Perussuomalaiset

Olli Kekkonen

Kielletään puhelinmyynti!

Istuin toissailtana kotona ja mietiskelin itsekseni mikä olisi hyvä kanava vaikuttaa siihen, että häiritsevä puhelinmyynti saataisiin kuriin. Siinä sitten keksin, että teempä siitä kansalaisaloitteen, tai ainakin selvitän miten vaikea sellainen on tehdä ja mitä se vaatii.

 

Siinä sitten tutkiskelin asiaa, puhelinmyynnin lainsäädäntöä ja kirjoittelin samalla aloitteen. Emäntä laittoi siihen myös nimensä, joten yhden puolueen hommaksi tätä on turha sanoa. Tosiasiassa haluaisin, että tämän ottaisivat muutkin puolueet omakseen. Tässä vaiheessa siis myös tarkennan, että vaikka olenkin Perussuomalainen ja puoliso vihreä niin siltikin teimme aloitteen yksityishenkilöinä. Varamieheksi ilmoittautui meidän paikalliyhdistyksen puheenjohtaja. Asiasta ovat aiemmin jo puhuneet muutkin poliitikot muista puolueista mutta minkäänlaista fiksua aloitetta asiasta ei ole ollut. Kirjoituksia on löytynyt asiasta myös esim. tämä ja tämä.

 

Suurin ihmetykseni siis on se, että miksei tällaista kansalaisaloitetta ole tehty aiemmin?

 

Kansalaisaloite on tässä vaiheessa paras tapa tuoda asia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikkei 50000 kannatuskorttia saisikaan kerättyä – tuo aloite sentään edes jotain painetta puhelinmarkkinointiyrityksille muuttaa markkinointiansa vähemmän häiritseväksi. 

 

Puhelinmyynnissäkin on laki taustalla. Myyjän pitää puhelun alussa esitellä itsensä, yrityksensä ja kertoa, että kyseessä on myyntitapahtuma. Kuinka moni tuntee, että tämä on toiminut? Monesti olen itse kysellyt, että myytkö jotain? Vastauksena on tullut, että en ja puhelun lopussa onkin tullut esille, että jotainhan siinä oltiin myymässä.

 

Toinen kyseenalainen asia on henkilöllisyyden varmentaminen. Kuinka hitossa kenenkään kanssa voidaan tehdä sopimuksia pelkästään puhelimitse? Eihän myyjä voi tietää varmuudella kuka siihen puhelimeen vastaa eikä vastaaja voi tietää kuka soittaa ja kenelle luovuttaa esimerkiksi omia osoitetietojaan? Tässähän on ihan selvä hyväksikäytön riski! 

Kerran jututin yhtä puhelinmyyjää tovin ja totesin, että en nyt kuitenkaan osta. Myyjä alkoi inttämään että miksi en osta. Sanoin että en voi varmuudella tietää kuka soittaa. Myyjä esitteli itsensä. Esittelin itseni joulupukiksi ja annoin korvatunturin osoitteen. Siinä vaiheessa myyntipuhelu loppui. 

 

Minulla on kolme puhelinliittymää omissa nimissäni. Kaksi niistä on salaisia ihan juuri puhelinmyynnin vuoksi. Tästä syystä esimerkiksi poikani tai mummoni puhelinnumeroa ei saa tiedustelusta, ei edes se vanha kaveri, joka on hävittänyt numeron.

 

Mummolleni myytiin muutamia vuosia sitten partakone puhelimitse. Kun sain asian selville painelin mummon luokse. Asia oli tietysti sellainen, että siitä tuntee helposti häpeää kun on tullut tyhmyyksissään jotain tilattua. Päinvastoin! Ihminen ei ole tyhmä jos hän on yksinäinen ja juttelee puhelimeen vaikka sitten kohteliaisuuttaan puhelinmyyjän kanssa. Sellainen puhelinmyyjä on idiootti joka myy 89-vuotiaalle mummolle partakoneen puhelimessa! Tämä selviteltiin kyseisen puhelinmyyntiyhtiön kanssa kun olin ensin odotellut heidän palvelulinjallaan 45min. Periksi en antanut vaikka juuri tällaisilla puhelinpalveluilla ihmisiä yritetään saada luovuttamaan.

 

Myös moni yritys joutuu kärsimään häiritsevästä puhelinmarkkinoinnista. Näitä tapauksia on paljon ja liittyvät yleensä erilaisten saavutettavuusrekisterien ylläpitoon ja näkyvyyteen netissä. Näistäkin suurin osa on täyttä hölynpölyä ja täysin harhaanjohtavaa markkinointia.

