Perussuomalaiset

Olli Kekkonen

Ihan oikeita ilmastotekoja

Kevään vaalien alla on ollut paljon puhetta ilmastonmuutoksesta ja moni puolue onkin tarttunut ilmastonmuutoksen torjuntaan sillä, että he lupaavat verottaa entistä enemmän tavallista ihmistä siitä, että hänellä ei ole mahdollisuutta ostaa sähköautoa, rakentaa uutta lämmitysjärjestelmää tai investoida muuten omaa elämäänsä ympäristöystävällisemmäksi.

Hei haloo! Äsken uutisoitiin siitä, että jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuten suomalainen kuluttaisimme 3,8 maapalloa. Tässähän kuitenkin lähdetään siitä, että kaikki maailman ihmiset eivät asu maissa, joissa esimerkiksi asuin- ja teollisuusrakennuksia joudutaan lämmittämään ja teitä auraamaan.

Yksittäisen suomalaisen syyttäminen globaalista ongelmasta käyttäen vaikka saunan lämmityksessä aiheutuvia päästöjä syynä onkin naurettavaa. Suomalaiset ovat omalta teollisuudeltaan ja elintavoiltaan yksi maailman ympäristöystävällisimmistä maista. Meidän ongelmamme on lämpötila ja pitkät etäisyydet ja niiden kanssa vain on tultava toimeen.

Suomessa olisi potentiaalia tehdä maailmanlaajuiselle jäte- ja saasteongelmalle jotain. Neste – valtion yritys valmistaa tällä hetkellä jätteestä biodieseliä, jonka päästöt ovat niin alhaiset, että jopa sähköautot kalpenevat sen rinnalla, jos otetaan huomioon myös autojen valmistuksessa kulutettavat luonnonvarat. Nyt valittavan eduskunnan aikana biodiesel tuleekin todennäköisesti valtaamaan markkinoita niin, että olisi helppo tehdä vaalilupaus, jossa lupaisi edistää biodieselin osuutta liikenteessä niin, että seuraavan neljän vuoden aikana puolet dieselautoista käyttää sitä polttoaineenaan. Tässäkin suomalaiset ovat edelläkävijöitä, koska suomessa biodiesel valmistetaan jätteestä ja muualla lähinnä erikseen viljellystä kasviöljystä.

Vaikka Suomessa syntyy jatkuvasti erilaisia bioalan yrityksiä, joilla on kaikki edellytykset kansainvälisille markkinoille, sitä kautta vientiteollisuuden kasvattamiseen ja suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen ja erilaisten ympäristöhaittojen vähentämiseen globaalisti, niin olemme unohtaneet missä olemme olleet edelläkävijöitä jo 70 vuotta!

Suomessa otettiin jo 1950 luvulla käyttöön pullonpalautusjärjestelmä. Tämän järjestelmän ansiosta suomalaisten osuus merten muovisaasteesta on erittäin pieni. Aika harvassa maassa tällaista nerokasta järjestelmää on. Tästä meidän pitäisi tehdä vientituote. Ensin Eurooppaan ja sitä kautta erilaisten kehitysprojektien kylkiäisenä myös kehittyviin maihin, joissa muovijätteen lajittelu toimii lähinnä suoraan mereen. Suomen siis tulisi Euroopan unionissa ajaa omaa osaamistaan pullonpalautuksen osalta ja saada pullonpalautuksesta osa eurooppalaista arvoa. Eurooppalaisena ilmastoystävällisenä arvona voisimme sitten edellyttää erilaisissa kauppasuhteissa vastapuolelle pullonpalautusjärjestelmää ja käyttää sitä edellytyksenä esimerkiksi pienemmille tuontitulleille. Tätä miltei 70-vuoden ilmastotyötä ei kuitenkaan pidä antaa ilmaiseksi maailmalle vaan suomalainen osaaminen pitää myydä samalla.

