Perussuomalaiset

Olli Kekkonen

Elokapina - Ilmastonmuutoksen anarkia.

Viime päivinä on käyty netin eri alustoilla vilkasta keskustelua poliisin voimankäytöstä ja mielenosoituksien laillisuudesta. Mielipiteet ovat olleet joskus täysin absurdeja ja kun esitetään väittämä, siihen vastataan kysymyksellä ja vastataan täysin aiheen vierestä – on keskustelu lähtenyt täysin lapasesta. Keskustelusta on löytynyt myös hyvää huumoria, siis niille ketkä sitä ymmärtävät. Minusta olisi esimerkiksi hienoa terveyden ja liikunnan tukemista, jos poliisissa järjestettäisiin eukonkantokursseja.

Oli miten oli. Elokapina on saanut viestinsä läpi. He ratsastivat ilmastonmuutoksella mutta todellinen viesti oli tottakai anarkia. Järjestö joka jopa kouluttaa ihmisiä kansalaistottelemattomuuteen voidaan suoraan luokitella anarkistiseksi järjestöksi, eli yhteiskuntaa vastustavaksi. Jos yhteiskunnassa taas on yhteiskunta ja lakeja vastustava järjestö, ei sille pitäisi olla tukea etenkään mistään sellaiselta taholta, joka toimii yhteiskunnan sisällä ja yhteiskunnan rahoilla. Itseasiassa tässä tulee mieleeni yksi järjestö, joka toimi juuri menetti oikeutensa toimia – Heillähän oli väärät aatteet..?

Minusta eri yhdistyksiä ja järjestöjä ei kuitenkaan pitäisi mennä kieltämään oli heillä kuinka idioottimaiset ideat tahansa, tai vastustivat he yhteiskuntarauhaa tai lakia. Päinvastoin. Tällaiset järjestöt ja niissä toimijat pitäisi saada nimenomaan rekisteröityä, jotta toimintaa ohjaavat tahot saataisiin vastuuseen toiminnastaan. Jos tätä ei sallita tulevat kaikenlaiset sekavat ja järjestäytymättömät porukat tekemään etenevissä määrin erilaisia yhteiskunnan rajoja koettelevia tempauksia.

Eloisien kapinoitsijoiden hihhuloinnin puolesta puhujat vetoavat poliisin liialliseen voimankäyttöön, sekä oikeuteen järjestää minkälaisia mielenosoituksia tahansa:

Poliisin toiminta tullaan tutkimaan ja siitä saatanee selvitys vielä lähiaikoina. Jos selvitys on poliittisesti väärä, tulee se menemään todennäköisesti eteenpäin ja asia saa lisää julkisuutta. Todellinen tilanne harvalle tuskin on selvä. Ihmiset ovat täysin sen varassa mitä media on asiasta kertonut ja minkälaisia videoita tapahtumista liikkuu. Jaksan kuitenkin luottaa Suomen Poliisiin ja heidän toimintaansa. Kaasun käyttö todennäköisesti sai mielenosoittajat vastarinnattomiksi ja heidät sai paremmin kannettua autoon. Kaasu on toki ilkeän tuntuista mutta aika lievä keino muihin voimakeinoihin verrattuna, etenkin kun niissä muissa voimakeinossa saattaisi tulla jopa pysyviä vammoja. Oli miten oli tämä on vain minun näkemykseni ja aika näyttää mitä tuleman pitää. Videoiden mukaan kaasusta varoitettiin kuuluvasti ja näyttävästi mutta sillä ei tuntunut olevan mitään väliä.

Puhutaan että meillä on oikeus osoittaa mieltä! Meillä on oikeus sitä ja meillä on oikeus tätä.
Totta. Meillä on Suomessa mielipiteen vapaus ja meillä on myös oikeus osoittaa mieltä ja tämä on yksi oikeusvaltion peruspilareista, jota pitääkin vaalia. Monesti vain unohdetaan, että oikeuksien lisäksi meillä on myös velvollisuuksia! Mielenosoituksesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta mutta se on hyvä tehdä. Mielenosoituksella pitää olla järjestäjä, joka vastaa sen turvallisuudesta ja laillisuudesta. Poliisi voi siirtää mielenosoituksen, jos siitä on kohtuutonta haittaa tai jopa vaaraa. Yhteisiä sääntöjä noudattamalla ei poliisin kanssa tule ongelmia. Voidaan myös miettiä onko mielenosoitus laiton jos siellä rikotaan näitä velvollisuuksia! Monesti vedotaan, että mielenosoitus ei ole laiton koskaan, koska kaikilla on oikeus! mutta voisiko se olla kuitenkin laiton jos siellä ei noudateta velvollisuuksia vaan harrastetaan laittomuuksia ja vieläpä järjestäjän kouluttamana? Oli miten oli mutta hyvää kuvaa se ei ainakaan ajettavalle asialle anna.
Mietin tuossa yhtenä päivänä, kun jouduin käymään Kotkansaarella. Jos olisin pysäyttänyt auton ja kävellyt MC Donaldsin kohdalle Hyväntuulentien rampille istumaan ja olisin samalla seisauttanut kaiken Kotkaan tulevan- tai Kotkasta lähtevän liikenteen. Olisiko paikalle tulleen poliisin vain pitänyt hymyillen jutella kanssani muutama tunti ja katsoa, kuinka jonot kasvavat? Syyksi olisin voinut ilmoittaa mielenilmauksen siitä, että Kotkansaarelle on aikoinaan tehty silta. Tämähän on minun perusoikeuteni! Tätähän tässä on huudettu!

