Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Valtion ja kuntien tulee siirtyä LÄHIRUOKAAN

Jätin 15.10.2019 eduskunnalle talousarvioaloitteen, jossa esitetään Maa- ja metsätalousministeriölle määrärahaa lähiruoka-selvitykseen.

Tämä on hanke, jota jokaisen suomalaisen pitäisi kannattaa. Laajamittaisella kotimaisen ruuan etusijalle laittamisella on valtava merkitys koko Suomen asuttuna pitämiselle ja huoltovarmuudelle.

Lähiruoka on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää

Lähiruuan reitti ruokapöytään on lyhyt ja sillä tuetaan alueen ruokaketjua ja paikallista ruokakulttuuria. Lähiruuan tuotanto luo työpaikkoja ja tuloja alueen asukkaille ja vahvistaa näin alueen taloutta. Valitsemalla lähiruokaa voidaan vaikuttaa alueen ympäristön tilaan ja huoltovarmuuteen. Suomessa raaka-aineita on mahdollista tuottaa turvallisesti, sillä maaperä on puhdas ja puhdasta vettä on käytettävissä runsaasti.

Valtion ja kuntien tulisi näyttää esimerkkiä ja suosia suomalaisia elintarvikkeita

Haluan, että ministeriö selvittää minkälaisia vaikutuksia olisi valtion, kuntien ja em. tahojen ostopalveluna tuotettujen ruokapalveluiden siirtymisellä kokonaan kotimaiseen, pääsääntöisesti lähiruokaan.

Siirtymisellä kotimaiseen, pääsääntöisesti lähiruokaan olisi valtava merkitys koko Suomelle.

Selvityksessä tarkasteltaisiin siirtymisen vaikutuksia ympäristöön, työllisyyteen sekä suoraan, että välillisesti, haja-asutusalueiden elinvoimaan ja huoltovarmuuteen. Selvitettäisiin myös siirtymisen kustannusvaikutuksia edellä mainitut osa-alueet huomioon ottaen valtiolle ja kunnille. Selvityksessä selvitettäisiin myös millä aikataululla siirtyminen olisi mahdollinen ja mitä lakimuutoksia se edellyttäisi.

On selvää, ettei tällaista pystytä heti toteuttamaan 100 prosenttisesti ja tähän tarvitaan siirtymäaika. Tärkeintä on, että tämä on tavoite, johon pyritään ja myös päästään.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Sanotaan että jälleen hyvä esitys tältä puolueelta – lähiruokaa omalta maaperältä/-jopa paikkakunnalta joka myö osaltaan maaseudunkin elinkelpoisuutta eri muodoinkin.
Eikä välttämättä kaikki tarvitse olla urbaanista suuruutta kustannuksineen mitä esim.maatalous tarvitsee selviytyäkseen miljoonine velkoineen,näin maallikkona ajatellen – kannattavuuslaskelmineen !

Lähiruoka oma maakunta omine muotoineen kotiin päin kuin maaseutujen elävyyttä lisätenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Annikki
Iloinen
#4

Hyvä Minna .Kiitos aatetoveri

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Malviina
#2

Monella tapaa kannatettava. Suomen olisi hyvä olla enemmänkin omavarainen, sillä onhan meillä vielä puhdas luonto ja osaamista. Työtätekeviä ihmisiäkin löytyy. Toki järjestelmä ei tue viimeksi mainittua ryhmää. Historia opetti: Sodan jälkeen oli tahto nostaa Suomi työllä ja talkoilla, sisulla ylös (nykyään veroilla ja sanktioilla). Korjausliike olisi suotavaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kiitos! Aihe on tärkeä. Usein voisi riisin vaihtaa ohraan. Lounastin hiljan ulkona, ja hämmästyin miten maukasta ohra oli kanaruuan kanssa tarjottuna. Rikotusta ohraryynistä saa myös erinomaista puuroa uunissa haudutettuna. Kotimaista kalaa voisi käyttää paljon monipuolisemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000