Tulevissa eduskunta- ja eurovaaleissa tulemme valitsemaan suunnan ilmastoon liittyvissä kysymyksissä. Sinun päätettävissäsi on onko suunta tavallisen tallaajan syyttäminen ja lisäverottaminen, sekä tehtaiden siirto kehittyviin maihin vai oikeat globaalit teot, joilla saadaan myös vientiä pönkitettyä ja sitä kautta lisää työpaikkoja suomeen.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Tuo pullonplautusjärjestelmä ei kuitenkaan paranna ilmastoa, muovi valittiin aikanaa siksi, että rannat mm. oli rikkinäisiä lasipulloja ja siruja täynnä. Muovipullojen palautusysteemi on Suomessa käytössä, eikä paranna Suomen ilmasto suuntaan tai toiseen. Kuka valmistaa pullonpalautussysteemeitä, myy niitä varmasti myös ulkomaille, mutta aika heikot ovat ilmastolliset argumentit. Kyse on enemmänkin, kuka ostaja on valmis investointeihin. Ilmasto ei ole lämmennyt pienen jääkauden jälkeen siinä määrin, että siitä voitaisiin laskea maapallon loppua. IPCC on piilottanut tai vähätteleel viimeisiä tutkimuksia, ja siirtää jatkuvasti sitä puolentoista asteen toteutumista, ja maailman loppua. Joka tapauksessa tällä hetkellä ei ole näkyvissä mitään kiirettä muuttaa luonnon omia ilmastosysteemeitä, varsinkaan kun ei löydy keinoja suuren systeemin ohjailuun, eikä edes tiedetä mitä halutaan. Seuraava ilmastokokous lienee Etelä-Amerikassa, johon kokoontuu tuhansia lentomatkailijoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Pitää tarkentaa; siis IPCC:n raportti kertoo vuodelta 2014, että puolentoista asteen raja menee rikki vuonna 2024. Toisin kävi, uusin raporttii vuodelta 2018 kertoo, että tuo raja menee rikki vuonna 2040. Näin maalia siis siirretään, ja pallo on sama. Ongelma tuossa IPCC:n mallinnuksissa on siinä, että lämpötilat eivät seuraa hiilidioksidin kasvua, joka on kuitenkin maltillinen, ja sitä tarvitaan entistä enemmän, kun kasvuala mantereilla vähenee. Kasvihuoneissa joudutaan lisäämään hiilidioksidi kasvihalliin, jotta saadaan edes kohtuullinen kasvu aikaiseksi, kysynnä jatkuvasti kasvettua. Pitää muistaa, maapallon pinnasta alkaa viljeltävät alueet olla varattu, ja aiheuttaa jatkuvasti laskevia pohjavesiä. Mm. Libya käyttää Saharan pohjavettä 6 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa jne. Maapallon tankkilaivasto ei ennättäisi laivata noita valtavia esim. kasteluvesivaroja paikalle. Näin meidän on pakko, siis pakko käyttää heikompia kasvualustoja, ja se onnistuu vain lihakarjan avulla…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olli Kekkonen Kaupunginvaltuutettu, kaupunginvaltuuston 2. Varapuheenjohtaja
#7

Pullonpalautus ei varmastikkaan muuta Suomen ilmastoa mihinkään suuntaan vaan kyllä se vähentää muovijätettä kuitenkin. Suomessa yli 90% juomapakkauksista palautetaan kiertoon panttijärjestelmän ansiosta.

Jos ajatellaan, että vaikka intiassa otettaisiin saman tyylinen järjestelmä käyttöön, jossa muovijätteestä jossain muodossa saisi jonkinmoisen korvauksen tulisi muovijätettä keräykseen ja uudelleenkäyttöön aivan tolkuton määrä ja mereen päätyisi vähemmän. Tässä olisi oikeasti tutkimisen paikka.

Ilmasto muuttuu aina ja sille ihminen ei voi mitään.

