Perussuomalaiset

Mira Nieminen

Maaseutujen arvo on tunnistettava

On kaunista ajatella, että suomalainen saisi enää vapaasti valita paikan missä elää tai tehdä työtä. Konkreettisimmillaan vapauden kaventuminen näkyy haja-asutusalueilla ja maaseudulla. Ainoastaan kohtuullisen elämän vaatimattomat vaatimuksetkaan eivät enää tahdo riittää, kun asuminen, eläminen ja liikkuminen tehdään poliittisilla päätöksillä kalliiksi ja mahdottomaksi. Monikaan päättäjä ei näytä miettivän realistisesti, mitä tarkoittaa, kun maaseutu tyhjenee tai kun tilat ja työpaikat katoavat. Samalla odotetaan, että pellot kasvavat lähiruokaa, kotimaista lihaa on tarjolla, viljaa on puuroihin, teollisuudelle raaka-aineita, energialle ratkaisuja ja matkailu kukoistaa. Unohdetaan, kuinka paljon maaseutu ja haja-asutusalueet työllistävät ylläpitäen samalla Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta kriisit huomioiden.

Suomalaisten pitäisi olla ylpeitä kansallisesta aarteestaan maaseudusta, jonka takia voimme vielä nauttia puhtaasta ruuasta. Kotimaisen maataloustuotannon pitäisi olla ruokajärjestelmämme perusta. Poliittiset teot eivät vastaa puheita. Maatilojen alasajo on vauhdissa. 1100 lypsykarjatilaa lopettaa vuoteen 2020 mennessä. Maatiloilla kärsitään turvattomuudesta ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Ajaudutaan yhä suurempiin tiloihin. Byrokratiaa ja väsymistä. Maatalouden kriisiin on vastattava valtiollisella tahtotilalla hoitaa asia kuntoon. Maataloudesta saatava tulo on voitava jakaa oikeudenmukaisemmin niin, että alkutuottaja ei jää palkatta. Maataloustoimijoiden jaksamisesta on huolehdittava ja mahdollisuus lomittajaan tulee olla aidosti.

Arjen kohonneet elinkustannukset koskevat kaikkia. Kansalaisia tulee kohdalla tasa-arvoisesti asumisen paikasta riippumatta. Asuminen, lämmityskulut, sähkönsiirto ja liikkuminen ovat jo valmiiksi kallista maassa, jossa on pitkät etäisyydet ja kylmiä vuodenaikoja. Liikennepolitiikassa pitää huomioida mahdollisuudet kohtuullisiin liikkumisenkustannuksiin ja elinkeinopolitiikan tukemiseen, myös maalla. Viimeisimmät puheet autokannan muuttamisesta sähköautoiksi pikavauhdilla ja sekoitevelvoitteet EU:n tiukimmalla kansallisella tavoitteella, koettelevat kohtuuttomasti pieni- ja keskituloisia, suomalaisia logistiikka- ja kuljetusalanyrityksiä, teollisuutta ja etenkin maaseudun ihmisiä. Liikkumisen ja liikenteen huomioiminen vaativat enemmän vaikutusten arviointia ja johdonmukaisia linjauksia sekä realismia ilmastokeskusteluihin. Suomalaista autoilijaa ei tule kurittaa yhtään enempää.

Suomea ei pidä sulkea. Suomi on puhdas maa ja huolehtinut ajallaan metsistään ja ilmastostaan. Tämän päivän keskusteluiden perusteella vaikuttaa siltä, että olemme laittamassa lappua Suomen luukulle, liputtamassa yritykset ja työpaikat maan ulkopuolelle ja turvautumaan tuontiin. Suomalaista teollisuutta ja työpaikkoja on suojeltava. Suomi ei saa asettaa suurempia päästötavoitteita kuin mitä muut EU-maat itselleen asettavat. Ilmastoasioiden varjolla ja pelottelulla ei saa kasvattaa uusia veronkeräysjärjestelmiä, jotka kasvattavat arjen elinkustannuksia. Suomalaisia ei voida laittaa maksamaan maailman ilmasto-ongelmaa yksinään, koska siihen meidän resurssimme eivät riitä. Meillä pitää olla ylpeyttä todeta, että olemme hoitaneet asiamme hyvin ja voimme tarjota tietoa, taitoa, teknologiaa sekä osaamista muille. Osaamme suojella luontoa ja ilmastoa. Meidän tehtävämme on olla painokkaammin kansainvälisillä kentillä näitä kouluttamassa, ohjaamassa ja hoitamassa, mutta ei sulkemassa omaa maatamme mahdottomilla tavoitteilla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
#1

Maaseudun arvo ei synny siitä, että poliittisella päätöksellä yht’äkkiä aletaankin arvostamaan maaseutua. Ei. Se syntyy siitä, että kansalaiset itse alkavat arvostamaan maaseutua, että he ovat valmiit maksamaan ekstraa mahdollisuudesta asua maalla, että he konkreettisesti ja fyysisesti alkavat muuttaa maalle asumaan.

Yhden hyvän aloitteen maaseudun elävöittämiseksi olenkin jo lukenut ja kehunut täällä Perussuomalaisten blogeissa:
https://blogit.perussuomalaiset.fi/maarit-tuomi/norjan-mallilla-maaseutu-kukoistamaan/#comment-29452

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Ilman kansainvälisyyttä emme pärjää kuitenkin omista kiinnipitäminen on tärkeää identiteetillemme omana kansakuntana.
Oma maa oma lupa EU;sta huolimatta…ne rakennuspuut ? siltoja hajottomatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei, Kiitos Mira. Oli kiva lukea sinun, maaseutu,/maanviljelijämyönteinen kirjoituksesi. Tasaarvosta paljon puhutaan, vaan ensin täytyy olla, terveen Hengen kanssa, kolmiarvo, että voi kahden ihmisen välillä syntyä, tervepohjainen tasaarvo. Niinkuin vihkipappi sanoo: Sallikaa Kristuksen tulla kotiinne. Perussuomalaiset on terveesti ajatteleva puolue, joka voi esittää tuon samaisen kutsun, meille Suomeen. Kiva, kun Laura tunnustaa Jeesuksen ihmisten edessä. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Monikossa maaseutuja? Onko niitä sitten niin monenlaisia, erilaisia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000