Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Perussuomalaiset ehdotukset tyrmättiin

Tuntuu aiheelliselle kysyä, miksi kokonaiskustannuksia ei selvitetä. Kielteiset turvapaikkapäätökset, kehitysyhteistyö ja kotouttaminen ovat puhuttaneet.
Yhteisien asioiden hoidossa on valtion kustannuksilla ja vaikuttavuudella yhteiskunnan kannalta merkitystä. Perussuomalaiset ehdottivat useita muutoksia lisätalousarvioon. Eduskunta äänesti 28.6. lisätalousarvioon tehdyistä muutosehdotuksista. Perussuomalaisten ehdotukset eivät menestyneet äänestyksessä.
Eräänä lausumaehdotuksena perussuomalaisten ehdottamana oli, että eduskunta edellyttää hallituksen selvittävän ja julkaisevan viipymättä turvapaikanhakijoista aiheutuvat kokonaiskustannukset.
Samoin ehdotuksena oli, että eduskunta edellyttäisi, että hallitus kehittää kotouttamisen seurantaan mittarit, kriteerit sekä enimmäiskeston. Samalla ehdotettiin ryhtymistä toimenpiteisiin, joilla vähennetään kotouttamisen kuluja merkittävästi sekä lisätään prosessien kustannustehokkuutta.
Yksi ehdotuksista oli, että hallitus tehostaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, luvattomasti maassa olevien henkilöiden poistamista Suomesta.
Ehdotuksissa oli myös varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotettujen määrärahojen vähentäminen.
Lisäksi ehdotettiin poistettavaksi tilapäisen asiantuntijan Irakiin sijoittamiseen ehdotettu 100 000 euron määräraha.
Olisin toki toivonut, että hallitus olisi ryhtynyt avoimesti selvittämään ja julkaisemaan viipymättä turvapaikanhakijoista aiheutuvat kokonaiskustannukset. Samoin pitäisin erittäin tärkeinä toimenpiteitä vaikuttavuuden seurantaan.
Vaikka perussuomalaisten ehdotukset eivät tulleet äänestyksessä hyväksytyiksi, nämä ovat yhteiskunnallisia isoja asioita, jotka kaipaavat asiallista ja kiihkotonta keskustelua.
Näistä ajankohtaisista asioista kuten mistä tahansa muistakin yhteiskunnallisista asioista on kyettävä myös jatkossa käymään vuoropuhelua. Hallitusohjelmaan olisin kaivannut talouden näkökulmasta enemmän faktoja kustannuksista ja realistisia hintalappuja eri asioiden todellisista kustannusvaikutuksista.  

Minna Reijonen, kansanedustaja

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Käsittämöttömän suuri € määrä!!! LUE
Vihainen
#1

Kustannukset ovat liian suuret paljastettaviksi Suomen Kansalaisten tietoisuuteen.

Otetaanpa esimerkiksi luku 315 532 800.
Se on tasan kymmenen vuotta täyttäneen henkilön elämä sekunneissa.
Jos tuo 10 vuotias henkilö olisi saanut elämänsä joka sekuntti yhden € laatikkoon, olisi laatikossa nyt 315,5 miljoonaa euroa.

2 208 988 800 euroa olisi kertynyt 70- vuotiaan laatikkoon samalla laskutavalla € / elämän sekunnit. Olemme nyt luvussa 2 miljardia 209 miljoonaa euroa!!
Haittamamutukseen tämä eurolukema hassaantuu joka vuosi ja ehkä vielä suurempanakin.

On siinä Suomalaisilla maksamista!
Käsittämättömän suuri luku, jonka pienentämiseksi A. Rinteen hallitus EI aio tehdä mitään! He haluavat tehdä tuosta lukemasta vielä suuremman!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Minna , oliskohan niin ,että kun PerusS ?!,kannatus nousee ja toisten samassa suhteessa Laskee , niin laskelmiakin alkaa löytymään/syntymään ??! Vielä Minnalle ym.kannattaa pyrkiä , lyhhyisiin /ytimekkäisiin ilmaisumuotoihin .näitä on niin monta kertaa ollut esillä ettei mene jankutukseksi ! Tarvittaessa sitten pitempiä kirjoituksia .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Raha ja Syntyvyys

Syntyvyyttä ei rahalla osteta. Silti moni puhuu sen puolesta, että valtion pitää satsata lapsiin. Ikään kuin rahalla ostaa syntyvyyttä.

Jos lähdetään siihen, että aletaan avokätisesti maksamaan vanhemmille lapsista, ei seurauksena ole yleinen syntyvyyden nousu vaan se, että lapsia alkavat tehdä sellaiset henkilöt, joille lapsi on vain kauppatavaraa.

— Globaaleilla markkinoilla informaatio kulkee vapaasti ja jokainen saa helposti selville missä maassa lapsesta maksetaan paras hinta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Miksi yleensä väestön pitäisi kasvaa? Sehän tarkoittaa myös kulutuksen kasvua. Suomen väkiluvuksi riittäisi 4 miljoonaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

@ eastfinn

Jotenkin kasvusta on tullut uskonnollinen oppi ja mantra, jota kukaan ei kyseenalaista. Löytyykö sellaista poliitikkoa, joka olisi valmis hyväksymään ajatuksen:

       Suomi on syrjäinen maa,
       jossa asuu vähälukuinen,
       mutta vauras kansa.

Ainakin minun ääneni menisi hänelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Veljeskansamme Unkari on ryhtynyt syntyvyyden suhteen tuumasta toimeen: Se antaa avioituville pareille 30’600 euroa lainaa saman tien.