Loppukevennyksenä voisi sanoe, että Dinosauruksetkin hengittivät liian raskaasti ja tuottivat liikaa hiilidioksiidia ja ilmasto lämpeni sen johdosta niin, että koko maapallo jäätyi… 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Sama se on Espanjassa, kaikki muovipytyt ja ravintojätteet vaan kylmästo kanjoniin, kuuluu kulttuuriin. Varsinkin Kanarialla noita vesipyttyjä kuluu miljoonia vuosittain, en tiedä mihin ne rahdataan, mutta oletan että roskat laivataan mantereelle. Siellä olisi jätteiden polttolaitoksille tai muovinjalostuslaitoksille markkinoita. Suomalaiset hyötyisivät parhaiten noista puhtaista tekniikoista, kun laitettaisiin markkinamiehet asialle, kunhan pystytään toimittamaan, mitä luvataan. Kyllä suuret valtiot tuntevat ympäristöongelmat, niihin on vain osattava kiilata hyvillä tuotteilla väliin. Parhaiten suomalaiset yritykset pärjää siten, että komponentti valmistus pysyy Suomessa; laatua on myös toimitusvarmuus, siinä kuin tavaran laatukin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Tuo Vihervasemmiston patenttiratkaisu, lisää veroja suomalaisille, byrokratian elättämiseksi ja jaettavaksi ei todellakaan ole ratkaisu ongelmiin.
Asian suhteuttamiseksi ja kokonaisuuden hahmottamiseksi voisi kysyä, että mitenkähän mahtavat olla nuo saksalaisten hiilinielut? Ydinvoimaa ajetaan alas, maakaasua poltetaan ja hiilenkäyttöä lisätään. Eikö se jotenkin noin ole? Sielläkin Vihreät, nuo kaiken kaikesta tietävät, ovat olleet päätösten taustalla. Niitä sorvatessa ei vaan sattunut tulemaan mieleen, että miten energiantarve korvataan.
Sama koohotus Ruotsissa. Ydinvoimalat piti kai olla jo nyt alas ajettuina? Tosiasioiden edssä on päätöksiä häveliäästi muuteltu, pakon edessä. Vanhat myllyt jatkaa toimintaansa. (En ole kyllä mikään Ydinvoiman fani, mutta realisti yritän olla)
Pakkausten panttisysteemi on ympäristöä parantava teko. Saisipa sen koskemaan myös Virossa purkitettua kaljaa. Noin niinkuin aluksi ja sitten laajentaa koko EU:hun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suurin ongelma tässä on se, että ilmasto ei edes voi lämmetä ihmisen voimin. Ilmakehän lämpötila ei koskaan kumuloidu, eli se koko joka yö lämpökuoleman. Ilmakehä ei ole lämpövarasto, vaan lämpövärähtely lakkaa saman tien sekuneissa, kun säteily loppuu, tuli se sitten auringosta tai muista lämpövarastoista, kuten mentereesta tai yleisimmin merestä. Meren lämmttäminen ihmisen toimin vaatisi miljardeja ydinvoimaloita, kun luonnon oman maankuoren ydinvoimaksi on arvioitu noin 42-45 tuhatta keskikokoista ydinvoimalaa. Nykyiset merenlämmöt syntyvät pääosin maapallon kuoren ydinvoimasta, ja vähäisessä määrin pintalämmöt ovat suoran auringonsäteilyn aikaan saamaa. Kuten jokainen padan lämmittäjä tietää, pinnassa voi olla lämmintä vettä, mutta pohjalla kylmää. Lämmin vesipatsas pysyy siis pinnassa, ja voi olla usein jopa kymmeniäkin metrejä syvälle, mutta vesi kylmenee huomattavasti syvemmälle mentäessä; auringonsäteily ulottuu usein jopa 60 metriin. Se on siis maapallon lämpövarasto jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Korjaan hieman edellistäni, siis suurin ongelma tässä on maamme äärimmäisen heikko fysiikan opetus, jossa tiedot ja taidot tai tietämättömyys lähtee opettaijien tasosta, joka on todella lasten kengissä. Maa tarvisisi korkeatasoista fysiikan opetusta, maailman huipulta, ei vain kilttejä lasten ohjaajia, joilta puuttuu jopa renkaanvaihto taito ym. tekninen ajatusmaailma. Pelkästään se, että on hauska ja osaa heiluttaa helistintä oppilaiden edessä, ei johda oppilaita suureen tieteen saloihin, puhumattakaan että innostuttaisiin tekemään tiedettä, joka avartaa näkemään syvemmälle. Ajattelemisen pysähtyminen olemassa olevaan, osoittaa pysähtyneisyyttä, kun muualla aivot on valjastettu tekemään sitä, mihin ne on tarkoitettu. Some on elävä jättitietokone, jossa on yhdistetty koko maapallon alaston totuus. Mitä enemmän someilemme, sitä enemmän ymmärrämme, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvä on pahan ja hyvän keskiarvo. Some myös vahtii, epämielyttävä nuijitaan nopeasti keskiarvoihin jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Niin, mitä ilmaston lämpenemiseen, ja varsinkin antarktiksen jäätiköihin tulee, ihminen ei voisi olla enemmän väärässä. Merijäätiköiden raju kasvu tällä hetkellä tulee pudottamaan koko eteläisen pallonpuoliskon lämpöjä rajusti. Merijää on kasvanut vain viikossa noin 25%:tiin koko Etelämantereen pinta-alaan verrattuna. Tuossa jäätiköt heijastavat tehokkaasti auringon säteilyä takaisiin avaruuteen, jäätiköt kuljettaa kylmiä ilmavirtauksia yhä lähemmäksi Afrikan kärkeä ja Australian rannikkoa. Viileät vedet haihduttavat vähemmän, kuivuus lisääntyy, kuten lisääntyy myös hiilidioksidi. Tuo johtuu siitä, että pelkkä vesihöyryinen ilmakehänkierto ei luo sateita, ei siis huuhdo hiilidioksidia maaperään, vesihöyry härmistyy mantereen jäätiköihin, kuivuus koettelee eteläisen pallonpuoliskon mantereita ja saaria normaalissa ilmakehän kiertoliikkeessä, jossa juuri polaarikierto on ratkaisevin. Kuivuudelle on siis varsin arkipäiväiset selitykset, mutta aiheuttaa myös nälänhätää Afrikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Pieniä ilmastotekoja jotka eivät kurjista elämää:
1.Kun ostat uusia paristoja esim. AA, AAA. Älä osta paristoja joita ei voi ladata uudelleen käyttöön koska nämä saavat aikaan melkoisen jätevuoren kierrätyspaikoissa. Myös sinun kotonasi jos et ole usein viemässä paristoja keräykseen. Suosi laadukkaita uudelleen ladattavia paristoja, koska niitä voi ladata ja käyttää useita kertoja uudelleen. Samalla ehkäiset jätevuoren syntymistä.

