Perussuomalaiset

Mira Katajamäki

Hallituksen heiluriliike jatkuu

Lopultakin tuli perhepaketille seinä vastaan. Numerot pöydässä olivat karvasta luettavaa, ainakin Turun Sanomien pääkirjoituksessa. Laskelmien mukaan perhepaketin myötä olisi kestävyysvaje kyntänyt kuraa jälleen 60 miljoonan euron edestä. Tosin järki taisi tulla päähän siinä kohtaa, kun KD uhkasi lähteä hallituksesta.

Perhepaketissa haluttiin päättää perheiden puolesta mm. kuka hoitaa lapset ja kuka tuo tilipussin kotiin. Tuskin tämä on niin suuri ongelma, että siihen hallituksen päätös tarvitaan. Omassa perheessäni aikanaan päätös oli vallan helppo, minä halusin olla lastemme kanssa kotona ja mieheni halusi tehdä töitä. Olen ikuisesti kiitollinen miehelleni siitä, että hän mahdollisti minulle nämä 7 upeaa vuotta kotiäitinä.

Luotetaan jatkossakin siihen, että perheet itse tietävät parhaiten mikä ratkaisu on heille paras ja osaavat sen keskenään neuvotella. Kyllä hallitukselle löytyy oikeitakin asioita työstettäväksi.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Vihainen
#1

Ei voi olla kommentoimatta kun tuo on juuri niin törkeää ajattelua valtiovallalta kuin vaan voi olla. Meilläkin osattiin aikanaan päättää kuka menee töihin ja kuka ei. En keksi mihin siinä olisi tarvittu pikkutakkikaveria kertomaan se meille tai päättämään toisin. Perheiden päätöksiin ei voi politiikka puuttua. Jossain täytyy olla raja. Päättääkös ne seuraavaksi mitä laitan muksulle aamupalaksi?

http://www.selantakana.fi/2015/01/tyhmat-vanhemmat-hoitaa-lastaan.html?showComment=1422944801924#c5909310207328689012

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Hallitusta moititaan jatkuvasti, perusteettomasti? Sehän tekee pitkäjänteistä työtä. Kreikasta saadaan jotain takaisin, jos saadaan 30-40 vuoden kuluttua. Kulut meille alkoi kyllä juoksemaan välittömästi.
Kotihoidontuen osalta kannetaan huolta myöskin 30-40 vuoden kuluttua eläköityvien äitien eläkkeistä. Lapsilisävähennys ja nykyisiltä eläkeläisiltä tehty 1,1% eläkkeiden leikkaus kerätään varmaan jompaankumpaan rahastoon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hannes Heikkilä
#5

Kyllä olet sinisilmäinen! Vai että jotakin saadaan Kreikasta 30 – 40 vuoden odottelun jälkeen! Mutta kun nyt on meneillään laina-aikojen pidennys. Ei ole ollut vuosimäärästä mitään arveluja mutta itse arvaan: 250 vuotta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hannes Heikkilä
#3

Alussa oleva Miran valokuva on joitenkin ”plattu”! Parempia löytyy hänen kotisivuiltaan: http://www.mirakatajamaki.fi/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Elena
Tyytyväinen
#4

Hei kaikki!
Olen Elena Vasil, joka asuu tällä hetkellä Helsingissä. Olen leski tällä hetkellä neljän lapsen kanssa, ja olin jumissa taloudellisessa tilanteessa tammikuussa ja minun piti jälleenrahoittaa ja maksaa laskut. Yritin etsiä lainoja eri lainayrityksiltä sekä yksityisiltä että yrityksiltä, ​​mutta ei koskaan menestyksekkäästi, ja useimmat pankit hylkäsivät luottani. Mutta kuten Jumala olisi saanut sen, Jumalan MAN, yksityinen lainanantaja, joka antoi minulle 80 000 euron suuruisen lainan, esiteltiin yhteisyritykselle, ja tänään olen yrityksen omistaja ja lapseni tekevät hyvää tällä hetkellä, jos sinun on otettava yhteyttä mihinkään yritykseen, jossa viitataan lainan turvaamiseen ilman vakuutta, luottotarkastus, ei ole allekirjoittajaa, jolla on vain 2 prosentin korko ja paremmat takaisinmaksusuunnitelmat ja aikataulu, ota yhteyttä Dante Paolaan sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com Hän ei tiedä, että teen tämän, mutta olen niin onnellinen nyt ja päätin antaa ihmisill

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000