Perussuomalaiset

Outi Mara

Arvopohjallista vai -pohjatonta hallistustyöskentelyä?

Yhdenkään naisen oikeudet eivät heikentyneet ulkoministerin sanomisen myötä. Oikeus aborttiin ei heikentynyt, eikä siitä päätä Suomen ulkoministeri. Eikä siitä edes ollut kysymys välikysymyksessä, vaan jostain ihan muusta. Toki lausunnot ovat miehen, naisia arvostamattoman miehen suusta. Kyse on mielestäni patriarkaalisen uskontokunnan hyödyllisestä idiotismista, uskontokunnasta, jonka sisällä lasten hyväksikäyttö on ihan okei. Kyseessä lienee karskisti sanottuna huomiohuoraaminen eli julkisuutta keinolla, millä hyvänsä. Sitä prosenttipuolue tarvitsee. Säälittävää toki on se, että hallitus on omien, aiemmin julistamiensa arvojen panttivanki. Kun on ne yhteiset arvot ja silleen. Hyvä, kun yhteinen arvopohja alkaa selvitä suurellekin yleisölle.

Jos nyt pöyristellä halutaan, ei edelleenkään puututa niihin tyttöjen naisten oikeuksiin, joita tehdään Suomessakin uskontojen nimissä. Pakkoavioliitoja, sukupuolielinten silpomista, hunnuttamista. Ne eivät ole naisten valintoja, vaikka näin halutaan selittää.

Joten yhden ulkoministerin mielipide on varsin mitätön, kun samaan aikaan naisia alistetaan ja vaihtoehtoja ei jätetä. Ja älkää tulko selittämään, että vaihtoehtoja olisi. Niitä ei näillä naisilla ole. Mitä oppositio on valmis tekemään näiden asioiden suhteen? Perussuomalaisten kannan asiaan tiedän, mites muut?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Outi otti aivan hyvän näkemyksen esille , ensinnäkin Timo kumppaneineen Petti äänestäjänjä/Suomen Kansan totaalisesti !? Mutta Luojan kiitos PerusS!eivät pysty/pystyneet tuhoamaan , vaikkakin näin he ilmeisesti laskeskelivat ?!? Kun asian takana näyttää olevan korkeitakin , polittisia voimia ?!! Mitähän timo kumppaneineen nyt ajattelee % prosentti puolueestaan , kun ei noudattanut kokouksen sääntöjä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kyseessä oli selvä muutaman puolueen profiilinnosto, välikysymyksen muodosssa.
Yleismaailmallisesti Soinin tempulla oli vähemmän vaikutusta kuin sillä hyttysen p******a Itämeren yllä.
Soinille tarjoutui oiva tilaisuus päästä esiintymään median ”tähtenä” ja pelimiehenä hän käytti sen hyväkseen. Ällistyttää kuinka helposti mediaa pystytään vedättämään.
Mielestäni Perussuomalaiset äkkäsivät pelin hengen ja toimivat järkevästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valinnanvapaus
Vihainen
#3

Ei se, että vastustaa pakkohunnuttamista ja silpomisia, sulje pois sitä, että paheksuu Soinin provokatiivisia lausuntoja. Miksi yksikään persuedustaja ei ole noussut kohun aikana julkisesti ja selväsanaisesti toteamaan, että abortti on naisen oikeus? Sen sijaan abortinvastustajat ovat olleet äänessä, esim. Huhtasaari. Mitä tästä voi äänestäjä päätellä, kun äänestyksessäkin mentiin puoluekurin mukaan? Havahduin siihen, etten edes tiedä, mitä pitkäaikaisesti ääneni saanut edustaja ajattelee Suomen aborttilaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000