Perussuomalaiset

Outi Mara

Pidetään huolta lasten ja nuorten koulutuksesta

Populismia parhaimmillaan esittävät valtapuolueet. Pistetään lapset aiemmin kouluun, vaatii kokoomus. Jatketaan oppivelvollisuutta 18-vuotiaaksi, vaatii keskusta. Siis mitä, lisää rahaa lapsien ja nuorten koulutukseen, jota ollaan vuosikausia leikattu? Miksi Suomi on ollut koulutuksen ja oppimisen kärkimaita?
Perusopetukseen tehdyt leikkaukset ovat suurin syy siihen, että oppimisen taso laskee ja lapset sekä nuoret syrjäytyvät. Ennaltaehkäisevät toiminnot, kuten kouluterveydenhuolto, kuraattori- ja psykologipalvelut, erityisopetus on ajettu alas. Ryhmäkoot kasvavat, integraatiota on perusteltu ties millä ja miten.
Miksi lapsiin ja nuoriin ei sijoiteta silloin, kun he ovat perusopetuksessa? Vuoden aikaistaminen koulunkäynnissä tai vuoden lisääminen koulunkäyntiin ei ratkaise oppimiseen ja tarvittavaan tukeen liittyviä asioita. Peruskoulutusta lähtee nuoria, jotka eivät osaa lukea. Siis mitä?
Palataan muutamia askeleita taaksepäin, otetaan takaisin se hyvä, mitä meillä on ollut. Sijoitetaan perusopetukseen ja lopetetaan muu höyryäminen. Laadukas perusopetus riittävine tukitoimineen ympäri Suomen takaa hyvät lähtökohdat jokaiselle lapselle ja nuorelle. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen! Se on jo olemassa.
Pidetään huolta suomalaisista lapsista ja nuorista. He ovat tulevaisuus, johon kannattaa sijoittaa!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Koulutus paikkojen puutetta Suomessa ei ole,Mutta
Eihän kaikki Suomalaiset edes pääse 2 ja 3 aseteen kouluhin kun matut vie paikat !!!!

Suomalaiset kituuttaa nälissään kun matuile lyödään 1500,-/ kk rahaa käteen ! Sosiaali tukeja lyödään toinen toisen päälle vaikka millä nimillä höystettyinä ja rahaautomaattiyhdistys ja spr ja Kirkko ja ym. löy lisää löylyä !

TÄMÄ ON TOSI ! Tätä on tapahtunut jo vuosia !

Miksi Persut ei tee asialla mitään ?
Katsokaa vähän missä mennään !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000