Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Mitä Suomi nyt tarvitsee?

Nämä vaalit ovat erityisen merkittävät. Tuleva eduskunta tulee pohtimaan asioita, joilla on valtava merkitys maallemme ja kansalaisillemme.
Minulle tärkeitä asioita ovat terveyden- ja vanhustenhuollon toimivuus. Toivoisin lisää panostusta terveysasemien toimintaan ja valtion panostamista vanhustenhuollon valvontaan
Omaishoitotuen verottomuutta kannatan.
Suomessa on erittäin tärkeää, että emme syyllistä kansalaisia meille välttämättömissä asioissa. Tarvitsemme asuntojen lämmittämistä ja autoilua. Ihmisten liikkumista ja tavaroiden kuljettamista paikasta toiseen tarvitaan. Pitkät etäisyydet ja kylmät talvet ovat haasteellisia.
Tiestön kunnostaminen on merkityksellistä. Itä-Suomessa tarvitaan siihen euroja. Pienempi tieverkostokin on pidettävä kunnossa.
Maa- ja metsätalous ovat Suomen vahvuuksia. Sellaisina ne tulee myös säilyttää. Maan- ja metsänomistajilla tulee olla sanavaltaa omista metsistä ja maistaan.
Kiinteistöverosta kysytään usein. En kannata kiinteistöveron asettamista metsämaalle. Yleishyödyllisten rakennusten kiinteistövero voitaisiin poistaa. Olen sitä valtuustotasolla joskus esittänytkin.
Lähiruoka on vahvuutemme. Toivon, että jatkossa sitä korostetaan erilaisin keinoin.
Yrittäjyyden byrokratiaa tulisi helpottaa. Tulisi helpottaa varsinkin pienyrityksien mahdollisuutta palkata lisätyövoimaa.
Eläkeasiat puhuttavat. Toivoisin puolueiden välistä yhteistyö eläkkeiden ostovoiman vahvistamiseen.
Vähentäisin ulkomaille menevää kehitysapua. Turvapaikkapolitiikkaamme on kiristettävä. On väärin, jos turvapaikkapolitiikkamme seurauksena turvattomuuden tunne maassamme lisääntyy.
Aluieiden merkitystä tulee korostaa. On oltava tarkkana, ettei asioita keskitetä liiaksi.
Asioita tulee pohtia monelta eri kantilta ja kriittisestikin. Ensin on laitettava kuntoon oman maamme asiat. Kun yrittää parhaansa, ei enempääkään voi tehdä.
Hyvää vaalikevättä äänestäjille ja kaikille ehdokkaaksi ryhtyneille.
Minna Reijonen, farmaseutti,
Savo-Karjalan eduskuntavaaliehdokas

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Suomi tarvitsee

-Kekkosta (joka rakensi tehtaista ja teollisuutta,mutta nyt on eri aika ja eri konstit)
-Rahaa
-Kilpailykykyä
-Investointeja
-yrittäjiä
-Työtä ja työntekijöitä
-Rauhaa
-Sähköä (ydinvoimaloita)
-Vähemmän sosiaali poummeja
-Vähemmän huumehörhöjä
-Vähemmän pedofiileja

Mistä ja miten näitä saadaan (tähän ei ole vastaus että otetaan velkaa) vaikka velkaahan voi ja kannattaa ottaa tuottaviin investointeihin kjotka maksaa itse itsensä pois mutta ei… vastaus on

-VIRONVEROMALLI !!!!

Viron veromalli on ratkaisu kaikkiin ongelmiin !

Näin helposti Suomen asiat on laitettu kuntoon !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Vironveromallilla asiat korjaantuu automaattisesti…..Raha tulee automaattisesti maahan sijotuksiin ja investointeihin..työtä tulee automaattisesti….Sosiaalipummi pakoaliset lähtee automaattisesti maasta rahan perässä maiohin jotka sitä avokätisemmin jakaa kuin Vironvero/sosiaaliturva malli jne…
Työmoraali tulee kansalaisten päähän automaattisesti kaikki muuttuu automaattisesti….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000