 

Lopuksi. 

 

Joku tietysti sanoo, että entäs työpaikat. Tämä työllistää paljon nuoria ja maahanmuuttajia.

Selvä – Harvemmin minulle kyllä maahanmuuttajat ovat soitelleet – ainoat joiden puheesta on ollu vaikea saada selvää ovat olleet savolaiset puhelinmyyjät. Ja yhdellekkään nuorelle en tällaista provisiopalkattua paskaduunia haluaisi ainakaan ensimmäiseksi työksi suositella. Provisiopalkkaus kun nimenomaan pistää nakertamaan sitä moraalia ja myymään niille yksinäisille mummoille kaikkea mitä he eivät tarvitse!

Toisekseen jos kyseenalaisille aloille luomilla työpaikoilla haluttaisiin parantaa työllisyyttä niin miksei sitten sallita prostituutiota? Jotkuthan tykkäävät tehdä sitäkin työtä. Tai työllistetään vaikka nuoria kaduille myymään huumeita? Moraalista viis, kuhan saadaan työllistettyä ja provisiopalkalla vielä.

 

Kansalaisaloite löytyy täältä.

 

Ja aloitteen facebook sivut täältä.

 

Tätä aloitetta ei voi allekirjoittaa tykkäämällä facebook sivulla tai sanomassa puhelimessa kyllä. Tämä vaatii vahvan tunnistautumisen netissä ja näin pitäisi puhelinmarkkinoinnissakin toimia. 

 

PS: Tämä aloite olisi hyvä saada jonkun puhelinmyyntiyrityksen markkinoitavaksi.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
H Moilanen
#1

Puhelinmyynnin saa parhaiten kuriin puhelimeen vastannut henkilö.
Siinä vaiheessa kun luurista kuuluu: ”Kotimaan energiasta Jessica hei…”, niin puhelu poikki punaisesta luurista.

Jos soittaja ei edes esittäydy vaan alkaa kyselemään vastaajan nimeä tms., niin taas välittömästi puhelu poikki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Soittajan numeron voi kurkata täältä:
https://www.kukasoitti.com/

Samalla kielto sähköpostiin tuleville lainatarjous-ja pelaamistarjouksiin.
Usemmat tulevat Usasta ja ulkomailta selvällä suomenkielellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hyvä aloite ja ymmärrän ongelman niiden ihmisten kohdalla, joiden on vaikea sanoa ei. Vanhukset ovat tottuneet erilaiseen kulttuuriin, he ovat oman aikansa kasvatteja, he eivät ”lyö luuria korvaan” niin kuin itse teen kaiken maailman myyjille, jos joskus aniharvoin erehdyn vastaamaan tuntemattomaan numeroon. Vanhukset voivat hätääntyä painostavan myyjän tai minkä tahansa pankkitunnushuijarin pyörityksissä, he eivät ole tottuneet siihen lähes rajattomaan röyhkeyteen, johon nykyisin törmää ja jota ei hetkeäkään pidä kuunnella. Hyvä, että ongelmiin yritetään puuttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Kirjoittaja vertaa puhelinmyyntityötä prostituutioon ja huumekauppaan. Se jo kertoo, että ei ehkä kannattaisi kommentoida. Kommentoin silti.

Kaikki rehellinen työnteko on arvokasta. Suosittelen nimenomaan kaikille nuorille, kaupallisiin töihin aikoville ainakin lyhyttä rupeamaa vaikkapa lehtien puhelinmyyjänä. Sen on raadollista työtä, joka tuo perspektiiviä siihen, että siisti sisätyökään ei aina ole mukavaa ja helppoa.

Kaikissa ammattiryhmissä on hyviä ja huonoja ammattilaisia. Itse selviän huonosta puhelinmyyjästä kohteliaasti toteamalla, että en nyt osta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

”Myös moni yritys joutuu kärsimään…”

Jatkan vielä. Yritykset eivät todellakaan kärsi mistään puhelinmyynnistä. Olisi erittäin iso ongelma, jos B2B yritysten myyjät eivät kontaktoisi toisia yrityksiä. Olisi se ensimmäinen Nokian kännykkäkin aikanaan jäänyt myymättä.

Koko liiketoiminta perustuu siihen, että tuotteita on saatava myydyksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000