Olen käyttänyt nimitystä ”demokratuuri” tilasta, jossa maa luulee olevansa demokratia, mutta hallinnoi diktatuurin eväin. Suomi on tässä moodissa. Suomen hallituksen päätöksenteko on ollut oikovaa ja vastuuttomasti kokeilevaa. Politiikkaa koetetaan hoitaa liiketalouden lainalaisuuksin ja joudutaan toistuvasti peräytymään törmättäessä perustuslaillisiin perusarvoihin, tai pikemminkin niiden puutteeseen. Sananvapaus ja oikeusvaltio ovat jo puujalkavitsi.

Suomen hallituksella ei ole, eikä ole ollut, päätöksiensä takana todellista ja riittävää hyväksyntää. Päätöksiä jyrätään yksittäisten ja itsekkäiden ihmisten aivopieruista syntyvin päätöksin. Viimeisen tutkimuksen mukaan hallituksen kannatus oli vain 37,8%, mikä on ala-arvoinen suoritus ja pelottavaa rinnastettaessa tulosta vallitsevaan päätöksenteon kulttuuriin. Kannatus valitulle linjattomuudelle ei riitä.

Kilpailukykysopimus näyttää jo emämunaukselta. Kuviteltu tulojen siirto heikentää todellisuudessa valtion budjettia. Valtio menettää koko ajan verotuloja alentuneiden palkkojen myötä. Samaan aikaan kokoomusministeri itkee suomalaisten matkailusta, kun eivät matkaile kotimaassaan. Kenen tavallisen tallaajan demokratuurisesti alennetut käyttö- ja lomarahavarat riittävät kotimaan hintatasoon. Pääministeri on harhauttanut suomalaiset täysin toisenlaiseen mielikuvaan, joskin aleneva kannatus kertoo äänestäjien heräämisestä. Äänestäjät saavat kohta taas demokratuurisesti äänestää, nähdäkseen vain, että mutkan jälkeen seuraa lisää mutkaa. Suomalaisia on kuitenkin jälleen petetty ja isosti. Pienituloisia vedätettiin talkoisiin kasvavaa velkaa vastaan. Samaan aikaan tehdään negatiivisia vaikutuksia aiheuttavia koulutusleikkauksia, jotka leikkaukset isontavat budjettiaukkoa tulevaisuudessa.

Väkivaltaisesta sosiaali- ja terveyssektorin uudistuksesta on tulossa kaikkien aikojen puhallus Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Sote-sektorin yksityistämisellä ohjataan vain kansallista omaisuutta ilmaiseksi varakkaammille ja ulkomaille. Isovanhemmat ja vanhemmat kääntyvät haudoissaan, kun heidän ja meidän rakentama omaisuus demokratuurisesti sosialisoidaan. Suomi on jo nyt tehokas terveyspalvelujen tuottaja ja esikuva maailmassa. Sotella tullaan lisäämään byrokratian kerroksellisuutta, hoidon saannin epävarmuutta ja kustannuksia. Yksityistäminen karkaa suuriin yksiköihin, jonka seurauksena omaisuus ja päätöksenteko keskittyvät ja kustannukset nousevat.

Maakunnallistamista vedetään soten tapaan, demokratuurin eväin, kohti soten kaltaista kohtaloa ja seurauksia. Pienet kunnat, ei edes noin 50 000 asukkaan Hyvinkää, tule saamaan ”Helsingin maakuntaan” yhtään edustajaa. Valta keskittyy ja suuret keskustaajamat voivat entistä paremmin. Maaseudun sen infra ja ennen muuta ihmiset rapistuvat.

Velanoton suhteen meno on kuin Pohjois-Vietnamissa. On tehty rajuja leikkauksia ja velkaa joudutaan siitä huolimatta koko ajan ottamaan, 5-7 miljardia joka vuosi. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa hyväksikäyttäviä ”pakolaisia” otetaan velkarahalla. Kreikan ja Italian kaltaisille maille, muutaman itsekkään suomalaisdemokraattorin kunnianhimon masinoimana, annetaan takuita ja anteeksiannetaan velkoja – taas velkarahalla. Euroopan Unioni puuttuu suomalaisen metsätalouden harjoittamiseen ja hallitus sanoo, että valtio maksaa, jos näin käy. Ei helvetissä maksa, vaan kansalaiset veroillaan ja kasvavilla veloillaan. Lopputuloksena on kuplan ulkopuolella elävä köyhtyvä kansa, joka antaa iloisin mielin työnsä hedelmät ”globaaliin” käyttöön. Kuplan puhjetessa saavat paskat niskaansa. Palkkioksi suomalaiset saavat muutaman puolihullun poliitikon EU-paikoille, joissa voivat aiheuttaa suomalaisille lisävahinkoa. Vahva on demokratuurin katku ja heikko on hyväksyttävyyden loiste.