No tosiasiahan on, että jos olisin näin toiminut niin poliisi olisi minut vaikka väkivalloin vienyt autoon ja siitä asemalle selvittelemään. Jos olisin kieltäytynyt lähtemästä ja yrittänyt ”väkivallattomasti” rimpuilla vastaan olisin todennäköisesi saanut myös kaasua naamalleni, jotta olisin helpompi käsiteltävä. Tämä kaikki olisi ollut ihan täysin oikein ja itse olisin sitä kerjännyt!!!

En siis suosittele kenellekkään liikenteen tukkimista tai muutakaan laittomuuksia. Liikenteen seassa saattaa vielä käydä pahassa tapauksessa huonosti. Jos ajatellaan, että istutaan kadulle ja häiritään liikennettä kansalaistottelemattomuuden nimissä niin entäpä jos se lähestyvä autoilija on myös kansalaistottelematon ja näplää vaikka puhelintaan ajon aikana eikä huomaakkaan sitä henkilökohtaista performanssia?

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Ilmuterroristien ekokapina ei noudattanut poliisien kanssa tehtyä sopimusta mielenosoituksen kulusta. Kommari Andersson: ”Vasemmiston väkivalta on erilaista”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Satuin eilen vilkaisemaan Ylen Charles Manson ja pahuuden kulttia. Ohjelmassa haastateltiin muutamia, jotka olivat aiemmin olleet kultin jäseniä 1960-luvulla.

Vuosien myötä he olivat saaneet harmautta hiuksiin ja ryppyjä kasvoihin. Yksi viesti tuli kirkkaana läpi. Varttuneina he tajusivat, että nuorina he olivat olleet helposti manipuloitavissa tihutöihin. Vanhempina he ihmettelivät nuoruudenaikaista johdateltavuuttaan ja kuinka helposti he olivat olleet alttiita hurahtamaan karismaattisen henkilön kulttiuskontoon. Niin se elämä opettaa.

Samaa lapsenuskoa löytyy nykyisin vihreistä, Silakkaliikkeestä ja uusimpana Elokapinasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Sähkö ja nokialainen kyllä opettaa nuortakin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onko Ohisalolla jokin ”kettutyttö” menneisyys?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Ollikin. Onneksi meillä on Jumala: Joka on sama; Eilen, tänään ja iankaikkisesti ja Hän puhuu tänään samoin, kuin on puhunut aina ja jää puhumaan meidän lähdettyämme. Sana Sanoo: Kaikki muu katoaa; Vaan: Ei Jumalan Sana. Mikäli vapaamuurareilla on paljon tärkeitä: ”Ohjesanoja; Mikäli; SAK:lla, Kommunisteilla; Ateisteilla; Hitlerin jäljittelijöillä; ”Erittäin tärkeitä toimintasanoja; ” Kaikki ne tulevat kerran katoamaan. Muuten Jeesus Kristus ei pystyisi seisomaan viimeisenä; multien päällä: Perkeleen henkiset ihmiset pitäisivät siitä huolen, kuten nytkin jo näemme. Onneksemme ei. Kiitos; Jeesukselle Kristukselle; joka Elää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#5

Mielenosoitusta paremmin kuvaava nimi olisi ”Denokraattinen Elokapina”. Se olisi analoginen ’Saksan Demokraattiselle Tasavallalle’. ’Demokraattinen’ on ollut kiertoilmaisu synonyymi-ideologia sosialismille. Esim. Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto. Samaa sukua järjestyksen säilyttäjinä nuo demokratiat, sosialistiset ja elokapinat. Niiden jaloin ihmisen verbaalisesti tavoittama aste on kommunistinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000