Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Parannukset turvapaikanhakijoiden oikeuksiin peruttava

Hallitus aikoo parantaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. On huolestuttavaa, että hallituksen kustannusarviot kuluista ovat melko ylimalkaisen suuripiirteiset.

Lainsäädännön arviointineuvosto on huomioinut, että nyt esitetyissä kustannusarvioissa ei ole arvioitu tilanteiden mahdollisia muutoksia. Arvion mukaan vuosittain maahamme tulisi 4 000 turvapaikanhakijaa.

Viime aikaisten tapahtumiin peilaten Eurooppaan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä tulee mahdollisesti huomattavasti nousemaan. Jopa kymmeniätuhansia tai miljoonia ihmisiä arvioitaan olevan liikkeellä.

Hallituksen tulisi pikaisesti selvittää, mihin hallituksen arviot kustannuksista turvapaikan hakijoiden oikeusturvaan perustuvat. Käytettävän lisämäärärahan on arvioitu olevan tänä vuonna 0,8 miljoona euroa. Entä jos hallituksen arvio maahamme tulevasta 4 000 turvapaikanhakijasta ylittyy moninkertaisena? Unohtuiko hallitukselta arvioita realistisesti kulujen mahdollista kasvua?

Hallituksen on syytä kertoa, mistä hallitus on ajatellut osoittavansa rahat mahdolliseen turvapaikanhakijoiden oikeusturvan suureneviin kuluihin. Tämä tulisi tuoda ilmi selkeästi ja rohkeasti Suomen kansalaisille. Riittääkö kohta rahaa hoitajamitoitukseen? Vai mistä karsitaan?

On tosiseikka, että Suomella ei ole varaa ja mahdollisuutta toimia avoimena sosiaalitoimistona maailmalle. Perussuomalaisten selkeä linja on ollut, että oma maamme ja oman maan kansalaiset tulee laittaa etusijalle. Voisiko hallitus ajatella peruvansa turvapaikan hakijoiden oikeusturvan parantamista koskevat suunnitelmansa?

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Koko turvapaikkajärjestelmä peruttava!!!!

Asylum-systeemi on umpimätä systeemi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#2

Turvapaikan pitäisi olla
AINA MÄÄRÄAIKAINEN!
Nyt tänne vaelletaan juuri sen takia kun täällä EI TARVITSE TEHDÄ MITÄÄN JA KAIKKIMAKSETAAN MAAILMAN TAPPIIN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiat tärkeysjärjestykseen
#3

On se vaan merkillistä, että aina kun on kyse näistä siirtolais/maahanmuuttoasioista niin rahaa täytyy olla. Kun pitäisi hoitaa teitä, suomalaista ruuantuotantoa, sairaudenhoitoa, koulutusta jne. niin asiat vaan huononevat kun rahaa ei niinku ole. Suomalaisia seisoo leipäjonoissa joissa järjestäjinä toimivat hyväntekeväisyys- tai kristilliset toimijat. Veronmaksajilla on oikeus tietää mihin menevät tuhansilla eri veromuodoilla maksetut verorahat. Jos lompakko vuotaa ja rahat ei riitä niin tarttis tehä jotain ennenkuin on liian myöhäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Kuka rohkenisi esittää kylmät laskelmat paljonko tuo hyväksikäytöltämme tuntuva systeemi maksaa? Tai onhan siitä laskelmia, mutta Valtiovalta ei saa niitä kaivettua esiin, ei sitten millään. On se niin vaikeata, niin vaikeata, että. Kauanko me jaksetaan kestää tätä järjestelmmällistä salailua ja sumutusta?
Meitä on reilut viitisen miljoonaa. Osa lapsia, sairaita, eläkeläisiä työttömiä, tai muutoin avun tarpeessa olevia. Työssä käyvistä merkittävä osa saa ansionsa muilta kerättävistä veroista ja työskentelee tämän keräys/jakosysteemin syövereissä. Meillä ei todellakaan ole varaa ottaa enään kovin isoa lisätaakkaa järjestelmäämme. Varsinkin jos haluamme ylläpitää ”hyvinvointivaltiota”.
Onko jollain salattua tietoa, jos vaikka otamme satatuhatta elätettävää lisää, mistä raavitaan tarvittavat rahat? Ennenkuin vastataan, että Yritystuista ja ”hyväosaisilta” kannattaa selvittää, mitä ne tuet ovat ja mikä on ”hyväosaisen” tuloraja, nyt ja jatkossa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

EU:maiden pitää sopia yhteisistä rahasummista, joita nyt jaetaan holtittomasti kaikille turvapaikkaa vasta hakeville. Kreikan ja Italian tapaan 0 euroa.
Voivat asua ilmaiseksi vastaanottokekuksissa ja saavat turvan ja ravinnon siellä. Sen pitää riittää, jos on oikeasti hädänalainen.
Kaikki raha pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000