— Lyhennykset ja korot alkavat heti.
— Jos pariskunta saa lapsen viiden vuoden sisällä, lyhennykset ja korot lakkaavat juoksemasta kolmen vuoden ajaksi.
— Kun kolmas lapsi syntyy, loput korot ja lyhennykset annetaan anteeksi.
— Kuukauden aikana lainan on ottanut jo 2’400 avioparia.
— Avioliiton on oltava jomman kumman puolison ensimmäinen.
— Jomman kumman puolison on pitänyt maksaa veroja vähintään 180 päivän ajan.
— Jos lasta ei tule viidessä vuodessa, laina erääntyy maksettavaksi neljän kuukauden päästä.

> Haluamme pitää kristillisestä
> kulttuurista ja arvoista kiinni.

https://summit.news/2019/08/02/hungary-married-couples-to-receive-over-e30000-free-if-they-have-3-children/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pitäisi lähestyä kustannuksia konkreettisilla asioilla, konkreettisilla ihmisten jokaipäiväiseen elämään liittyvillä asioilla, niin ne selviäisivät ihmisille nopeasti.

Esim. MAMUJEN VALLOITTAMAT LÄHIÖT

– kantasuomalaiset ajetaan pois kotilähiöistään. Niihin ei yksikertaisesti voi jäädä. Mamujen elämäntavat ovat niin erilaiset joka suhteessa.
– millaisista kustannuksista onkaan kysymys, kun mamupopulaatio saa ILMAISEKSI käyttöönsä talot, alueen leikkikentät, urheilukentät, puistot, koulut jne… kaiken, mikä on verovaroin tai yksityisin rahoin kustannettu ja joita verovaroin jatkuvasti ylläpidetään.
– mamujen eläminen maksetaan verovaroin kelan ja sossun kautta. Vain pieni prosentti mamuista käy töissä.

Tällainen jokapäiväinen lähtökohta olisi kyllin konkreettinen tarkastelutapa. Helsinki – Vantaa – Espoo alueella jokainen luultavasti tuntee jonkun, joka on joutunut muuttamaan pois kotilähiöstään mamujen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Emme uskalla reagoida kuten pitäisi
#9

Se ettei mikään maksa mitään ja tulee vastikkeetta tilille tietyille maahanmuuttajille, johtuu siitä, että yritämme kotouttaa heitä rahan voimalla. VARMASTI VIIHTYVÄT, mutta kotoutuminen länsimaiseen arvomaailmaamme onkin toinen juttu. Tuotakin taktiikkaa on yritetty ja pieleen on mennyt. Edut kelpaavat ja se on sitten siinä…
Ja koska eivät kotoudu, budjetoidaan lisää euroja kotoutukseen. Jospa sitten….mutta kun ei !

Toinen asia on se, että emme halua/uskalla tunnustaa itsellemme sitä mitä isl* m on.
Ihmettelemme siis terroritekojen motiivia!
Terroritekojen motiivi löytyy k*r**nista.
Arabiarannan ja Frankfurtin lapsen murhasta tuomitaan syyntakeettomiksi!
Olisiko JO AIKA tunnustaa tosiasiat kun huutamalla uskontunnustustaan ylistäen tehdään murhia.

Kumarramme ja olemme hiljaa, koska emme halua suututtaa m*sl*m* yhteisöjä, sillä äkkiä he ovat mellakoimassa kaduilla väkivaltaisesti.
Siksi vaikenemme.
Lähde mm Nicolai Sennels, Hege Storhaug

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hieman faktaa
#12

Frankfurtin eritreal. lapsenmurhaaja asui Sveitsissä ja oli Saksan viranomaisten mukaan erittäin hyvin kotoutunut.
Miksi hän (mukamas) sekosi ja tuomittiin syyntakeettomana?
Oikea syy on isl*m. Liian länsimaistunut eli kotoutunut saattaa olla pommi.
Jossain vaiheessa hän saattaa huomata eläneensä liiaksi uskonnostaan poikkeavasti länsimaisten arvomaailmojen mukaisesti, että se on hyvitettävä taivaspaikan saamiseksi. Varma keino tähän on kristityn murha. Sillä hän hyvittää elämisensä väärin.
Monet heistä olettavat, että ME kaikki olemme kristittyjä, siksi kaikki länsimaalaisen näköiset kelpaavat uhreiksi.
Kotoutunutkin saattaa siis olla aikapommi.
Lähde: Martti Ahvenainen -isl*m raamatun valossa-
Tätä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin tuota uskontoa tunnustaviin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Eikö ”Oikeusvaltion” eräs edellytys ja peruste ole avoimuus ja monitahoinen keskustelu eri asioista?
Mitä vähemmän on ”luurankoja” kaapeissa ja muita salailtavia asioita, sitä todennäköisempää on, että oikeudenmukaisuuden periaate toteutuu.
Viktor Orban on aivan oikeassa, että kannattaa myös katsoa omia nurkkia kriittisesti, myös niitä asioita, jotka eivät itseä miellytä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Simos
#5

Ihan asiallisia ehdotuksia Ps:lta. Kyllä se taitaa olla niin, että kustannukset ovat niin isot, kun näitä koituvia kustannuksia ei julki haluta tuoda.

P. Vahteran laskelmat todennäköisesti suht oikean suuntaisia. +3mrd/vuosi, pirun paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Pauli Vahtera on tehnyt hyvää työtä laskemalla mamujen aiheuttamia kustannuksia.
Oliko näissä kustannuksissa mukana kaikki menot kiinteistö- ja ympäristökuluineen sen jälkeen, kun mamut ovat päässeet vihreälle oksalle elelemään johonkin lähiöön ilmaiseksi.

Kokonaiskulut mamuista voivat olla vieläkin korkeammat kuin mihin Vahtera päätyi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000