Perussuomalaiset

Outi Mara

Miksi kaiken pitäisi olla ilmaista myös rikkaille?

Toisen koulutusasteen ilmaisuus tuntuu olevan yksi keskeinen vaaliteema. Koulutushan on Suomessa ilmaista. Ei lukukausimaksuja. Näin on hyvä.
Mutta nyt vaaditaan kaikkea, kaikille ilmaiseksi. Mihin tämä perustuu? Eikö kodilla, perheillä ole enää minkäänlaista vastuuta omista lapsista, nuorista? Juu tiedän kyllä, että kirjat maksavat. Mutta eikö näin ole ollut aina? YMMÄRRÄN VARATTOMIEN PERHEIDEN JA NUORTEN TUKEMISEN, siihen hyvinvointivaltion toiminta perustuu. Mutta, että myös toimeentulevien perheiden lasten tulisi saada kaikki ilmaiseksi? Meidän perheen lasten, kaksi työssä käyvää aikuista, tulisi saada kirjat ilmaiseksi? Miksi?
Itse ajattelen asiasta näin. Tämä on tulonsiirto hyväosaisille. Aivan kuten kokoomuksen sotemalli olisi sitä ollut. Myös kirjakustantamot odottavat kädet syyhyten, kun pääsevät ilmaisen, veronmaksajilta tulevan, automaattisen, rahan kimppuun. Saatte uskoa, että kirjasarjat ”täytyy” uusia vähintään joka toinen vuosi. On keksitty jälleen pyörä, rahakas sellainen.
Itse lähtisin tukemaan vähävaraisia opiskelijoita seuraavalla tavalla. Kouluilla on omat kirjastot. Oppilaitos hankkii, joka kerta, kun kirjasarja muuttuu, riittävän lainattavan määrän kirjoja. Jos kyseessä digimateriaali, koulu antaa salasanat niitä tarvitseville. Eli maksutonta välineistöä ja materiaalia annetaan niille, jotka sitä tarvitsevat.
Kun rahan jakamista ja sen järkevää käyttöä on mietittävä, ei jaeta sitä ILMAISEKSI kaikille. Miksi pitäisi? Ja vielä… Eikö tämä olisi myös ilmastoteko? Kierrättäminen? Vai koskeeko ilmastoystävällisyys vain liikennettä?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kanattaako Persujen yhtyä tuohon varttikommunistien, SDP:n, huutoon noista hyväosaisista? Tai ainakin selvittää mitä siihen porukkaan kuuluminen edellyttää.
On meinaan tilaisuus seurata muutamaa tyyppiä. Ihan vain mietittäväksi.
Opiskeltava ja tosissaan kymmenkunta vuotta ja jatkuvasti seurattava kehitystä eri lähteistä. Päivät on monesti tosi pitkiä. Eikä sitten ole mitään huvia käkkiä yötä myöten eri lentoasemilla ja käydä muutamaksi tunniksi ”kyljelleen”, aamulla duuniin. Vuodesta toiseen.
Jostain voi tuntua hienolta istua iltaa asiakkaiden kanssa, syödä ja juoda hyvin. Teepä sitä touhua muutama kuukausi/vuosi, niin kyllä hohto himmenee. Ihan takuulla. Alkaa arvostamaan rauhallista koti-iltaa perheen kanssa tai koiran lenkittämistä valoisaan aikaan.
Lopuksi sitten kupataan puolet veroa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö heitä kadehtia voi ja saakin, mutta tiedoksi vaan, ei se niin auvoista ole, sekään. Mitalilla on toinenkin puoli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvari
Vihainen
#2

Koulutus, terveydenhuolto ja muut palvelut kustannetaan verorahoista. Hyvin toimeentulevat maksavat progression ansiosta usein veroeuroja moninkertaisesti tavalliseen tallaajaan nähden. Lisääkö heiltä vielä pitäisi pyytää, jotain rajaa, kuten sloganinne on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Outi ja Ystävät. Sanatäyteistä asiaa sinulta. Vauraille varoituksen, ”vanha” sanonta; ahneella on huono loppu. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000