Perussuomalaiset

Pasi Mäenranta

Ilmastohuijaus Suomessa vai totinen tosi?

Paljon puhuttua ilmastonlämpenemistä pidetään esillä etenkin suomessa ja se on tehostunut vielä kuntavaalien ja erityisesti eduskuntavaalien alla. Aihe on todellinen, mutta epäilen, että ei Suomi voi vaikuttaa ainakaan täällä kotipohjolassa paljoakaan, vaikka syyttävää sormea mielellään heilutellaankin.

Se on kuitenkin aiheena parhaiten käytettävissä siihen, että viedään suuren yleisön huomio muualle, pois niistä asioista joka oikeasti koskettavat meitä täällä joka ikinen päivä. Sanotaan, että pienetkin asiat vaikuttavat, mutta kokonaisuutena emme voi juurikaan vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen täällä suomessa, ei vaikka kiellettäisiin kaikki – hengittäminenkin.

Esimerkkinä yhtenä suurimmista ongelmista johon kuuluisi keskittyä, ovat nämä ns. lämpökeräimet maailman merissä. Valtamerissä on tämän päivän tiedon mukaan viisi (5) valtavaa jätepyörrettä ja koko ajan niitäkin löytyy lisää. Nämä jätekasat toimivat kelluvina lämpökeräiminä, jotka estävät auringonvalon takaisinheijastumisen ja samalla varastoivat itseensä lämpökuormaa lämmittäen merivettä. Samalla nämä toimivat myös tehokkaina veden haihduttamoina, josta syntyy myös suojaava harso joka sekin aiheuttaa auringon lämpösäteilyn pysymistä maan päällä.

Väittäisin jopa, että vaikka kaikki pohjoismaat ns alas ajettaisiin, ei sillä olisi suurtakaan muutosta ilmaston lämpenemiseen niin kauan kuin USA, Venäjä, Kiina, Intia ja muut suursaastuttajat eivät muuta ympäristöagendaansa pohjoismaiseen suuntaan.

Niin kauan kun nämä maat eivät tee muutoksia, niin kuljemme vääjäämättä tuhon tiellä, eikä siihen auta millään lailla Suomessa polttomoottoriautojen kieltäminen vaan päinvastoin sellaiset päätökset aiheuttavat lisää kuluja kansalaisille ja jostain nekin rahat saatava jos mielii elää suomessa. Verotusta kiristämällä ei ilmastoa pelasteta. Suomessa harjoitettava suppeakatseinen ympäristöpolitiikka tavallaan ankeuttaa omalla toiminnallaan kansainvälisellä areenalla toimivan teollisuuden kilpailukykyä joka herkästi siirtyy saastuttaviin maihin kilpailukyvyn saavuttamiseksi – siis juuri niihin maihin, jotka ilmastonmuutoksesta viis veisaavat.

Turve on hyvä esimerkki, kun ottaa huomioon sen, että Suomi tukee turveteollisuutta afrikassa ja täällä se kielletään. Suomessa on kuitenkin hyvin hoidetut ja energiatehokkaat lämpölaitokset.

Ilmastonmuutoksesta jauhaminen toki sopii metropoleissa eläville ihmisille, joilla ei ole kosketuspintaa reaalielämään, vaan suurin aika kuluu trendikkäissä ”kaffiloissa” juoden vaahtopursotettua lattea ja seuraillen paheksuvasti polttomoottoriautojen liikettä kadulla. Realiteetti kuitenkin on, ehkä heidän harmikseen, että Suomessa on elämää myös metropolien ulkopuolella ja tämä pitää ottaa huomioon myös ilmastopolitiikkaa tehtäessä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Maurice McTigue
Utelias
#1

Saisiko jonkun lähteen väitteelle, että nuo viisi jätepyörrettä lämmittävät meriä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

weg
Utelias
#2

Jätepyörteillä ei ole vaikutusta merien lämpöihin. Sinänsä jätepyörteet ovat tsunamien ym. katastrofien seurausta, ja katoavat aikanaan jopa miljardien kuutiokilometrien merivesimassoihin, mm. bakteeritoiminnan ja auringon säteilyn seurauksena, jätteen painuessa valtamerien pohjaan, ja hautautuessa sedimentteihin. Sen sijaan suora auringon säteily, ja vuorokautiset hiukkashyökkäykset, yhdessä maapallon magneettikentän heikkenemisen seurauksena kuumentavat maapallon ilmakehää. Suora säteily on myös meren lämmittäjä, ei ilmakehä. Tuossa säteily toimii kuin keraaminen liesi, eli ilmakehän ja merivden rajapinta ei siirrä lämpöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

weg
Hämmentynyt
#3

Iltalehti ja Hesari molemmat tukevat osaltaan ilmastohuijausta, mm. moderoimalla aiheen ympärillä lainehtivan keskustelun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

weg
Utelias
#4

Sen verran on lisättävä tuohon jätteiden aiheuttamaan ”lämmittämiseen”, suora säteily ei läpäise roskia, ja lisäksi jos materian albedo on yli meren keskimääräisen albedon (10%), se heijastaa säteily takaisin avaruuteen. Meri ei lämpene ilman välityksellä, ja lämmin ilma lisäksi nousee ylöpäin. Tuo ilmakehän ja meriveden erottaa toisistaa atomin mittainen lämpövärähtely, kun suora auringonsäteily ulottuu jopa noin 60 metrin syvyyteen meriveden puhtaudesta riippuen; se on vaikuttavaa lämmittämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
Hämmentynyt
#5

Ilmastonmuutos ja ilmakehän saastuminen ovat täysin eri asia. Suomen ilmastohihhuleilla ei ole mitään käsitystä todellisista ongelmista, mm. kauko-idän saasteista, jotka on todellisuudessa suunnatonta ympäristön ja paikallista ilmakehään tungetaan hirvittäviä määriä hankalia aineita. Kiinan rikkidioksidi päästöt ovat yli 12 000 kertaiset esim. Suomeen verrattuna, ja jos otetaan Intia ym. suuret saastuttajat huomioon, Suomen päästöt ovat luokkaa 1/100 000 osa juuri rikkidioksidin osalta, ja muut päästöt ovat luokkaa samat. (asia perustuu eiliseen mittaukseen, jossa suhde oli; Kiina 6699 mikrogrammaa kuutiometrillä, Hawaijin tulivuori 478 mikrogrammaa/kuutiometri ja Suomi Kuolan niemimaan päästöt rasitteena, noin 0,2 mikrogrammaa/kuutiometri, suhteelliset päästöt, ja perustuu tuon hetken satelliittimittaukseen, eli toistettavissa. Suomen on mahdotonta aina vaan puolittaa päästönsä, koska Kuola työntää jatkuvalla syötöllä saasteitaan Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000