta. Tässäkin tapauksessa, jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi Suomeenkin jo laittomasti kotoutuneen yli 40-vuotiaan näköisen ”partalapsen” kuviteltu riisto, ”ei päässyt luokkaretkelle Suomalaiseen lastentarhaan” tai muuta vastaavaa, olisi kotimaiset viher-vasemistolaiset ”mielenterveyskuntoutujat” olleet heti barrikadeilla vaatimassa ”natsien” julkista joukkoteloitusta, sekä ihmisoikeuksia tuolle yli 40-vuotiaalle ”partalapselle”. Edellä mainitun, me jokainen olemme nähneet valitettavasti jo moneen kertaan, myös suomalaisessa mediassa, kuten YLE:n ajankohtaisohjelmissa.

Facebook toimi tapansa mukaisesti, ripeästi kun kyse oli orjakaupasta

”Etelä-Sudanin naisjuristien järjestön mukaan tyttö meni naimisiin marraskuun alussa. Huutokauppailmoitus poistettiin Facebookin sivuilta vasta viikkoa myöhemmin. Se ehti olla esillä 15 päivää.”

(Lähde: Iltasanomat 20.11.2018 https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005906219.html)

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin, lisäksi meidän feministisotanorsut kilvan kiihdyttävät metoo-kampanjaa kaikkia valkoisia miehiä vastaan, mutta eivät lainkaan reagoi musujen villiin menoon. Musut saavat aivan rauhassa raiskata suomalaisia valkoisia naisia, koska yön pimeydessä on vaikea sanoa kuka teki mitä, joten ei saada tutkintatuloksia, esim. Hyvinkään huliviliveikot edelleen vapaalla. Musut saavat aivan rauhassa leikellä tyttöjään, naittaa heitä vaikka huutokaupalla, hakata ja tappaa heitä ihan vain pelkän kunnian nojalla, jne. Niin että se siitä feminismistä, haiskahtaa todella pahalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jaahas,että facebook on siirtynyt pitämään myöskin ihmislihatiskiä,jo on aikoihin eletty,kohtahan siellä tämä rauhan uskonnon porukka alkaa pitämään yleistä morsianmarkkinasivustoa facebookin suosiollisella avustuksella,osta 2 morsianta yhden hinnalla tuntuu olevan facebookin mainoslause,ei mulla muuta,tarttis jotain tehrä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000