2.Silloin kun puhdistat asuntoasi tai autoasi niin suosi mikrokuituliinoja, koska niitä voi pyykinpesukoneessa puhdistuksen jälkeen käyttää useita kertoja uudelleen. Mikrokuituliinat puhdistavat erinomaisesti ja imevät itseensä hyvin likaa, kiinteämpi lika painuu syvemmälle liinaan eikä jää niin herkästi pinnalle pyörimään. Mikrokuituliinat eivät naarmuta lainkaan puhdistettavaa pintaa.

3.Älä käytä huuhteluaineita silloin kun peset pyykkiä, koska huuhteluaine ainoastaan pehmentää vaatetta. Mitään muuta todellista hyötyä ei huuhteluaineista ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lisäksi jos olet ostamassa itsellesi paristoilla toimivia lamppuja esim. taskulamppua, otsalamppua, työvaloa. Kannattaa suosia lamppuja joissa on käytössä tyypin 18650 ja 3400mAh akkuparistoja koska niissä on enemmän valotehoa, pidempi käyttöaika kuin lampuissa jotka käyttävät 3kpl AAA paristoja. Lisäksi säästät hieman omaan aikaasi koska yhden tyhjentyneen 18650 akun vaihtamisessa ja lataamisessa kestää hieman vähemmän aikaa kuin 2-3kpl AA, AAA paristojen vaihtamisessa ja lataamisessa. Lisäksi 18650 akkuparistojen laturit ovat fyysisiltä ulkomitoiltaan pienempiä kuin useimmat AA, AAA akkuparistojen laturit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena vm 40
Hämmentynyt
#11

Luo olemme oikeasti menossa kohti uutta minijääkautta jonkalainen oli 1600-luvulla ja tappoi melkein puolet silloisesta väestöstä niin oikea ilmastoteko on lämpöä lisää ja runsaasti hiiliä pannunalle ja hiilivarastot täyteen ja se Olkiluoto 3 pikaisesti käyntiin ja Loviisaan uudet ja vähän isommat atomivoimalat kun nykyiset ovat jo ikäloppuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000